Kuvassa hidaslori katsomassa kohti kameraa

Lorin silmät sumensivat ihmisten järjen

Youtube-videosta ihmisten tietoisuuteen noussutta isosilmäistä karvapalloa uhkaa laittoman nettikaupan myötä sukupuutto.

Teksti: Mimosa HedbergKuva: Paul WilliamsKuvatoimisto: Flickr

LyhyetKauppaYmpäristöIndonesia

Internet on täynnä videoita mitä pörröisemmistä olennoista tekemässä hupsuja asioita. Mutta mitä tapahtuu, kun viraaliksi mennyt Youtube-video auttaa ajamaan uhanalaisen lajin sukupuuttoon?

Näin näyttäisi olevan tapahtumassa hidaslorille, puoliapinalajille, joka viihtyy Kaakkois-Aasian viidakoissa, kirjoittaa yhdysvaltalainen Vice-julkaisu.

Vuosia laji oli vähän tunnettu, kunnes vuonna 2009 muuan kutitteluvideo nousi viraaliksi. Videolla suloinen otus nostaa kutittaessa käpälänsä ilmaan. Harva katsoja tietää, että kyseessä on eläimen puolustusmekanismi.

Kun lorivideot lähtivät leviämään, räjähti myös niiden laiton nettikauppa. Ihmiset eivät voi vastustaa isoista silmistään ja ihmismäisistä käpälistään tunnettuja karvapalloja.

Nyt salakuljettajat kauppaavat otuksia perinteisten paikallismarkkinoiden sijaan jo avoimesti Facebookissa. Ostajia ei ole vaikea löytää, sillä esimerkiksi Indonesiassa jo yli 40 prosentilta väestöstä löytyy älypuhelin taskustaan.

Indonesiassa laiton villieläinkauppa on nelinkertaistunut sitten vuoden 2010 ja sen arvo on vuositasolla jo miljardin dollarin luokkaa. Ongelmaan on vaikeaa puuttua, sillä myyjiä on paljon ja he toimivat useilla eri alustoilla.

Siksi tietoisuuden lisääminen on keskeistä lorien ja muiden uhanalaisten eläinten pelastamisessa. Oli olento kuinka suloinen tahansa, se ei kuulu häkkiin. Surullinen fakta on, että 80 prosenttia kaapatuista hidasloreista kuolee jo ennen kuin ne selviävät kaupattavaksi asti.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Mimosa Hedberg

Mimosa Hedberg

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden toimitussihteeri.