”Kansa haluaa kaataa hallinnon.”

Tämä iskulause kaikui vuonna 2011 lukuisissa arabikaupungeissa, kun arabikevät pyyhki hurjalla voimalla maasta toiseen. Tunisiassa ja Egyptissä itsevaltaiset hallinnot kaatuivat kuin korttitalot. Verisemmin vallanvaihto tapahtui Libyassa ja Jemenissä. Molemmat ajautuivat väkivaltaan, joka jatkuu yhä. Syyrian sodan järistykset heijastuvat Eurooppaan asti pakenevina ihmisinä.

Vielä arabikevään aikaan moni ajatteli, että vallankumousten ryske johtaisi pian demokratiakehitykseen. Nyt tuo ajatus tuntuu kaukaiselta. Ei kuitenkaan ole ihme, että vuosikymmeniä väkivalloin hallituissa maissa tie on kivinen. On aivan liikaa katkeruutta ja epäluottamusta. Taistelua vallasta sekä maiden sisällä että alueellisesti.

Demokratian resepti on monimutkainen. Vaalien ja toimivan poliittisen järjestelmän lisäksi se vaatii vapaata sanaa, toimivaa oikeuslaitosta, kansalaisyhteiskuntaa, koulutettua väestöä ja tasa-arvoa. Demokratia ei ole missään kehittynyt hetkessä.

On kuitenkin väärin julistaa, ettei demokratia voi toteutua Lähi-idässä. Monet tuntuvat tekevän sen johtopäätöksen hätiköiden. Euroopan päättäjien keskuudessa demokratiapuheiden sijaan korostuu nyt turvallisuuden ja vakauden tavoittelu. Ne ovat toki tärkeitä, mutta taustalla on usein virheellinen ajatus siitä, että itsevaltaiset hallinnot ovat ainoa vaihtoehto Lähi-idässä kaaokselle tai ääriryhmille. Ja että diktatuurit ovat välttämätön paha vakauden saavuttamiseksi.

Silloin unohdetaan yksi keskeisistä syistä, joka johti arabikevääseen. Nimittäin juuri ne itsevaltaiset hallinnot, jotka eivät kuuntele kansalaisten mielialaa tai hätää työttömyydestä ja köyhyydestä. Jotka sulkevat arvostelijansa vankilaan ja luovat vainoharhaisen yhteiskunnan, jossa ihmiset eivät voi luottaa toisiinsa. Itsevaltaisuus ja ihmisoikeusloukkaukset johtavat epävakauteen. Siksi autoritaariset hallinnot tuovat vakautta korkeintaan hetkeksi.

Jos halutaan kestävästi rauhallinen naapurusto Euroopan reunoille, on puolustettava aktiivisemmin demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Silloin ei voida käydä esimerkiksi vastuuttomasti asekauppaa ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvien maiden kanssa. Tai palkita autoritaarisia hallintoja kyseenalaisilla pakolaissopimuksilla. Tällainen toiminta vie EU-maiden uskottavuutta silloinkin, kun ne yrittävät tehdä hyvää.

Me emme voi jättää yksin Lähi-idän demokratiaa ajavia voimia. Ajattelijoita, taiteilijoita, kansalaisaktivisteja ja poliitikkoja, jotka urheasti puolustavat arvoja, joita me eurooppalaiset sanomme edustavamme. Demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujat Lähi-idässä tarvitsevat tukeamme enemmän kuin koskaan.

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja.