Kuvassa sohva, jossa värikäs päällinen, patja, makuupussi, laukku ja reppu

Sohvasurffaus on edelleen in - mitä tapahtuu, kun kotioven avaa tuntemattomalle?

Rauhanliikkeestä juurensa juontavat maailmanlaajuiset vieraanvaraisuusverkostot kannustavat luottamaan.

Teksti: Emma VepsäKuva: Emma Vepsä

PitkätTurvallisuusMatkailu

”Nythän on ilta, emme me voi lähteä ulos!” yhdysvaltalaisnainen parahti kauhistuneena.

Elettiin 1990-luvun alkua ja porvoolainen Leena Juth oli juuri ehdottanut vieraalleen kävelyretkeä paikallisen vastaanottokeskuksen avointen ovien päiville.

Juth katsoi naista hämillään ja vilkaisi sitten ikkunasta ulos – heinäkuinen ilta oli kirkas. Los Angelesista asti Suomeen matkustanut vieras kertoi kotioloissaan tottuneensa siihen, että töistä tullessa ovet sulkeutuivat, hälytyslaitteet laitettiin päälle ja oltiin sisällä, kunnes taas seuraavana päivänä lähdettiin töihin.

Hetken suostuttelun jälkeen he suuntasivat ulos. Juth oli saanut uusia ystäviä juuri Suomeen saapuneiden pakolaisten joukosta. Amerikkalaiselle vieraalle jo kadulla kävely siihen aikaan illasta tuntui olevan elämys.

Vielä hetki sitten losangelesilainen oli ollut ventovieras. Asetelma muuttui, kun hän päätti kirjoittaa Juthille löydettyään tämän yhteystiedot Servas-vieraanvaraisuusjärjestön listalta. Hän kysyi, voisiko yöpyä Juthin luona. Juthilla on harvoin tapana vastata kieltävästi.

Amerikkalainen aseistakieltäytyjä Bob Luit­weiler oli nelisenkymmentä vuotta aiemmin perustanut toisen maailmansodan jälkeisessä Tanskassa Peacebuilders-rauhanjärjestön. Sen pyrkimys pitää yhteyttä muihin aktivisteihin ympäri maailmaa kehittyi lopulta verkostoksi, joka tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden matkustaa toisten samanhenkisten ihmisten kodeissa ilmaiseksi majoittuen.

Muutama vuosi perustamisen jälkeen järjestö nimettiin uudelleen Servakseksi, ja sen majoitustoiminta laajeni useisiin maihin.

Suomeen Servaksen toi Viittakiven kansanopiston opettaja Albert Szabo vuonna 1970. Juth muistelee, että tutustui Szaboon ja hänen vaimoonsa ensi kerran jo 1960-luvun lopulla Pohjois-Ghanassa. Servaksesta hän kuuli palattuaan Suomeen kuusitoista vuotta myöhemmin.

Maailmasta kiinnostunut ja vuosikausia ulkomailla asunut Juth oli helppo saada innostumaan järjestön toiminnasta. 1980-luvun loppuun mennessä hän oli ryhtynyt itsekin majoittajaksi.

Sittemmin Juthin kotona on ehtinyt kyläillä kuutisenkymmentä matkaajaa. Pääosin he ovat tulleet Euroopan maista, mutta joukkoon on mahtunut myös joitakin amerikkalaisia, kanadalaisia, venäläisiä, israelilaisia ja japanilaisia.

Rauhaa matkailun keinoin edistävä järjestö tuntuu vetäneen puoleensa erityisesti opettajia ja sosiaalityöntekijöitä. Juthin luo on päätynyt niin soolomatkailijoita, pariskuntia kuin perheitäkin.

Kuvassa Leena Juth pöydän ääressä selailemassa majoittujalistoja
Leena Juth muistelee vanhoja hyviä aikoja ennen internetiä, kun Servaksen majoittajalistat olivat vielä paperia ja matkaajat ottivat yhteyttä puhelimitse tai kirjeitse. Kuva: Emma Vepsä

Mukavien kokemusten myötä alun jännitys meni nopeasti ohi. Juth sanoo oppineensa paljon vieraidensa kulttuurista. Vieraita hän on vienyt toisinaan kylään ja saunomaan myös ystäviensä luo. Vanhan Porvoon lisäksi he ovat tutustuneet myös kirjastoon ja tehneet retkiä Haikon kartanoon.

”On mukavaa, että he ovat myös kiinnostuneita minusta. Se minua ihmetyttää”, Juth nauraa.

