Milleniaali, ota opiksi hipeiltä

Mitä voisimme oppia Kathmandun friikkikadun länsimaalaisilta hipeiltä, pohtii Maailman Kuvalehden kolumnisti Mimosa Hedberg.

Kuva: Vessi Hämäläinen

NäkökulmatMatkailuNepal

Kathmandusta löytyy katu, jota paikalliset ovat jo viitisenkymmentä vuotta kutsuneet leikkisästi Freak Streetiksi, friikkien kaduksi. Se on nykyisin mitäänsanomaton pölyinen tienpätkä, jossa on kauniita talovanhuksia, mutta myös ylihintaisia kahviloita ja kaameita t-paitoja myyviä turistipuoteja.

Vielä 1960- ja 70-luvuilla samalla paikalla kuhisi Nepaliin saapuvia hippejä, jotka polttivat pilveä, juhlivat ja juoksentelivat alastomina kadulla. Joogasivat ja meditoivat, etsivät elämän tarkoitusta. 

Minulla oli vastikään kunnia tavata näitä alkuperäisiä hippejä täällä Nepalissa, kun harmaahapset kokoontuivat muistelemaan sumuisia vuosiaan. Olisi helppoa tuomita viisikymmentä vuotta sitten tänne huumepäissään rellestämään tulleet länkkärit. Minussa heräsi kuitenkin kunnioitus: nämä tyypit vastustivat vahvasti sen ajan henkeä, kylmää sotaa ja alituista asevarustelua sekä univormuja. 

 ”Elämä on Nepalissa parempaa kuin ikinä. Täällä jumalat tanssivat vuorilla.”

Pitkätukat saapuivat Nepaliin liftaten, kimppakyydeillä tai paikallisilla busseilla (jotka siihen aikaan olivat todella paikallisia), tekivät kuukausien matkan Afganistanin läpi Euroopasta itään, koska uskoivat toisenlaisen elämän mahdollisuuteen.  

Ja avomieliset nepalit ottivat heidät vastaan, vaikka maa ei ollut tottunut tällaisiin tulijoihin – tai oikeastaan juuri minkäänlaisiin tulijoihin tuolloin.
Kun hippi teki pilvipäissään Freak Streetillä alastonviuhahduksen, kietoivat nepalit hänet peittoon ja tarjosivat teetä. Vastaavaa on vaikea kuvitella nykypäivän Euroopassa, jossa muualta turvan toivossa tullut otetaan vastaan polttopulloin. 

Erityisesti mieleeni jäi, kun hipeiltä kysyttiin, miten Nepal ja Kathmandu ovat muuttuneet. Toisin kuin voisi kuvitella, he eivät aloittaneet pitkää listaa miinuspuolista, joita itsellä tulee helposti listattua: tukahduttavat saasteet, junnaava politiikka, sitkeä köyhyys. Kuului simppeli vastaus: ”Elämä on Nepalissa parempaa kuin ikinä. Täällä jumalat tanssivat vuorilla.”

Vanhat hipit ovat eläneet läpi valtavan myllerryksen aikakauden, ja edelleen suhtautuminen maailmaan on myönteinen. Todella paljon positiivisempi kuin meillä realismia ylitsepursuavilla milleniaaleilla, jotka emme edes uskalla hankkia lapsia, koska maailma on jo parinkymmenen vuoden päästä aivan varmasti tuhoutunut.

Mitä jos ottaisimme mallia vanhoilta hipeiltä? Maailma on tilastojen valossa terveempi ja koulutetumpi kuin ikinä. Ja meillä on kaikki keinot pitää se tällaisena – ja tehdä siitä jopa parempi. Ilmaston lämpeneminen on mahdollista pysäyttää 1,5 asteeseen, jos vain kaikki yritämme. 

Muutosta ei saa aikaan kotona yksinään mutisemalla, vaan lähtemällä oman kuplan ulkopuolelle, epämukavuusalueelle. Tai vaikka matkustamalla maateitse Nepaliin ja rakentamalla uudenlaisen elämän siellä – vaikka sitten pilveä poltellen.

Eikö muka mahdollista? Esimerkiksi toimittaja Emma Vepsä luopui jo pari vuotta sitten lentämisestä ja kirjoitti kirjan Afganistanin läpi liftaamisesta. Melko hippiä touhua sekin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!