Artikkelikuva
Raili Nykänen ja Elli Isokoski tanssivat yhdessä Myrskyryhmän kädet-projektin kuvauksissa Myllypuron palvelukeskuksessa syksyllä 2018.

Tanssielokuva nostaa vanhat valokeilaan

Kulttuurin kokemisen tarve ei katoa iän myötä, mutta pääsy kulttuurin ääreen vaikeutuu. Siksi tanssikokoonpano Myrskyryhmä on jo 16 vuotta vienyt kulttuuria hoitolaitoksiin.
Toinen ryhmän perustajista, Elli Isokoski, huomasi hoitolaitoksissa työskennellessään, että kotona asuvat vanhukset jäävät usein kulttuurin ulkopuolelle.

Nyt Isokoski toteuttaa kolmivuotista projektia, jossa hän tekee tanssielokuvia ja nykytanssia kotona asuvien vanhojen ihmisten kanssa. Isokoski ja helsinkiläisen Käpyrinne ry:n päivätoiminnan asiakkaat ovat etsineet yhdessä inspiraatiota tanssielokuviin esimerkiksi luonnosta ja lemmikkieläimistä.

Vanhojen ihmisten yksinäisyys lisääntyy ja sen myötä tarve kulttuurityölle kasvaa. Tanssielokuva voi toimia taidekokemuksena ja keskustelun avaajana ryhmätoiminnassa ja yksittäisten ihmisten kanssa.

”Työssäni ihmisen kohtaaminen ja näkyväksi tekeminen ovat keskiössä”, Isokoski sanoo.

Yksi aihe, joka Isokosken ja vanhojen ihmisten keskusteluissa on noussut vahvasti esille, onkin ohitetuksi tulemisen tunne. Vanhat kokevat olevansa yhteiskunnalle näkymättömiä.

Viimeksi juuri, kun heidän päivätoimintansa Käpyrinteessä lakkautettiin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!