Artikkelikuva
Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin tehtävien lisäksi Paavo Väyrynen on työskennellyt ulkoministerinä

Tuulinen pesti – kehitysministeri vaihtuu usein

Edellinen kehitysministeri, jonka pesti kesti koko hallituskaude oli Paavo Väyrynen.

Alkuvuodesta Suomen kehitysministeri vaihtui jälleen, kun Kai Mykkänen (kok.) siirtyi sisäministeriksi ja tilalle nousi kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen, 52.

Kehitysministerin pesti on ollut viime vuosina varsin tuulinen, ja Juha Sipilänkin (kesk.) hallitus sai jo kolmannen kehitysministerinsä. Mykkästä ennen virkaa ehti hoitaa vain noin vuoden verran Lenita Toivakka (kok.), joka koki raskaaksi perheyhtiönsä verosuunnitteluun kohdistuneen kielteisen julkisuuden.

Edelliselläkin hallituskaudella tehtävässä nähtiin niin ikään kolme eri henkilöä: ensin Heidi Hautala (vihr.), joka ryvettyi omistajaohjausepäselvyyksissä, sitten Pekka Haavisto (vihr.), joka jätti lopulta hallituksen muiden vihreiden kanssa ydinvoiman vuoksi, sekä kolmantena Sirpa Paatero (sd.), joka ehti hoitaa tehtävää vain alle vuoden ennen seuraavia vaaleja.

Jo tuolloin järjestöt olivat huolissaan, kuinka liika vaihtuvuus lisää epävarmuutta kehityskentällä.

Edellisen kerran yhden ja saman kehitysministerin kausi kesti kokonaiset neljä vuotta, kun Paavo Väyrynen (kesk.) hoiti pestiä vuosina 2007–2011. Väyrynen onkin sinnikäs ministeri, sillä hän on ensimmäinen suomalainen, joka on toiminut ministerinä viidellä eri vuosikymmenellä 1970-luvulta 2010-luvulle.

Kehitysministerin tehtävä on kaiken kaikkiaan varsin tuore. Toimi Kankaanniemestä (kd.) tuli maamme ensimmäinen kehitysministeri vuonna 1991. Hänen johdollaan Suomelle laadittiin myös ensimmäinen kehitysyhteistyöstrategia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!