Kuvassa myanmarilainen munkki puhelinkaupassa myyjän vieressä.
Myanmar on yhä perinteinen ja uskonnollinen maa. Uuden teknologian sekoittuminen ikivanhaan tuo mukanaan suuria muutoksia ihmisten arkeen.
Kuva: Mikko Huisko

Suljetun maan somettajat: Kävimme seuraamassa Myanmarin digivallankumousta

Seitsemän vuotta sitten vain Pohjois-Koreassa oli vähemmän älypuhelimia kuin Myanmarissa. Nykyisin lähes jokaisella myanmarilaisella on pääsy internetiin älypuhelimella. Vuosikymmeniä suljettuna olleen maan ikivanhat perinteet sekoittuvat selfieihin, tykkäyksiin ja vihapuheeseen.

Teksti: Malla MurtomäkiKuva: Mikko Huisko

PitkätInternetTeknologiaBurma/Myanmar

2018: Selfieitä ja somejulkkiksia

Kahvila on kuin mistä tahansa Euroopan pääkaupungista. Listalla on juustokakkua ja cappuccinoa, ja sisustuksessa pelkistettyjä linjoja ja viherkasveja. Pöydissä istuvat nuoret eivät puhu mitään. Kaikki tuijottavat hypnotisoituneina älypuhelimiaan.

Ei uskoisi, että kahvila sijaitsee Myanmarin pääkaupungissa Yangonissa. Kaakkois-Aasian köyhimmässä maassa, joka tunnetaan vuosikymmeniä kestäneestä sotilasdiktatuurista, ihmisoikeusrikkomuksista ja täydellisestä eristäytyneisyydestä.

Muutama nuori nostaa katseensa puhelimesta, kun sisään kävelee poikkeuksellisen kaunis nainen. Nuoret tunnistavat hänet heti ja alkavat supattaa keskenään.

Win Min Thanille, 35, huomio on arkipäivää. Hän on maansa suosituin lifestyle-bloggaaja ja yksi Myanmarin ensimmäisistä somejulkkiksista. Than tilaa farkkukankaiseen essuun pukeutuneelta baristalta vihreän teen, istuutuu pöytään ja asettaa pöydälle kaksi älypuhelintaan. Näyttöjen valot syttyvät jatkuvasti uusien Facebook-ilmoitusten merkiksi, eikä ihme; Yangon in My Heart -blogilla on lähes 400 000 seuraajaa.

”En olisi koskaan uskonut, että elätän itseni jonain päivänä Myanmarissa bloggarina”, Than sanoo.

”Välillä pysähdyn ihmettelemään, miten nopeasti kaikki on tapahtunut.”

Than viittaa paitsi maansa demokratiakehitykseen ja talouskasvuun, myös siihen, kuinka nopeasti älypuhelimet ja Facebook ovat valloittaneet Myanmarin. Viisi vuotta sitten vain Pohjois-Koreassa oli vähemmän älypuhelimia kuin Myanmarissa. Nyt lähes jokaisella maan 54 miljoonasta asukkaasta on mahdollisuus käyttää mobiili-internetiä ja 18 miljoonalla on tili Facebookissa.

18 miljoonalla myanmari­laisella on tili Face­bookissa.

Vuosikymmeniä kestänyt eristys on vaihtunut silmänräpäyksessä internetin rajattomaan tietomäärään ja sosiaalisen median verkostoihin. Ikivanhat perinteet sekoittuvat selfieihin ja Youtube-videoista matkittuihin tanssiliikkeisiin. Ei ihme, että jopa maan suosituinta bloggaria välillä hengästyttää.

Kuvassa Win Min Than.

2006: Ei sähköä, ei juoksevaa vettä

Vuonna 2006 Than oli parikymppinen nuori nainen. Hän asui äitinsä kanssa Yangonin lähiössä eikä tiennyt, mitä kaupungin muissa osissa - saati maan muissa kaupungeissa - tapahtui.

Pelkkä puhelinnumero maksoi 3 000 dollaria, eikä puhelimia ollut juuri kellään. Kommunikaatio tapahtui samoin kuin satoja vuosia aiemmin. Jos maanviljelijä halusi tietää, paljonko viljan hinta oli lähikylässä, hänen oli ajettava hevosvankkureilla koko päivä paikan päälle kysymään asiaa.

