Artikkelikuva
Torez Sam Omoll

Kaatopaikan kingi

Mn´gáro Mtaani -liike on vaatettanut tuhansia ihmisiä Nairobin Korogochon slummissa.

Korogochon slummin kyljessä sijaitseva Dandoran kaatopaikka ei ole menestystarinoiden syntysija. Harvoin sinne palataan sankareina, kuten Torez Sam Omoll syksyllä 2016.

Työt valtavalla kaatopaikalla keskeytettiin hyvissä ajoin ennen kuin avolava-auto ja Omoll saapuivat.

Slummin mittakaavassakin kaikkein köyhimmät olivat saaneet kuulla, että jaettavaa on paljon: housuja, kenkiä, t-paitoja, ruokanyssyköitäkin.

Omoll halusi varmistaa, että apu menee oikeille ihmisille, joten hän keikkui lahjoitussäkkien päällä koko matkan varastolta Dandoraan.

Omollin, 30, oma tausta on katulapselle tyypillinen. Jäätyään orvoksi poika aloitti työt Dandoran kaatopaikalla ja alamäki jyrkkeni.

”Olin 11-vuotias, kun huomasin, että 99 prosenttia kaatopaikan jengistä käytti aineita. Meni muutamia viikkoja, ja minäkin imppasin.”

Kaatopaikan pojat olivat tiivis jengi. Koska he kaikki olivat kodittomia, he yhdistivät vähät rahansa ja vuokrasivat yhteisen aaltopeltihökkelin.

Myös ruoka ja päihteet jaettiin.

Huumeiden käyttö rahoitettiin pikkurikoksilla. Omoll tuomittiin lopulta puoleksi vuodeksi vankilaan.

”Vankilassa pääsin eroon heroiiniriippuvuudestani.”

Vankilassa ollessaan Omoll kuuli syrjäytyneille nuorille tarkoitetusta World Visionin ammattikoulutuksesta.

Omoll valittiin opiskelemaan viestintää, minkä jälkeen hän sai töitä.

”Kun aloin tienata, annoin kuudelle kaatopaikkakaverilleni rahat ajokorttiin. Heistä tuli matatu-kuskeja.”

Nuo kuusi nuorta miestä ovat nyt mukana Mn´gáro Mtaani -liikkeessä.

”Koska meille on annettu, on meidän vuoromme antaa.”

Parin kuukauden välein pidettävät vaatteidenjakotilaisuudet keräävät paikalle valtavasti väkeä. Varakkaat nairobilaiset ovat innostuneet hankkeesta sosiaalisen median ansiosta.

”Somessa julkaisemani kuvat ovat tuoneet meille uskottavuutta. Saamme lahjoituksia Nairobin ulkopuoleltakin.”

Selviytymisestään Omoll kiittää World Visionia ja Suomen World Visionin erityisasiantuntija Ulla Tervoa.

”Sen jälkeen, kun menetin vanhempani, Ulla on ollut elämäni tärkein tukipilari.”

Kuusivuotiaan tyttärensä Omoll on nimennyt Ullaksi.

Kirjoittaja toteaa

”Olen pitänyt Samin kanssa yhteyttä. Seuraan vaikuttuneena Facebookista, kuinka hänen järjestönsä toiminta laajenee. Vaalien aikaan Samia pyydettiin televisioon puhumaan väkivallattomuuden puolesta.”

Tilaa Maailman Kuvalehti