Servaksen jäsenmäärä Suomessa on puolittunut parhaista vuosistaan, eikä sen aktiivien kesken järjestetä enää samalla tavalla tapaamisia ja talkoita kuin ennen. Etenkin moni vuosikymmeniä mukana ollut vanhempi ihminen on pyytänyt poistamaan nimensä majoittajalistalta, koska ei enää jaksa majoittaa vieraita.

Majoitustoiminta perustui vuosikymmeniä paperisille listoille, joihin oli kohdemaittain kirjattu majoittajien tiedot. Listat lunastettiin ennen matkaa paikalliselta koordinaattorilta. Lisäksi matkailija valtuutettiin vuodeksi kerrallaan jäsenpassiin painetulla leimalla, joka sitten esitettiin majoittajalle tavatessa.

Järjestön toimintaperiaate on edelleen sama, vaikka paperilistoista luovuttiin muutama vuosi sitten, kun yhteydenpito siirtyi internetiin.

 

Yllättävä ja ikimuistoinen kokemus sai hänet tuntemaan itsensä turistiksi omassa kotikaupungissaan.

 

Servas ehti jäädä ajastaan jälkeen. Pyyteettömän vieraanvaraisuuden ajatus oli ilmaantunut verkkoon jo vuonna 2000, kun saksalainen Veit Kuhne perusti Hospitality Clubin.

Etelä-Saksassa asuva Arto Teräs liittyi Hospitality Clubin jäseneksi viisi vuotta sen perustamisen jälkeen. Sittemmin Teräs on rekisteröitynyt moniin muihin eri vieraanvaraisuusverkostoihin ja majoittanut satoja matkaajia lukuisista eri maista.

Kaikkien verkostojen yhteinen perusidea eli se, että ventovieraalta ihmiseltä voi kysyä, saisiko hänen luonaan yöpyä, vaikutti hänestä yhtä aikaa eksoottiselta, jännittävältä ja mahtavalta.

Hospitality Clubista Teräs innostui erityisesti siksi, että siinä oli lämmin yhteisöllinen henki. Keskustelufoorumit olivat aktiivisia ja jäsenet tapasivat muutenkin kuin majoittamalla matkailijoita. Jotkut jopa lähettivät koko jäsenistölle avoimia kutsuja synttärijuhliin koteihinsa. Tapaamisista jäi hienoja muistoja ja niissä sai pitkäaikaisia kavereita.

”Tapasin myös vaimoni Sandran ensimmäistä kertaa Hospitality Clubin saunaillassa”, Teräs muistelee.

Hospitality Club on edelleen olemassa, mutta sen aktiivisuus hiipui kilpailevan verkoston Couchsurfingin hurjan suosion myötä. Teräs harmittelee, ettei sittemmin ole muista verkostoissa kokenut enää vastaavaa yhteishenkeä, jota Hospitality Clubissa parhaimmillaan oli.

Kuvassa karttakirja, jota osoittaa sormi ja kaksi ruoka-annosta sekä juomia ylhäältä kuvattuna
Kuva: Emma Vepsä

Koska Couchsurfing on vieraanvaraisuusverkostoista kaikkein tunnetuin, on siitä myös käyty eniten julkista keskustelua. Yleisestä tuntemattoman pelosta kumpuavien kauhistelujen lisäksi vuosien varrella on otsikoihin noussut myös muutamia todellisia seksuaali- ja väkivaltarikoksia, joissa tekijät ovat houkutelleet uhrin kotiinsa Couchsurfingin avulla.

Puhutuimpiin tapauksiin lukeutuvat muun muassa amerikkalaisen sohvasurffaajan Dahlia Yehian murha Nepalissa vuonna 2015 ja samana vuonna vieraansa raiskauksesta vankeuteen tuomittu italialainen ex-poliisi Dino Maglio, jolla uskotaan todellisuudessa olleen useampia uhreja.

Mätiä omenoita löytyy toisinaan myös vieraiden joukosta, kuten esimerkiksi Saksassa vuonna 2016 sohvasurffannut huijari, joka ehti varastaa useiden majoittajien omaisuutta ennen kuin poliisi sai hänet kiinni.

Prosentuaalisesti väärinkäytöksiä tapahtuu kuitenkin häviävän vähän, ja sivuston julkinen palautejärjestelmä luo turvallisuutta sen käyttäjien välille.