Myanmaria oli hallinnut 1960-luvulta lähtien sotilasjuntta, joka oli tehnyt kaikkensa eristääkseen valtion muusta maailmasta. Suuressa osassa maata ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä. Vapaa media oli vain haave, matkapuhelimet lailla kiellettyjä ja ihmisoikeusloukkaukset arkipäivää.

Ei ollut cappuccinoa eikä talouskasvua. Myanmar oli Kaakkois-Aasian köyhin maa, jossa aika tuntui pysähtyneen.

Politiikasta ja eristyneisyydestä huolimatta Thanin lapsuus Burmassa oli onnellinen. Hän sai asua kaupungissa ja käydä kansainvälistä koulua. Lukion jälkeen, vuonna 2006, Thanin oli kuitenkin muutettava kotimaastaan saadakseen haluamansa koulutuksen.

”En ollut onneton, mutta minulla ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia saada yliopistotutkintoa ja haluamaani työtä. Valmistumisen jälkeen jäin Kanadaan luomaan uraa, vaikka mieleni teki palata kotiin”, Than kertoo.

”Saatoin vain odottaa ja toivoa, että demokratia voittaa.”

Kuvassa suomalaisvetoisen Qroi-yhtiön toimitusjohtaja Matti Jokinen (oik.) ja yhtiön perustaja Helge Raitanen.

2011: Satojen ­dollarien sim-kortti

Vuonna 2011 Myanmar otti ensimmäiset konkreettiset askeleet kohti demokratiaa. Vallastaan kynsin ja hampain kiinni pitänyt sotilasjuntta oli vapauttanut kotiarestissa ja vankilassa viisitoista vuotta viruneen Aung San Suu Kyin, maan tunnetuimman demokratiataistelijan. Ovea alettiin raottaa myös kansainvälisille yrityksille ja sijoittajille.

Samana vuonna Myanmariin saapui myös Helge Raitanen, kehittyvien maiden matkapuhelinverkkojen suunnitteluun ja rakentamiseen erikoistunut liikemies Suomesta. Hän oli tuuminut, että maa saattaisi olla valmis mobiiliteknologian kehittämiselle.

”Tuohon aikaan kuukauden sim-kortti maksoi 700 Yhdysvaltain dollaria. Käytännössä yhdelläkään tavallisella paikallisella ei ollut siihen varaa”, Raitanen muistelee toimistossaan Yangonin keskustassa.

”Jouduin ostamaan sen liiketoimien takia. Burmalainen sim-kortti oli kallein yksittäinen asia matkatavaroissani. Se oli absurdia!”

Syy järjettömälle hinnalle oli monopoli, jota pyöritti valtion omistama teleoperaattori MPT. Samainen operaattori oli pyytänyt Raitasen maahan. Yritys halusi Raitasen mukaan tekemään viisivuotissuunnitelmaa matkapuhelinverkon kehittämiseksi.

”Homma meni kuitenkin läskiksi jo alkumetreillä. Oli byrokratiaa, eikä rahoitusta järjestynyt”, Raitanen sanoo ja nojaa taaksepäin tuolissaan.

”Aika ei ollut kypsä, maa ei ollut vielä valmis. Löin hanskat tiskiin ja lähdin Venäjälle toiseen projektiin.”

Kuvassa mies selailee älypuhelinta.

2013: Ovet avautuvat

Raitanen oli tullut maahan vain hieman liian aikaisin. Kehitys kohti demokratiaa kiihtyi nopeasti.

Vuonna 2012 Suu Kyin johtama demokraattinen puolue NLD otti vaaleissa murskavoiton, nousi maan johtoon ja aloitti toimet maan lopullista avaamista varten. Länsimaat purkivat samalla useimmat Myanmaria koskevat pakotteet. Keväällä 2013 viimeisetkin pakotteet poistettiin. Vihdoin se oli virallista: Myanmarin ovet olivat auki.

Than seurasi kehitystä innostuneena kotonaan Torontossa. Hänelle se tarkoitti mahdollisuutta palata kotiin.

Juuri ennen Myanmariin muuttoa Than sai idean burmankielisestä lifestyle-blogista. Vaikka burmalaisia Facebookin käyttäjiä ei tuolloin ollut nimeksikään, Than loi palveluun bloginsa ja aloitti kauneusaiheisten päivitysten tekemisen äidinkielellään.

