Kuvassa nainen istumassa sohvalla, joka on keskellä huonetta.
Jány-Louhivuori järjestää olohuoneessaan viikonloppuisin naisten piirejä ja hyvinvointikursseja. ”Osallistuin useille kursseille Slovakiassa ja Tšekissä, ja nyt haluan jakaa oppimaani Suomessa.”
Kuva: Eeva Anundi

Kylässä ekspattien luona

Muualta Suomeen muuttaneet turvautuvat uudessa maassa perheeseen ja ystäviin. Omaa kulttuuria vaalitaan, mutta tilaa on myös uusille perinteille ja Iittala-kokoelmille.

Teksti: Sinimaria HalonenKuva: Eeva Anundi

PitkätKulttuuriGlobalisaatioSuomi

Soňa Jány-Louhivuori, Slovakia

”Tapasin mieheni Kalevin yhdeksän vuotta sitten lentokentällä. Musiikkiteatterimme oli saapunut vain yhden päivän kestäviin harjoituksiin Suomeen, ja odotin paluulentoa nukkumalla. Herätessäni näin miehen, jolla oli suuri soitinkotelo ja nuotteja käsissä. Kävi ilmi, että hän oli suomalainen trumpetisti, joka soittaisi kiertueellamme.

Aloimme seurustella ja muutin Suomeen vuonna 2010. Kalevilla oli jo ura Suomessa ja minä olin aina halunnut kokeilla ulkomailla asumista, joten yhteisen kodin perustaminen tänne oli melko selvä valinta. Se tarkoitti kuitenkin sitä, että minun täytyi luopua omasta urastani Tšekissä ja Slovakiassa.

Kotiutuminen vaatii oikeita ihmisiä ympärille. En olisi mitenkään pärjännyt ilman Kalevia ja hänen perhettään sekä uusia ystäviäni. He auttoivat suomen kielen kurssin ja koelaulujen kanssa.

Usein sanotaan, että suomalaiset ovat etäisiä, mikä ei mielestäni pidä paikkaansa. Suomalaiset kyllä auttavat, mutta on itse uskallettava ottaa ensimmäinen askel.

 

”Sanonnan mukaan vieras talossa on kuin jumala talossa, ja sillä tavalla heitä slovakialaisessa kodissa kohdellaan.”

 

Slovakialainen koti on aina avoinna vieraille. Kun vieras saapuu kotiin, pöytään nostetaan aina parasta tarjottavaa. Yhden sanonnan mukaan vieras talossa on kuin jumala talossa, ja sillä tavalla heitä slovakialaisessa kodissa kohdellaan.

Kun koti-ikävä iskee, kaivan pakastimesta perinteisiä slovakialaisia ruokia, kuten brindzaa eli lampaanmaidosta tehtyä juustoa tai haluškya, perunasta tehtyä pastaa.

Koti on minulle tärkeä paikka, ja olen myös synnyttänyt molemmat lapsemme kotona. Poikamme syntyi viime kesänä nykyisen kotimme olohuoneessa.

Muutimme vanhaan hirsitaloomme Porvooseen metsän keskelle kaksi vuotta sitten. Rakastan ympärillä olevaa luontoa. Tällainen talo oli unelmamme, mutta välillä kaipaisin enemmän ihmisiä. Materiaa tärkeämpää on perheeni, he ovat kotini.”

Kuvassa erivärisiä mandalakortteja

Anu Mehta, Intia

”Kun mieheni sai siirron Singaporesta Suomeen, olin todella innoissani. Olemme asuneet hänen työnsä vuoksi viimeiset 18 vuotta eri puolilla Aasiaa, joten muutto Suomeen tuntui todella erilaiselta ja jännittävältä.

Useimmiten olemme viettäneet kolme tai neljä vuotta yhdessä maassa. Tulimme Suomeen kaksi kuukautta sitten ja viivymme täällä ainakin seuraavat kaksi vuotta.

Ensimmäinen muuttomme Taiwaniin vuonna 1999 oli haastava. Jännitin paljon, sillä tyttäremme oli vain kahden kuukauden ikäinen. Olin myös itse nuori ja ensimmäistä kertaa kaukana muusta perheestäni. Lopulta innostus voitti jännityksen.

