Artikkelikuva
Mia O’Neill Dry Toilet 2015 -konferenssissa.

Kentältä: Puhtaalla ja turvallisella sanitaatiolla lapsikuolemia vastaan

Kepan jäsenjärjestöt kertovat toiminnastaan.
Valokeilassa Käymäläseura Huussi ry:n vapaaehtoinen.

Mia O’Neill

Käymäläseura Huussi ry

”Yli 4 000 lasta kuolee joka päivä sairauksiin, jotka voitaisiin estää asianmukaisella ja turvallisella sanitaatiolla, eli käymälöillä ja puhtaalla vedellä. Työtä riittää, sillä kolmannekselta maailman väestöstä puuttuu turvallinen käymälä, ja yli 80 prosenttia maailman jätevesistä ohjataan puhdistamattomina luontoon.

Kahdeksan vuotta sitten menin kuuntelemaan Käymäläseuran syyskokoukseen kiinnostavaa luentoa käymälätuotoksen lannoitekäytöstä. Olin tehnyt graduni aiheesta, joten Huussi oli järjestönä tuttu.

Hetkeä ennen tilaisuuden alkua minulta kysyttiin, haluaisinko ryhtyä järjestön puheenjohtajaksi. En osannut kieltäytyä ja siitä alkoi mielenkiintoinen taival vapaaehtoisena.

Olen toimittanut tiedotuslehteä ja kertonut ekologisesta sanitaatiosta radiossa ja YK:n vesiryhmälle New Yorkissa.

Nykyään toimin yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana. Aikataulun salliessa avustan messuilla ja neuvon kuivakäymäläasioissa. Toimin myös Dry Toilet 2018 -konferenssin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja vastaan tapahtuman käytännön järjestelyistä.

Parasta antia järjestötyössä ovat uudet ystävät ja tuttavuudet. Olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä ympäri maailmaa. Yksi järjestöurani kohokohdista oli se, kun minulle myönnettiin Kultainen talikko -palkinto Vuoden huussiteosta. Se yllätti ja kosketti.

Näytän mielelläni esimerkkiä: kotonamme haja-asutusalueella on käytössä sisäkuivakäymälät.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!