Naisia meikkaamassa.
Näkövammaisten meikkauskurssilla opetetaan tekniikka, jossa kaikki meikit ripsiväriä lukuun ottamatta levitetään kasvoille sormin tuntoaistin avulla.

Meikki tuo varmuutta sokealle naiselle - "Tarkoituksena on, että sokea nainen tuntisi itsensä samanlaiseksi kuin kaikki muutkin"

Pietarissa näkövammaisille järjestetään meikkauskursseja, joilla peilille ei ole käyttöä.

Teksti: Jenni JeskanenKuva: Nikolai Gontar

LyhyetNaisetVenäjä

Ehostamaan ehtii opetella vielä 38-vuotiaana. Kolmen lapsen kotiäiti Jelena Sapogova istuu pöydän ääressä edessään kasa meikkejä ja levittää sormin väriä luomilleen.

Peilille ei ole käyttöä, sillä Sapogova on sokea.

"Vaikeinta on hallita kokonaisuus. En osaa vielä tehdä kaikkea parhaan arvosanan mukaan. Eilen lähdin ulos ja mietin, pitäisikö sittenkin vain palata pesemään kaikki pois", Sapogova sanoo.

Pietarin sokeainyhdistys on järjestänyt viime vuoden lopusta lähtien meikkauskursseja näkövammaisille. Pari kertaa kuussa järjestettäville maksuttomille oppitunneille osallistuu yleensä kolmesta viiteen naista.

Kurssin on ideoinut yhdistyksessä työskentelevä Julia Rjabkova, joka on itsekin sokea.

"Mielestäni meikkaus on välttämätön taito jokaiselle naiselle. Ulkonäöllä on tärkeä rooli yhteiskunnassamme. Tarkoituksena on, että sokea nainen tuntisi itsensä samanlaiseksi kuin kaikki muutkin."

Kukaan kurssille osallistuvista naisista ei ole työelämässä, mutta meikki on tuonut lisää itsevarmuutta liikkumiseen julkisilla paikoilla.

Kurssilaisten mielestä kaunis nainen on ennen kaikkea onnellinen, arvoituksellinen ja hyvin nukkunut. Meikki luo viimeisen silauksen. Vaikka kauneus on tunne, tarkistaa Sapogova ulkonäkönsä usein vielä joltain näkevältä.

"Meidän pitää paitsi sosiaalistua myös integroitua yhteiskuntaan. Siksi meidän täytyy olla paras versio itsestämme", hän sanoo.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!