Henkilökuva Janne Ronkaisesta sininen takki päällä

Kehitysyhteistyön konkari ja entinen taksikuski puolustaa duunareita

Janne Ronkainen, 50, työskentelee Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin toiminnanjohtajana. Kehitysyhteistyötehtävät ovat vieneet Ronkaista Itä-Helsingistä Dominikaaniseen tasavaltaan. Nyt hän vastaa Maailman Kuvalehden väittämiin.

Teksti: Taru NissinenKuva: Jarkko Mikkonen

LyhyetJärjestötoiminta

H&M:n duunarille kehitysmaassa riittää euron palkka päivässä.

Ei riitä. Tuollainen ei riitä elämiseen missään, ei edes kehitysmaassa. Se on alle YK:n määrittämän absoluuttisen köyhyysrajan.

Suomalaisyritykset toimivat eettisesti.

Varmasti pääosin. Kokemuksemme mukaan ulkomailla toimivat kotimaiset yritykset eivät poikkea ulkomaalaista yrityksistä – ainakaan positiivisesti. Kymmenet ruotsalaiset, saksalaiset, tanskalaiset ja hollantilaiset yritykset ovat tehneet raamisopimuksen työntekijöiden oikeuksien noudattamisesta. Suomessa näitä yrityksiä on vain yksi, Stora Enso.

On lottovoitto syntyä Dominikaaniseen tasavaltaan.

Ei ole kovin iso potti. Se on hyvin epätasa-arvoinen yhteiskunta, ja voi olla lottovoitto syntyä johonkin kohtaan yhteiskuntaa. Jos käy huono tuuri, syntyy paperittomaksi, jolloin ei virallisesti ole olemassakaan.

Kehitysmaiden tuotantoon liittyvät ongelmat ovat meidän ongelmiamme.

Kyllä. Pystymme vaikuttamaan niihin arvoketjuihin, mistä tavara tulee Suomeen. YK:n mukaan se, joka tuotetta myy, on vastuussa koko arvoketjusta. Voi olla tilanteita, että ei tiedetä mitä ketjussa tapahtuu, mutta silti olisi velvollisuus ottaa selvää. Suomalaiset isot vähittäiskauppaketjut ovat pyrkineet selvittämään arvoketjuja. Silti olemme muita pohjoismaita sekä Saksaa ja Hollantia jäljessä.

Lapsityövoima ei ole ongelma, sillä vanhempammekin tekivät töitä 15-vuotiaana.

Se ei ole sama asia. Kansainvälisen määritelmän mukaan alle 14-vuotiaana tehty työ on lapsityötä. Lisäksi kaikki sellainen lapsityö, joka vaarantaa lapsen terveyden tai koulunkäynnin, on ehdottomasti kielletty. Iso osa vanhempiemme tekemästä työstä alle 14-vuotiaana ei ole vaarantanut terveyttä eikä koulunkäyntiä.

Monipuolinen taustasi vaikuttaa nykyisessä työssäsi.

Kyllä. Olen Itä-Helsingistä kotoisin. Vaikka en ole asunut siellä 30 vuoteen, minulla on vahva itähelsinkiläinen identiteetti. Minulla on korkea arvostus duunareita kohtaan. Viihdyn jäsenliittojen tilaisuuksissa, missä on ihan tavallisia auton kuljettajia tai kaupan työntekijöitä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!