Artikkelikuva
Andy Hall vieraili Maailma kylässä -festivaalilla vuonna 2013.

Oikeus: Tutkija Andy Hall välttyy vankilalta Thaimaan ananasmehujupakassa

Finnwatchille Suomessakin myytävien ananasmehujen tuotanto-olosuhteita tutkinut Hall on käynyt oikeutta vuosia. Hän haluaa pian palata Thaimaahan.

Thaimaalainen valitustuomioistuin on päättänyt, että aktivisti ja tutkija Andy Hall vapautuu kaikista syytteistä, kertoo Finnwatch.

Hall tuomittiin syyskuussa 2016 kunnianloukkauksesta ja tietokonerikoksesta kolmen vuoden ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen ja 150 000 bahtin (noin 4000 euroa) sakkoihin. Syynä oli thaimaalaisen Natural Fruit -tehtaan Hallia vastaan nostamat syytteet.

Andy Hall tutki vuonna 2013 julkaistua Finnwatchin ”Halvalla on hintansa” -raporttia varten työoloja Natural Fruitin tehtaalla. Kävi esimerkiksi ilmi, että tehtaan työntekijät saivat laittoman alhaisia palkkoja ja joutuivat tekemään jopa 10 tunnin ylitöitä päivässä. Monet työntekijöistä olivat myanmarilaisia siirtolaisia, osa heistä lapsia.

Tehtaan ananasmehutiivistettä on käytetty Pirkan, Eldoradon ja Rainbow’n mehuissa.

”Oikeutettu tutkimus”

Natural Fruit on käynnistänyt neljä oikeusjuttua Andy Hallia vastaan raportin tähden. Valitustuomioistuimen mukaan Finnwatchin raportti edisti kuluttajien oikeutta saada tietoa tuotteiden taustoista. Tuomioistuin totesi myös näytetyksi, että tehtaan työoloissa oli todennäköisesti tutkimushetkellä ongelmia.

Blogissaan Andy Hall on iloinen päätöksestä ja siitä, että tutkimus todettiin lailliseksi.

”Oikeus päätti mitä edistyksellisemmin, että tutkimus tehtiin julkisen edun tähden ja että sen löydöksiä tulee esitellä Thaimaassa”, Hall kirjoittaa.

”Olen edelleen sitoutunut auttamaan thaimaalaista yhteiskuntaa suojelemaan siirtotyöläisten oikeuksia”, Hall kirjoittaa.

Hänen lakimiehensä jatkavat työtä loppujen syytteiden kumoamiseksi.

Finnwatch: Thaimaan lakeja tulisi muuttaa

Hallin tutkimuksen tilanneen Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo, että oikeuden päätös on tervetullut. Se ei kuitenkaan riitä.

”Työriistoepäilyjen tutkiminen on tärkeää työtä ja yleisen edun mukaista. Se ei missään tapauksessa ole rikos, eikä Natural Fruitin nostamia syytteitä Andy Hallia vastaan olisi koskaan pitänyt hyväksyä oikeuden käsittelyyn. Thaimaan lainsäädäntöä tulisi muuttaa oikeudellisen häirinnän estämiseksi,” Vartiala sanoo.

Brittisyntyinen Hall asui Thaimaassa yli kymmenen vuotta. Oikeusjutut pakottivat hänet pakenemaan maasta loppuvuonna 2016. Tällä hetkellä hän on Kathmandussa, ja on aiemmin sanonut, ettei palaa maahan, jos oikeudellinen häirintä häntä kohtaan ei lakkaa.

”Aika Thaimaan ulkopuolella on antanut mahdollisuuden pohtia aiempia toimiani, ja voin nyt vahvistaa, että aion jatkaa yhteistyötä kaikkien osapuolten kanssa rakentavassa hengessä”, Andy Hall kirjoittaa.

Hän toivoo palaavansa Thaimaahan ”jonain melko pian koittavana päivänä”.

Tästä huolimatta Hallia tuskin kannattaa ihan lähipäivinä odotella Bangkokin lentokentällä. Tuomiosta on nimittäin vielä mahdollisuus valittaa Thaimaan korkeimpaan oikeuteen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!