Artikkelikuva
Lindsay May on monen aboriginaalin tavoin vaeltaja. Mies ei tiedä ikäänsä Australian valkoisen politiikan vuoksi

Kuvareportaasi: Aboriginaalit – ensimmäinen kansa

Tutustuimme Australian aboriginaalien elämään. Maailman vanhimman elävän kulttuurin yhteys maahan on vahva, mutta sen rinnalle ovat tulleet myös ampuma-aseet, moottoripyörät ja raja-aidat.

2018-2-aboriginaalit2

Sammy Brown syntyi 12 Mile Opal Field -nimisellä kaivosalueella. Oksa ja metallinpala ovat ainoat asiat, mitä on jäljellä hänen vanhasta kodistaan ja synnyinpaikastaan kimaltavien kivien keskellä.

Taustalla näkyvä jättömaa toimi Brownin vanhempien tulonlähteenä vielä 1950-luvulla. Vanhemmat siivilöivät pieniä opaalikiviä kaivoksen hylkäämästä maasta ja myivät ne kaivosmiehille ruokaa, vettä ja autokyytejä vastaan.

Tällaisia opaalialueita on Australiassa yli 70. Kukin niistä on kauttaaltaan täynnä kaivettuja kuoppia, kallioleikkauksia ja kokonaisia kaivoksia, jotka tunkeutuvat syvälle maan uumeniin luoden luolaverkostoja, täynnä saavuttamattomia unelmia.

 

2018-2-aboriginaalit3

Ngarrindjeri-kansan vanhin Moogy Sumner (taustalla) valmistautuu kulttuurien väliseen kohtaamiseen oman kansansa ja eurooppalaisten vieraiden välillä. Ngarrindjerit ovat ylpeä kansa Coorongin alueelta eteläisestä Australiasta. He ovat omistautuneita perinteisen kulttuurinsa harjoittamiseen, mikä näkyy kaikessa mitä he tekevät.

 

2018-2-aboriginaalit4

Coober Pedyn opaalikaivoskaupungista 200 kilometriä pohjoiseen asuu Dingamanin perhe, jonka päivään kuuluu metsästämistä, ruoanlaittoa sekä tarinoiden kertomista nuotion ympärillä istuskellen.

 

2018-2-aboriginaalit5

Dingamanin perheen perinteinen elämäntapa on säilynyt, vaikka maa-alueet ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet suuriksi karjatiloiksi.

Nykyään tosin täytyy availla ja ennen kaikkea sulkea lukuisia karjaportteja päästäkseen maille, joilla suvun jäsenet pystyivät kulkemaan vapaasti ja huolettomasti vielä kaksi sukupolvea sitten.

 

2018-2-aboriginaalit6

Yhteisön vanhin istuu katsomassa, kun tanssija valmistautuu perinteiseen tanssiesitykseen yhdellä Adelaiden suurimmista taide- ja kulttuurifestivaaleista. Turva-aidat sekä rakennusten ja autojen silhuetit kertovat omaa tarinaansa siitä, miten vain 200 vuotta vanha siirtomaavalta on riistänyt maailman vanhimman elävän kulttuurin ja korvannut sen omallaan.

 

2018-2-aboriginaalit7

Ian Crombie kertoo lapsille Kanku-Breakawaysin luonnonpuistossa tarinoita ja puhuu maan tärkeydestä ja ihmisen yhteydestä siihen. Ennen tämäkin maa oli veden peitossa. Siksi alueelta löytyy runsaasti fossiileja ja koralleja.

Luonnonpuisto kattaa lähes 15 000 hehtaaria komeaa, karua maastoa. Alueella kasvaa lähes 60 eri kasvilajia, kuten akaasioita, puskamaisia eukalyptuksia sekä emuntorvia. Alueella asustaa punajättikenguruita, nokkasiilejä, lukuisia lintulajeja ja rasvahäntäpussihiiriä.

 

2018-2-aboriginaalit8

Andrew Dingaman on ylpeä vanha tietäjä, joka on valinnut perinteisen elämäntyylin. Hän käyttää suurimman osan ajastaan luonnossa vaeltaen, vaalimalla vanhaa kulttuuria sekä elättäen perhettään. Nykyään apuna ovat kuitenkin modernit keinot kuten moottoripyörät ja ampuma-aseet.

 

2018-2-aboriginaalit9

The Ngarrindjeri Nation järjestää omia festivaalejaan ja avoimia tilaisuuksia, ja on perustanut mediakeskuksia kulttuurin säilyttämiseksi ja sen välittämiseksi seuraavalle sukupolvelle.

Australian aboriginaalit

Australian alkuperäinen väestö, joka saapui Aasiasta noin 60 000 vuotta sitten.

Eurooppalaisten saapuessa 1788 aboriginaalit asuttivat koko mannerta ja olivat sopeutuneet kirjaviin ilmasto- ja luonnonoloihin. Arviot alkuperäisväestön määrästä vaihtelevat 300 000:n ja yli miljoonan välillä.

Australia on ainoa manner, jossa koko alkuperäisväestö harjoitti metsästys- ja keräilykulttuuria aina nykyaikaan saakka.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!