Enää en koe muuttamista vaikeaksi. Uuteen maahan kotiutuminen vaatii avointa ja ennakkoluulotonta mieltä. Ajattelen, että kotimme kyllä seuraa mukanamme kaikkialle, enkä ole juuri tuntenut koti-ikävää.

Ikävään auttaa se, että pitää itsensä kiireisenä. Indonesiassa aloitin vapaaehtoistyön lasten kanssa. Singaporessa minulla oli oma kakkuyritys, jonka toimintaa haluaisin jatkaa myös Suomessa.

Vaikka olemme asuneet vuosia eri puolilla maailmaa, olemme intialaisia sydämeltämme. Puhumme kotonamme hindiä, vietämme intialaisia juhlapäiviä ja rukoilemme joka aamu omalla kotialttarillamme. Sellaiset asiat muistuttavat juuristani.

Intialainen kulttuuri on rikas ja moninainen sekamelska, ja kotimme edustaa hyvin sitä. Intialaisten esineiden lisäksi kotonamme on muun muassa indonesialaista taidetta, kiinalaisia nukkeja ja turkkilaisia koriste-esineitä.

Tuomme kotiimme jotain olennaista jokaisesta maasta, jossa olemme asuneet. Suomessa olen aloittanut Iittala-kokoelman keräilyn.”

Kuvassa Anu Mehta istuu sohvallaan kotonaan.
Kuvassa vitriinissä erilaisia matkamuistoja
Kuvassa hymyilevän intialaistyylisen patsaan kasvot

Helena Hinke Dobrochinski Candido, Brasilia

”Tulimme mieheni ja poikani kanssa Suomeen töiden vuoksi loppuvuodesta 2014.

Ensimmäisenä vuonna vietimme Suomessa vain muutaman kuukauden kerrallaan. Asuimme eri paikoissa, joten Suomi ei silloin vielä tuntunut varsinaisesti kodilta. Olimme kuin turistit, joille kaikki oli uutta ja jännittävää.

Tammikuussa 2016 muutimme Suomeen vakituisesti. Päätös muuttamisesta ei ollut helppo: uudessa asuinmaassa tulee väistämättä nousu- ja laskukausia, sillä perhe on kaukana ja kielimuuri hankaloittaa asioita.

Kolmevuotias poikamme ikävöi Brasiliaa, joten pakkasimme omaisuutemme konttiin ja toimme tavaramme Suomeen. Ajattelimme, että tutut esineet ja lelut auttaisivat kotiutumaan.

Koska tavaramme saapuivat odotettua myöhemmin, elimme kaksi kuukautta eräänlaista leirielämää tyhjässä asunnossa patjoilla nukkuen. Koti alkoi tuntua kodilta vasta, kun kuorma saapui.

Valokuvat, kirjat, elokuvat ja levyt ovat minulle tärkeitä, enkä voisi kuvitella muuttavani minnekään ilman niitä. Rakastamme matkustelua, joten olemme keräilleet kotiimme matkamuistoja eri puolilta maailmaa.

Arvostan Suomessa turvallisuutta, mutta kaipaan brasilialaista spontaanisuutta, iloisuutta ja juhlia. Muistan, kuinka osallistuimme Senaatintorilla uuden vuoden juhliin, ja ihmiset olivat hiljaisia ja hillittyjä. Brasiliassa uusille ihmisille järjestettäisiin suuret tervetuliaisjuhlat, mutta Suomessa ulkomaalainen joutuu valitettavasti pärjäämään yksin.

Onneksi meillä on täällä ystäviä, ja pyrimme kutsumaan heitä luoksemme viikoittain. Koska ruoka on meille tärkeää, kokkaamme usein yhdessä ja yhdistelemme erilaisia ruokia. Ilman ystäviä en pärjäisi Suomessa.”

Helena Hinke Dobrochinski Candido istuu sohvallaan kotonaan
Kuvassa lasten leluja parkettilattialla