Verkostojen keskimääräinen käyttäjäprofiili on Arto Teräksen mielestä muuttunut jäsenmäärän kasvun myötä. Siinä missä aikaisemmin tieto verkostoista kulki puskaradion kautta elämäntapareissaajalta toiselle, kuulevat monet niistä nykyisin ensimmäsitä kertaa matkailijan rahansäästövinkkejä listaavista artikkeleista.

Verkostoa saatetaan kokeilla matkalla ilmaisena hotellin korvikkeena, eikä ihmisten kohtaaminen ole edes tavoitteena. Matkan päätyttyä koko homma unohdetaan, eikä vastavuoroisuus toteudu. Verkostojen kasvun myötä mahdollisuuksia kohdata erilaisia ihmisiä on toisaalta enemmän kuin koskaan.

Teräs itse kutsuu kotiinsa mielellään vieraita, jotka tuovat hänen elämäänsä jotain uutta. Yksi mukavimmista muistoista on ajalta, kun Teräs asui vielä Helsingissä. Hän sai vieraakseen modernista sirkuksesta kirjaa kirjoittavan miehen, joka kutsui hänet mukaansa kaupungissa järjestettävään kansainväliseen jonglöörien tapaamiseen.

Seurannut temppukimara Steiner-koulun liikuntasalissa oli vaikuttavin jonglöörien esitys, mitä Teräs oli koskaan päässyt todistamaan. Yllättävä ja ikimuistoinen kokemus sai hänet tuntemaan itsensä turistiksi omassa kotikaupungissaan.

Teräksen myöhemmätkin kokemukset majoittamisesta ovat olleet positiivisia, vaikka ihan kaikkien vieraiden kanssa eivät kemiat tai odotukset aina kohtaakaan. Toisinaan viesteihin on tullut vastattua liian usein kyllä, mikä saa majoittamisen helposti tuntumaan ilmaisen hostellin pyörittämiseltä. Etenkin aivan Ryanairin lentokentän vieressä asuessaan hän sai poikkeuksellisen paljon persoonattomia parin lauseen majoituspyyntöjä.

Yhtään varsinaisesti huonoa kokemusta Teräs ei muista. Alkuun häntä toki jännitti päästää vieraita ihmisiä omaan kotiinsa ja antaa heidän jäädä asuntoon itsekseen.

Nykyisin hän ajattelee, että jos joku päivä tietokone lähtisi epärehellisen vieraan matkaan, olisi menetys kuitenkin pieni siihen verrattuna, miten paljon hyvää vieraanvaraisuusverkostot ovat hänen elämäänsä tuoneet.

”Olen oppinut pelkäämään vähemmän”, Teräs tiivistää.

Kuvassa Henni Ahvenlampi sohvalla muki kädessään
Henni Ahvenlammen Couchsurfing-majoittamisessa sohvan rooli on keskeinen muutenkin kuin verkoston nimessä. Sen lisäksi, että se on vieraiden nukkumapaikka, siinä myös seurustellaan ja tutustutaan. Kuva: Emma Vepsä

Toisinaan kohtaamiset tuntemattomien kanssa voivat repiä auki vanhoja haavoja.

Henni Ahvenlammen teki mieli ottaa vieraana olevaa miestä hartioista kiinni ja sanoa, että lähtisi hemmetti kotiinsa – mitä hän täällä pyöri?

Jokin miehessä muistutti aivan liikaa Ahvenlammen omasta, samaan tapaan maailmaa kiertäneestä isästä, johon hän ei juuri tämän liikkuvan elämäntavan vuoksi koskaan ehtinyt tutustua kunnolla. Kaiken lisäksi oli juuri käynyt ilmi, että Ahvenlammen sohvalla istuneella miehellä oli neljä lasta, jotka anelivat isäänsä palaamaan kotiin.

Eipä miestä silti voinut ulos syysmyrskyynkään ajaa. Varsinkin kun Ahvenlampi oli jo luvannut, että tämä saisi nukkua hänen sohvallaan. Olisikin nukkunut. Vanhempi mies koki voivansa meditoimalla jättää yöunet kokonaan välistä ja valvoi kaiket yöt.

Se riitti viemään Ahvenlammenkin yöunet ja sai hänet viimein ymmärtämään omat rajansa. Vaikka hän oli aikaisemmin ajatellut, että erilaisia ihmisiä kotonaan majoittamalla hän voisi onnistua avartamaan maailmankuvaansa ja rikkoa omia ennakkoluulojaan, oli joitakin asioita helpompaa käsitellä kodin ulkopuolella.

