Kolme kuvaa naisista.
Delphine Groot, Mali. Zakhieh Heidari, Afganistan. Helena Rytilahti, Suomi.
Kuva: Michel van Nieuwkerk
Kolme kuvaa kolmesta henkilöstä
Ridhuna Ziauddin, Intia. Orhan Galjus, Kosovo. Kay Phonsavanh, Laos
Kuva: Michel van Nieuwkerk

Alkuperä esiin!

Amsterdamissa on vain 800 000 asukasta, mutta kaupunkilaisten kansallisuuksien määrässä se on jopa kansainvälisempi kuin Lontoo tai New York. Amsterdamin kaupunki etsi, haastatteli ja valokuvasi edustajan jokaisesta 180 kansallisuudesta. Koko vuoden kestäneestä kampanjasta tuli menestys.

Teksti: Kaisa Viitanen

PitkätVähemmistötKulttuuriVäestöHollanti

Suomalainen Helena Rytilahti, 28, on asunut Amsterdamissa kaksi vuotta. Kun Amsterdamin kaupunki pyysi Helenaa edustamaan suomalaista Amsterdamissa, hän suostui ja otti videokuvauksiin mukaan hulavanteen, jolla hän taituroi puistossa.

Helenan ja 179 muun kaupunkilaisen mielipiteet ja valokuvat nousivat viime vuoden aikana näkyvään rooliin. Amsterdamilaisessa Het Paroolissa oli vuoden aikana haastattelu kaikista 180 asukkaasta, heitä haastateltiin radiossa ja heidän jättijulisteiksi painetut potrettinsa levisivät katumainostelineissä ympäri kaupunkia.

Helmikuun loppuun asti Amsterdamin pääkirjastossa on näyttely 180 Amsterdammers, joka esittelee nykyasukkaiden lisäksi menneiden vuosisatojen merkkihenkilöitä, kaikki muualla kuin Alankomaissa syntyneitä. Kokonaisuutta voi katsella myös verkossa osoitteessa www.180amsterdammers.nl

Kampanjan ideoi ja toteutti Amsterdamin markkinointiosasto, jonka johtaja Machteld Ligtvoet vastasi Maailman Kuvalehden kysymyksiin.


Mikä sai teidät ryhtymään tähän kampanjaan?

Amsterdam on ollut 1600-luvulta lähtien asti erilaisten vaikutteiden ja ihmisten kohtaamispaikka. Amsterdamilaiset ovat matkustaneet itse ja tehneet kauppaa muualla asuvien ihmisten kanssa. Me olemme myös aina toivottaneet muualta tulijat tervetulleiksi. Uskonnosta tai kansallisuudesta riippumatta moni sellainen, joka ei ole kokenut oloaan vapaaksi kotimaassaan, on löytänyt vapauden täältä. Amsterdamin dna on siis aina ollut kansainvälinen, mutta rehellisesti sanottuna, kyllä meille kaupungin markkinointiosastolla tuli yllätyksenä, että juuri täällä asuu eniten kansallisuuksia. Kampanja syntyi tästä ykkösasemasta.
Mutta emme halunneet niinkään nostaa esiin kriisejä, sotia tai muita lähdön syitä, vaan esitellä jokaisen kansallisuuden edustajan ihmisenä, juuri hänen tarinansa, toiveensa ja ajatuksensa.

 

Miten löysitte kaikki 180 ihmistä?

Voi, se oli valtava työ! Ei kaupungin kanslia voi antaa ihmisten yksityistietoja, vaan meidän piti etsiä jokainen itse. Yleisimmät maat, kuten suuret EU-kansallisuudet sekä Yhdysvaltojen, Marokon ja Turkin edustajat löysimme tietysti heti.
Soittelimme kouluihin, päiväkoteihin, teehuoneisiin sekä urheiluseuroihin ja kyselimme olisiko heillä tietoa tietyn maalaisista. Facebookista oli paljon apua.
Ihan viimeiseen asti etsimme Laosista, Gabonista ja Mauritaniasta tulleita ihmisiä.
Eräästä maasta onnistuimme jo löytämään useammankin henkilön, kunnes ilmeni, etteivät he eivät olleetkaan kaupungin virallisia asukkaita vaan olivat täällä laittomasti. Mutta lopulta löytyi se ainoa, joka oli täällä virallisesti kirjoilla, ja hän suostui mukaan.
Itse jännitin loppuun asti, että joku boraboralainen päättää muuttaa Pariisiin ja meillä onkin vain 179 kansallisuutta. Sellaistahan se elämä on, ihmisiä tulee ja menee.
Muutamat kokivat julkisuuden vieraaksi ja kieltäytyivät, mutta lopulta saimme kaikkien 180 kansallisuuden edustajat mukaan.

 

Mikä on kampanjan tavoite ja tarkoitus?

Amsterdamin slogan on jo vuosia ollut I AMsterdam. Toivomme jokaisen ihmisen, viettipä hän täällä vuosia tai vain muutaman päivän, kokevan kuuluvansa tänne. Jokainen ihminen muovaa kaupunkia itsensä näköiseksi, eikä Amsterdam olisi sama ilman kaikkia täällä joskus käyneitä tai täällä asuvia ihmisiä.
Toivomme tällä kampanjalla lisäävän amsterdamilaisten ylpeyttä omasta kaupungistaan. Haluamme myös kiittää kaikkia eri kansallisuustaustoista tulleita asukkaita heidän panoksestaan ja osallisuudestaan Amsterdamiin. Kampanja nostaa kaikki heidät valokeilaan.

 

Kampanjanne on nyt loppusuoralla. Millaisia reaktioita ja palautetta olette saaneet?

