Tyttöjä pulpettien ääressä.
Oppilaita Sujat Nagarin koulussa Bangladeshissa 11. lokakuuta 2016.

Tyttöjen koulutus maksaisi itsensä takaisin

Maailmanpankin raportin mukaan kehitysmaiden tyttöjen opintien pidentäminen kasvattaisi tyttöjen elinikäisiä tuloja merkittävästi.

Teksti: Ruut TolonenKuva: Dominic ChavezKuvatoimisto: Maailmanpankki

Lyhyet

Kehitysmaiden tyttöjen heikko koulutustaso käy globaalisti kalliiksi. Maailmanpankki on tuoreessa Missed Opportunities: The High Cost of Not Educating Girls -raportissaan laskenut, että tyttöjen usein lyhyeksi jäävän opintien vuoksi maat menettävät yhteensä 15–30 biljoonaa dollaria potentiaalista tuloa.

Hintalapun perustana on arvio siitä, kuinka paljon pienemmiksi alle 12 vuotta koulua käyneiden naisten elinikäiset ansiot jäävät verrattuna siihen, että nämä suorittaisivat peruskoulun ja toisen asteen tutkinnon. Lukion tai ammattikoulun käyneet naiset työllistyvät paremmin ja tienaavat keskimäärin puolet enemmän kuin ne, joilla ei ole lainkaan koulutusta.

Tällä hetkellä kaksi kolmesta kehitysmaan tytöstä päättää peruskoulun. Sen sijaan vain joka kolmas suorittaa toisen asteen koulutuksen, vaikka hyödyt ovat tutkimuksen perusteella merkittävät.

Tyttöjen pidemmillä opinnoilla olisi arvoa myös inhimillisellä tasolla: rarpotin mukaan koulutus kohentaa naisten terveyttä ja itsetuntoa sekä vähentää todennäköisyyttä joutua naimisiin ja äidiksi alaikäisenä.

Graafi koulutuksen naisten tulotasoon tuomasta parannuksesta.
Koulutuksen naisten tulotasoon tuoma parannus (arvio). Lähde: Maailmanpankki.
Koulutuksen vaikutus syntyvyyden alenemiseen (arvio).
Koulutuksen vaikutus syntyvyyden alenemiseen (arvio). Lähde: Maailmanpankki.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!