Artikkelikuva
Liemikilpikonnien sukupuolen määrittyminen liittyy munien hautomislämpötilaan: mitä lämpimämpi pesä

Ilmastonmuutos tekee kilpikonnista naaraita

Kilpikonnapopulaatio on vaarassa romahtaa ilman uroksia, joita ei kuoriudu enää likimainkaan yhtä paljon kuin naaraita.

Current Biology -tieteisjulkaisussa esitelty tuore tutkimus kertoo, että meriveden kohoavat lämpötilat ovat muuttamassa tietyt merikilpikonnapopulaatiot lähes kokonaan naaraspuolisiksi Australian Isolla valliriutalla.

Kyseessä on liemikilpikonnalaji, jonka edustajat voivat kasvaa jopa 200-kiloisiksi. Niitä onkin pyydetty juuri suurten kilpiensä takia ja laji on uhanalainen.

Liemikilpikonnien yksi suurimmista populaatioista – noin 200 000 pesivää naarasta – elää juuri Ison valliriutan pohjoisosissa. Populaatio on kuitenkin vaarassa romahtaa ilman uroksia, sillä tutkijoiden mukaan tällä hetkellä 86,8 prosenttia aikuisista yksilöistä on naaraita ja nuoremmista jo huimat yli 99 prosenttia.

Lajin sukupuolen määrittyminen liittyy kilpikonnan munien hautomislämpötilaan eli mitä lämpimämpi pesä, sitä enemmän naaraita. Ison valliriutan nousevat meriveden lämpötilat – jotka on linkitetty ilmastonmuutokseen – ovat nyt johtaneet siihen, että enää populaation parissa ei synny juuri lainkaan uroksia.

Tutkimusta toteuttamassa oli maailman luontosäätiö WWF, jonka mukaan hälytyskellojen pitäisi soida kilpikonnien puolesta. Toivoa vielä on, ja järjestöt etsivät nyt käytännön keinoja, joilla konnapopulaatio saataisiin pelastettua.

Yksi vaihtoehto on suoja, joka pystytettäisiin pesimisrantojen ylle suitsimaan kohoavia lämpötiloja. WWF kuitenkin painottaa, että Ison valliriutan aarteiden säilyttämiseksi maailman maiden olisi ennen kaikkea sitouduttava kunnianhimoisempiin ilmastotavoitteisiin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!