Levitimme potretit kaupungin julistetelineisiin ilman mitään tekstejä. Aluksi ihmiset olivat ihmeissään, että mitä niillä halutaan oikein sanoa tai mainostaa. Myöhemmin, kun ihmiset tajusivat mistä on kyse, palaute on ollut hyvin innostunutta. Tämä on selvästi saanut kaikki asukkaat tuntemaan ylpeyttä kaupungistaan. Kielteistä palautetta ei ole tullut.
Lopuksi pormestari kutsui kaikki 180 mukana ollutta asukasta juhlaillalliselle. Pöydässä oli herkkuja eri puolilta maailmaa: juustoa ja karamellisoitua päärynää Hollannista, kenialaista lihaa ja vihanneksia, sushia Japanista, meksikolaisia tacoja, thaimaalaisia kalakakkuja, browneja Yhdysvalloista, vaikka mitä!
Keskustelin illan aikana hyvin monen osallistujan kanssa. Kaikki hehkuivat ylpeyttä kuulumisesta Amsterdamiin ja verkostoituivat vauhdilla toisiinsa.
Karibialaiset perustivat jo oman WhatsApp-ryhmän uusia tapaamisia varten.
Vaikka kampanja on suunnattu ensisijaisesti amsterdamilaisille, näkyy se etenkin sosiaalisessa mediassa muuallakin.

 

Mitä teidät yllätti?

Asukkaat rakastavat kaupunkia, mutta kokevat sen hyvin eri tavoin, omista lähtökohdistaan. Portugalilainen Joao kertoi ihastuneensa Amsterdamin siisteyteen ja järjestelmällisyyteen. Itävaltalainen Eva taas kertoi alkuun pöyristyneensä kaupungin likaisuutta ja epäjärjestystä. Samanlaisia eroja oli muitakin.

 

Kyllä. Moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuulunut kertoi arvostavansa Amsterdamin vapaata ilmapiiriä. Toisaalta osa etenkin tummaihoisista asukkaista puhui myös rasismikokemuksista. Miten kaupunki reagoi näihin kommentteihin?

Amsterdamin markkinointiosastolla olemme vakuuttuneita siitä, ettei Amsterdam ole rasistinen kaupunki. Kaikenlainen syrjintä ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai uskonnon perusteella on laitonta ja rangaistavaa. Mutta minä olen valkoinen enkä siksi voi kieltää enkä vahvistaa näitä kokemuksia. Aiheesta ei keskustella juurikaan. Olen ollut tässä työssä seitsemän vuotta, keskustellut satojen toimittajien kanssa enkä ole koskaan ennen törmännyt tähän kysymykseen.


Delphine Groot, 28.

Muutti Malista äitinsä kanssa Hollantiin 6-vuotiaana. Perusti loppuvuodesta Amsterdamiin oman muotiliikkeen Bopo-couturen, jossa myy itse suunnittelemiaan ja Togossa ja Malissa afrikkalaisista kankaista ommeltuja vaatteita.
”Amsterdamissa jyllää gentrifikaatio, kun vuokrataloja remontoidaan ja myydään kalliimmille markkinoille. Olen muuttanut ilmiön vuoksi Zuid-Oostin lähiöön, jossa viihdyn paremmin.”

Zakhieh Heidari, 55.

Muutti perheineen 19 vuotta sitten Afganistanista pakolaisena Hollantiin. Hän viettää paljon aikaansa lastensa perustamassa Mantoe-ravintolassa.
”Näen itseni täällä myös kymmenen vuoden kuluttua. Lapsenihan ovat täällä.”

Kay Phonsavanh, 36.

Tapasi kotimaassaan Laosissa hollantilaisen miehen, rakastui ja muutti Hollantiin. ”Ensimmäiset kuukaudet talvisessa Amsterdamissa olivat rankkoja. Ajoin pyörällä kielikouluun, eksyin ja palelin.”
Mutta kun suhde kymmenen vuotta myöhemmin päättyi, Kay jäi maahan. Nyt hänellä on uuden puolisonsa kanssa oma ravintola, jossa hän valmistaa thaimaalaista ja laosilaista ruokaa.
”Haaveilen omasta ruokaohjelmasta televisiossa.”

Orhan Galjus, 62.

Kosovolainen toimittaja lähti Jugoslavian sodan jaloista kaivattuaan maata, jossa on vapaa lehdistö.
”Amsterdam on opettanut minulle, että harmonia onnistuu, kunhan me asukkaat kunnioitamme ja välitämme toisistamme. Amsterdam on kuin sateenkaari, jossa on paljon upeita ihmisiä.”


Ridhuna Ziauddin, 33.

Järjestetty avioliitto toi elektronisesta musiikista pitävän naisen Hollantiin.
”Sukulaiseni Intiassa olivat kauhuissaan, kun kerroin haluavani synnyttää lapseni hollantilaisittain kotona. Arvostan hollantilaista luonnollista suhtautumista raskauteen.”
Nyt Ridhuna työskentelee esimiehenä toimistossa ja fanittaa miehensä kanssa hollantilaista DJ Armin van Buurenia.

Helena Rytilahti, 29.

Suomalainen Helena opiskeli Hollannissa, ehti asua Belgiassa, mutta kaipasi asettumista.
”Muutettuani Amsterdamiin ymmärsin, että minun on opittava hollannin kieli. Se avaa ovia ihmisten luokse ja antaa uusia näkökulmia elämään.”
Kahdessa vuodessa Helena on alkanut lukea lehtiä ja katsoa televisiota uudella kielellä.

Näyttely 180 Amsterdammers, Amsterdamin pääkirjastossa 28.2.2017 asti.