Maailma paranee, jos tahdomme niin

Monet asiat ovat paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maailma olisi valmis, kirjoittaa Elina Hirvonen.

Teksti: Elina Hirvonen

Näkökulmat

Liikutun aina, kun kuljen Kampin Ruohonjuuri-kaupan ohi.

Aloin käydä Ruohonjuuressa ostoksilla 1990-luvun puolivälissä, kasvissyöjäksi ryhtyneenä punkkarina. Silloin Ruohonjuuri oli pieni keltainen mökki siinä, missä nyt on Musiikkitalo. Silloin koulun kasvisruoka oli vuorotellen juustokeittoa ja juustopaistosta, ja sen saamiseksi tarvittiin vanhemmilta kirje, joka todisti, että oppilas syö kasvisruokaa kotonakin.

Se oli aikaa, jolloin raiskaus avioliitossa ei Suomessa ollut rikos, ja sadomasokismi luokiteltiin sairaudeksi. Se oli aikaa, jolloin vieraat miehet tarttuivat kaupungilla kävellessä takapuoleen ja rintoihin, ja kuiskivat metrossa ”paljonko maksaa”. Kavereiden kanssa laskimme, kuinka monta itsensäpaljastajaa kukin oli nähnyt. Se oli ahdistavaa ja inhottavaa, mutta kenellekään ei tullut mieleen, että maailma voisi olla toisenlainen.

Liikutuksen hetki Kampissa johtuu siitä, että niin moni asia, joiden muuttumisesta nuorena uneksin, joiden muutosta pidin mahdottomana, on muuttunut paremmaksi. Sekä oman ympäristön että koko maailma mittakaavassa.

Ennen tämän vuosituhannen vaihdetta YK:n vuosituhattavoitteita, joihin kuului muun muassa köyhyyden, aliravitsemuksen ja lapsikuolleisuuden radikaali vähentäminen, pidettiin idealistisena haihatteluna. Nyt suurin osa niistä tavoitteista on joko toteutunut tai toteutumassa.

Maailman väestö on keskimäärin koulutetumpaa ja terveempää kuin koskaan, lapsiin kohdistuva väkivalta vähäisempää ja tytöillä on paremmat mahdollisuudet käydä koulua kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Se ei tarkoita, että maailma olisi valmis. Mutta se tarkoittaa, että ihmiskunnalla on kyky ratkaista ongelmia, joiden ratkominen tuntuu mahdottomalta.

”Maailmaa voi parantaa vahvistamalla hyvää, joka tapahtuu jo.”

Juuri nyt sellaisia ongelmia ovat ainakin Syyrian sota, ilmastonmuutos, rikkaiden ja köyhien välisen kuilun repeäminen ja demokratian heikentyminen ympäri maailmaa.

Ongelmia pohtiessa olo on usein voimaton. Synkkien ajatusten keskellä muistutan itseäni: ihmiskunnalla on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen ratkaista ongelmat, jotka tässä ajassa on pakko ratkoa. Rikkaan maailman koulutettujen ihmisten kohdalla voimattomuus, kyynisyydestä puhumattakaan, tuntuu melkein petokselta.

Jos me emme usko pystyvämme ratkomaan tämän ajan suurimpia haasteita, kenen siihen pitäisi pystyä?

Samaan aikaan monissa maailman köyhimpiin kuuluvissa maissa ihmiset toimivat jo. Kun rikkaat maat eivät ole lupauksistaan huolimatta rahoittaneet köyhien maiden ponnisteluja ilmastonmuutoksen torjunnassa, useat maat tekevät sen itse. Ihmisoikeuksien edistämisessä tehokkaimmat ratkaisut löytyvät usein paikallisten yhteisöjen sisältä.

Kaikkialla maailmassa, kaikkien ongelmien parissa, joku toimii jo. Maailman parantamisen voi aloittaa vahvistamalla hyvää, joka tapahtuu jo.

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.