Hän päätti valita jatkossa vieraansa tarkemmin ja majoittaa kotonaan vain sellaisia ihmisiä, joiden seurasta tulee mukava ja innostava fiilis.

”Omaa tajuntaa laajemmin avartavia ihmisiä voi tavata ihan vain kahvilla”, hän toteaa vuosia myöhemmin kotisohvallaan Helsingissä.

Kokenut majoittaja kertoo oppineensa sittemmin poimimaan helmet majoituspyyntöjen tulvasta.

Mieleenpainuvimpiin vieraisiin vuosien varrelta lukeutuvat muun muassa eräs sisustusarkkitehti, joka auttoi mutkattomasti Ahvenlammen kodin sisustamisessa muuton keskellä, venäläinen kansainvälisen politiikan maisteri, joka ei ollut koskaan kuullutkaan talvisodasta, iranilainen tiedemies, algerialainen nuorisovaihdonsuunnittelija ja ensitapaamisella hiljainen vietnamilaistyttö, joka vuosien Ranskassa asumisen jälkeen olikin muuttunut suvereeniksi pariisittareksi.

Parhaimmillaan ventovieraan kanssa löytyy saman tien yhteinen sävel ja tulee sellainen tunne, kuin olisi tuntenut toisen aina. Toisinaan majoittajan ja vieraan välille saattaa syntyä syvempikin yhteys, vaikka kyseessä ei olekaan mikään treffipalvelu: Ahvenlammen ystävä avioitui hiljattain Couchsurfing-vieraansa kanssa.

 

Lähtisi hemmetti kotiinsa – mitä hän täällä pyöri?

 

Henni Ahvenlampi liittyi Couchsurfingiin alun perin siksi, että koki sen New Yorkista takaisin Suomeen muutettuaan hyväksi tavaksi pitää yllä kansainvälisyyttä elämässään.

Nyt jo lähes vuosikymmenen ajan matkalaisia sohvallaan majoittaneella naisella painoivat vaakakupissa lisäksi ekologiset arvot. Hän halusi tavata uusia ihmisiä eri kulttuureista, ilman että hänen tarvitsee itse lentää näiden luo.

Ahvenlammelle Couchsurfing ei näyttäydy niinkään vieraanvaraisuusverkostona, vaan enemmänkin tasa-arvoisuusverkostona. Toisin kuin esimerkiksi Airbnb:ssä, Couchsurfingissä majoittaja ei ole palvelun tuottaja ja surffaaja maksava asiakas. Keskustelu ja toisen ihmisen kohtaaminen nousevat rahan sijaan tärkeimmäksi asiaksi osapuolten välillä.

”Kun istumme tässä sohvalla, olemme kyllä ihan tasa-arvoisia.”

Couchsurfingin logiikan tuntemisesta on toisaalta ollut myös hyötyä markkinointipäällikön työssä jakamis- ja kiertotalouden palveluita kehittävässä CoReorientissa.

Ahvenlampi kertoo joskus unohtavansa, että jokainen surffaaja on eri ihminen kuin se edellinen. Myös ihmisten kansallisuuksien merkitys on vähentynyt vähitellen niin, että ei aina muista minkämaalainen ihminen on illalla saapumassa.

”Tämä jälkimmäinen on pelkästään positiivista, olemmehan ennen kaikkea ihmisiä.”

Ahvenlampi kertoo myös oivaltaneensa, että sohvasurffaajille voi kertoa salaisuuksia, joita ei voi kertoa muille. Heidän kanssaan voi keskustella avoimemmin ja ihmiset saavat kasvojaan menettämättä sanottua ääneen rehellisempiä ajatuksia siitä maasta missä asuvat, tai siitä kulttuurista, josta ovat kotoisin.

Kuvassa Tuula ja Matti Koistinen kerrostalon pihalla polkupyörä mukanaan.
Tuula ja Matti Koistinen ovat jo ehtineet Kaisla-tyttärensä kanssa jo pyöräretkelle. Kaksiossa asuva perhe voi jatkossa majoittaa muita pyöräileviä perheitä taloyhtiön uuteen vierashuoneeseen. Kuva: Emma Vepsä

Pyöräliiton toiminnanjohtaja ja pyörämatkailijoiden oman Warm Showers -verkoston jäsen Matti Koistinen liittyi aikoinaan ensin Hospitality Clubiin ja sen hiljentyessä edelleen Couchsurfingiin.

