Artikkelikuva
Linja Ikeji on menestynyt miljonääribloggaaja Nigeriasta

Somenaiset rulettavat Nigeriassa: ”Naiset ovat parempia tarinankertojia”

Yli 15 miljoonaa nigerialaista käyttää sosiaalista mediaa. Joillekin siitä on tullut jo ura.

Nigerian Lagos on yksi maailman väkirikkaimpia suurkaupunkeja 23 miljoonalla asukkaallaan. Kasvava kaupunki on nousemassa samalla Länsi-Afrikan somepääkaupungiksi, kun metropolin asukkaista noin 10 miljoonaa on alle 25-vuotiaita, ja kaikista nigerialaisista arviolta jo yli 15 miljoonaa käyttää sosiaalista mediaa. Potentiaalista, nuorta someyleisöä siis riittää.

Afrikan suurin maa kohtaa samalla isoja haasteita, sillä viime vuonna työttömyysaste nousi 18,8 prosenttiin. Yhdysvaltalaismedia CNN kuitenkin uutisoi, että joukko nuoria nigerialaisia – ja etenkin naisia – on onnistunut kääntämään somebuumin menestyksekkääksi uraksi.

Yksi tunnetuimmista nigerialaisista sometähdistä on Linda Ikeji, joka aloitti uransa juorublogilla, mutta on sittemmin rakentanut yhden Nigerian suurimmista yksityisistä tv-asemista, Linda Ikeji TV:n. Miljonääribloggaajalla on myös oma sosiaalisen median verkostoitumiskanava Linda Ikeji Social (LIS).

Sisi Yemmie puolestaan tekee nigerialaista keittiötä tutuksi vloggaamalla suoraan omasta keittiöstään. Chiamaka Obuekwe on taas suosittu matkabloggaaja ja matkatoimiston perustaja, joka jakaa reissutarinoitaan Nigerian tallaamattomilta poluilta.

Ikeji uskoo, että heidän kaikkien menestyksen takana on yksi ja sama asia: sukupuoli.

”Naiset ovat parempia tarinankertojia”, Ikeji sanoo CNN:lle. ”Me olemme aitoja tarinoissamme.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!