”En koskaan ajatellut, että siitä tulisi suosittu. Tuohon aikaan useimmat burmalaiset eivät olleet kertaakaan elämässään käyttäneet nettiä, saati Facebookia”, Than sanoo ja naurahtaa.

Uutiset Myanmarin avautumisesta tavoittivat myös Moskovassa työskennelleen Raitasen, joka tajusi ajan olevan  vihdoin kypsä. Mies päätti palata.

Edellytykset matkapuhelinverkon kehittämiselle olivat nousseet uudelle tasolle, kun valtio oli avannut ovet kansainvälisille operaattoreille ja kilpailulle. Markkinoille hypänneet norjalainen Telenor ja quatarilainen Ooderoo sijoittivat miljardeja verkkojensa pystyttämiseen, eikä valtion omistama MPT halunnut jäädä kilpailijoiden jalkoihin.

Raitasen yritys Qroi alkoi tehdä uudelleen yhteistyötä MPT:n kanssa, jonka koko johto oli vaihtunut poliittisten mullistusten yhteydessä. Rahoitus verkon laajentamiselle ja modernisoinnille järjestyi, kun MPT alkoi yhteistyöhön japanilaisten suuryritysten kanssa.

”Infrastruktuuri oli alkeellisella tasolla, joten saimme rakentaa heti parasta, mitä rahalla sai. Verkko saatiin muutamassa vuodessa kattamaan lähes koko maan.”

Verkko saatiin muutamassa vuodessa kattamaan lähes koko maa.

Kilpailu puri nopeasti liittymien hintoihin. Vuonna 2014 liittymän sai alle kahdella dollarilla. Pian myös älypuhelinten ja mobiilidatan hinnat laskivat ja tavallisilla kansalaisilla oli niihin varaa. Siitä alkoi Myanmarin mobiilimania, joka jatkuu yhä edelleen.

Kuvassa nainen selailee älypuhelintaan.

2018: Kaksipiippuinen ase

Thanaka-jauheella kasvonsa maalanneet tytöt vetävät suunsa suppuun ja ottavat selfien. Tyttöjen poseeraus saa bloggari Thanin mietteliääksi. Hän on huolissaan siitä, osaavatko myanmarilaiset käyttää internetiä ja sen suomia mahdollisuuksia järkevästi.

”Internet luo suuria mahdollisuuksia kehittyvälle maalle, mutta on eri asia, osataanko niihin tarttua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sosiaalisesta mediasta on tulossa ennemminkin uhka”, Than sanoo.

Uhka on kevyt ilmaus.

Maailma on seurannut järkyttyneenä, kuinka Rakhinen osavaltiossa Myanmarin itärannikolla asuvat rohingya-muslimit ovat joutuneet vainon ja silmittömien julmuuksien kohteeksi. Sadat tuhannet rohingyat ovat joutuneet pakenemaan Bangladeshin puolelle, satoja kyliä on poltettu maan tasalle, tuhansia tapettu ja naisia ja tyttöjä raiskattu. Myanmarin hallitusta syytetään etnisestä puhdistuksesta ja jopa kansanmurhasta.

YK:n mukaan Facebookilla on ollut ”pedon rooli” tragediassa. Sosiaalisen median vihakampanjat levisivät maassa kulovalkean tavoin. Niissä levitettiin valheellista tietoa rohingyoista – ja monet nielivät valheet pureskelematta. Viha vähemmistöä kohtaan kasvoi.

”Tällä hetkellä internet tarkoittaa paikallisille samaa kuin Facebook. He saavat kaiken tiedon Facebookin kautta, eivätkä osaa esimerkiksi suodattaa oikeita uutisia valheellisista.”

”Uskon, että maani tarvitsee suorapuheisia roolimalleja, jotka uskaltavat tarttua tabuihin ja muuttaa yhteiskuntaa yhä vapaammaksi.”

Vain aika näyttää, mihin suuntaan demokraattinen Myanmar kehittyy. Se on varmaa, että selfieistä ja Facebookista on tullut erottamaton osa maan arkea. Myös verkon vihapuhe on tullut jäädäkseen, ja sen voimaa on mahdotonta ennustaa.

Suljetun maan ovet ovat vihdoin selällään. Mutta tajuaako kukaan tähyillä ulos, kun edessä on älypuhelin?

Kuvassa pikkulapsi älypuhelin kädessään.