Warm Showers tuli mukaan kuvioihin pyöräilypiirien kautta muutama vuosi sitten. Siinä hän on vaimonsa Tuulan kanssa toistaiseksi toiminut vain majoittajana, vaikka molemmilla on muiden verkostojen osalta kokemusta vieraankin osasta.

Servaksen lailla myös Warm Showers lähti alun perin liikkeelle paperisilla majoittajalistoilla vuonna 1994. Karttapohjaiseksi verkkopalveluksi se kehittyi reilu kymmenen vuotta myöhemmin. Majoituspyynnöt Warm Showersin kautta rajoittuvat ainakin Tampereella yleensä elokuulle.

Vaikka viestejä tulee paljon vähemmän kuin Couchsurfingissa, ovat Warm Showersin kautta tulevat matkailijat Koististen mielestä keskimäärin innostuneempia nimenomaan toiminnan filosofisesta puolesta.

Koistinen kertoo, että pyöräilijöiden majoituspyyntöihin tulee ylipäätään helpommin vastattua myöntävästi, sillä matkustustavan todellisuus ja haasteet ovat itselle niin tuttuja. Pyöräilijöiden keskinäinen solidaarisuus ei siis ole pelkkä myytti.

”Ihmisiin suhtaudutaan näissä piireissä lähtökohtaisesti mahdollisuutena eikä uhkana”, Koistinen kuvailee.

Hän harmittelee heti perään sitä, kuinka vähän Suomeen asti eksyy pyörämatkailijoita. Vaikka Suomen palvelut eivät olekaan samalla tasolla kuin monessa Keski-Euroopan tiheästi asutussa maassa, mahdollistavat jokamiehenoikeudet ja kesäöiden valoisuus hänen mielestään pyörämatkailijalle erityisen kokemuksen.

Aivan kuten muissakin verkostoissa, myös Warm Showersissa majoittaja saa itse määritellä vieraanvaraisuutensa rajat. Yksillä on patja olohuoneen lattialla ja toiset haluavat tarjota matkaajille vierashuoneen aterioineen. Kolmannet ehdottavat takapihaansa telttapaikaksi.

Koististen mukaan suuremmilta yllätyksiltä välttyy, kun majoittajan profiilista käy heti ilmi, mitä on odotettavissa.

”Totta kai se vaatii useimmilta meistä loikan epämukavuusalueelle, kun ottaa vieraan ihmisen kotiinsa. Yleensä se kuitenkin kannattaa.”

Hän on itse kasvanut maalaistalossa. Lapsuudessa oli tavallista, että kotona kävi aina ihmisiä vähintään lounasvieraana. Heillä oli myös kesälapsia perheistä, joissa asiat olivat huonommin. Sen takia Koistiselle ajatus siitä, ettei hän majoittaisi jotakuta vierasta, on outo.

Tuula-vaimolla kynnys on madaltunut kimppakämpissä asumisen myötä:

”Siellähän pyörii koko ajan outoja tyyppejä. Täytyy olla tosi huono tuuri, jos heti tulee joku ikävä kokemus – eikä siitä passaa lannistuakaan. Sehän siinä riittää, että on vaan kiinnostunut tutustumaan ihmisiin.”

Koististen mieleen tulee vain yksi ikävämpi muisto. Eräs vieras pysytteli kaiken aikaa vain omissa oloissaan, eikä tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut minkäänlaisesta vuorovaikutuksesta. Pariskunnalle tuli sellainen olo, että mies halusi ainoastaan reissata mahdollisimman halvasti. Jonkun luona yöpyminen oli siinä kuviossa ikään kuin välttämätön paha.

Kuten verkoston nimestä voi arvata, lämmin suihku on yleensä koko päivän polkeneelle pyöräilijälle se tärkein asia.

”Siitä ei kannata loukkaantua, jos ihminen tulee luoksesi ensimmäisen kerran kylään ja haluaa heti suihkuun”, Koistinen neuvoo.

Warm Showers -vieraiden kanssa mennään tietenkin aina pyöräilemään. Koististen Tampereen kierrokseen on vakiintunut jo muutamia paikkoja, kuten Wivi Lönnin paloasema ja Finlayson. Myös Rauhanniemen julkisessa saunassa tulee käytyä usein.

Koististen mukaan pyörällä liikkuvat varaavat harvemmin majoituksen etukäteen, sillä useinkaan ei voi olla varma, mille paikkakunnalle illaksi ehtii. Yöpaikan tarve iskee usein spontaanisti, minkä vuoksi monella kulkee teltta matkassa.

Koistisilla on yksi retkipyöräilevä norjalainen tuttava, joka menee aina polkupyöräilijöitä retkikamppeissa bongatessaan kysymään, tarvitsevatko nämä yöpaikkaa.

”Melkein väkisin vie kotiinsa”, Koistinen vitsailee.

 

Sohvasurffaajille voi kertoa salaisuuksia, joita ei voi kertoa muille.

 

Vilnassa asuvan Mikael Korpelan ensikosketus vieraanvaraisuusverkostoihin tapahtui 2000-luvun puolivälissä Jyväskylässä, kun silloinen kämppäkaveri majoitti Pariisiin matkalla olleen ukrainalaisen liftarin. Kohtaaminen inspiroi nuorta miestä erityisesti liftaamaan, mutta toisten matkaajien majoittamisesta tuli pian yhtä lailla luonnollinen osa arkea.

Vuosien varrella Korpela on päässyt seuraamaan läheltä eri verkostojen sisäisiä kiistoja ja ollut alkuun mukana myös BeWelcomen kehittämisessä.

Yksi eniten kritiikkiä nostattaneista käänteistä tapahtui 2011, kun jo vuosikymmenen ajan pitkälti vapaaehtoisvoimin pyörinyt Couchsurfing-yhteisö muuttui voittoa tavoittelevaksi yhtiöksi. Turhautuneiden aktiivien kapinahengestä syntyi lopulta BeWelcome, joka mainosti itseään vaihtoehtona sielunsa myyneelle Couchsurfingille.

”Näiden verkostojen stoori on aika surullinen”, Korpela huokaa viitaten Hospitality Clubin aktiivisuuden hiipumiseen ja Couchsurfingin kaupallistumiseen.

BeWelcomen hän näkee vihaisena vastaiskuna jälkimmäiselle.

”Olen silti iloinen, että Couchsurfing, Airbnb ja kaikki muut ovat olemassa, koska ne tuovat ihmisiä lähemmäs toisiaan.”

Kyllästyttyään BeWelcomen huonoon ilmapiiriin, Korpela päätyi perustamaan ystävineen täysin uuden verkoston, joka sai nimekseen Trustroots. Uusi tulokas ei hänen mukaansa yritä luoda Couchsurfingia uudelleen, vaan olla jotain omanlaistaan.

Verkosto oli helpointa tehdä ensin suosituksi liftarien parissa, sillä sivuston kehittäjät kuuluivat yhteisöön itsekin ja tunsivat hyvin heidän tarpeensa. Tarkoitus ei ole silti sulkea ketään pois. Trustroots pyrkii tuomaan yhteen ihmiset, joilla on jotain yhteistä.

Korpelan mukaan jaetut mielenkiinnon kohteet tai harrastukset ovat omiaan lieventämään tuntemattoman pelkoa. Hän uskoo, että samaan yhteisöön kuuluvat auttavat helpommin toisiaan, oli sitten kyse liftareista, pyörämatkailijoista tai karavaanareista.

Liftaripiireissä tunnettu Korpela saa itse paljon majoituspyyntöjä myös vieraanvaraisuusverkostojen ulkopuolelta: Facebookin kautta, sähköpostitse ja yhteisten tuttavien välityksellä. Hän neuvoo, että vieraiden majoittamisessa voi päästä helposti alkuun sellaisen yhteisön kautta, missä on jo valmiiksi aktiivinen. Voi vaikka tarjota toisille koirankasvattajille yösijaa jonkun tapahtuman ympäriltä.

Korpela kertoo tahtovansa nähdä eri kulttuureista tulevien ihmisten tapaavan ja auttavan toisiaan enemmän. Hän huomauttaa, että vaikka kaikki vieraanvaraisuusverkostot toimivat internetin välityksellä, on niiden tavoitteena saada ihmiset viettämään mahdollisimman vähän aikaa itse sivustoilla.

Idea on siis täysin päinvastainen kuin sosiaalisen median palveluilla. Tärkeintä on päästä tapaamaan toisia enemmän, kasvotusten.

Kuvassa älypuhelin kädessä, näytöllä couchsurfing-sovellus
Couchsurfingia on vuosien varrella parjattu moneen otteeseen sivuston kömpelyydestä. Nykyisin ainakin mobiilisovelluksen uusin versio toimii yllättävän näppärästi majoittajan näkökulmasta. Kuva: Emma Vepsä

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!