Kirjailija Samantha Schweblin tumman taustan edessä
Argentiinalainen Samantha Schweblin kirjoitti esikoisromaaninsa kotimaansa ympäristötuhosta ja maatalouskemikaalien myrkyllisyydestä.
Kuva: Alejandra López

Maanviljelyksessä käytettävät ympäristömyrkyt lymyävät lautasillamme

Argentiinalainen Samanta Schweblin kirjoitti kahdesta pelostaan: ravinnon myrkyllisyydestä ja äitiydestä.

Teksti: Anni ValtonenKuva: Alejandra López

KirjallisuusArgentiina

Kun Samanta Schweblin käynnisteli esikoisromaaninsa Houreuni kirjoitusprosessia vuonna 2012, hänen mielessään myllersi kaksi valtavaa pelkoa. Toinen niistä liittyi Argentiinan pelloilla laajasti käytettyjen maatalouskemikaalien myrkyllisyyteen, toinen mahdolliseen äitiyteen.

Kuusi vuotta sitten aiheesta puhuttiin Argentiinassa hyvin vähän. Tätä nykyä YK:n kansainvälinen oikeusistuin on luokitellut Argentiinan tilanteen ympäristötuhoksi, ekokatastrofiksi.

Schweblinin, 40, mielestä on hirveää, mitä Argentiinassa tapahtuu.

”Olemme yksinkertaisesti koko maailman mittakaavassa koe-eläimiä, jotka viljelevät ja syövät geenimuunneltuja viljakasveja, joita samaan aikaan ruiskutetaan glyfosaatilla. Tämä yhdistelmä on tappava.”

Argentiina on maailman kolmanneksi suurin soijan tuottaja.

”Eli hyvin todennäköisesti se soija, jota te täällä Suomessa syötte, on niinikään myrkyllistä”, Schweblin sanoo.

"Suurin ongelma glyfosaatin käytössä on sääntelyn puute."

Soijaviljelmiä löytyy joka puolelta, kolmen neljän tunnin päästä Buenos Airesista. Koko maan keski- ja pohjoisosa ovat täynnä soijaviljelmiä.

”Soija on huono diili, koska se tuhoaa maaperän. Kun olet istuttanut tietyn määrän soijaa ja korjannut sadon, et voi enää viljellä soijaa samassa paikassa.”

Kirjailijan mukaan suurin ongelma glyfosaatin käytössä on sääntelyn puute.

”Maaseudulla kukaan ei piittaa sääntelystä ja siksi ihmiset siellä kuolevat syöpään, hengityselinsairauksiin, saavat keskenmenoja, lapset syntyvät epämuodostuneina.”

Toinen iso ongelma koskee yrityksiä, joiden tehtävänä olisi vakuuttaa ihmiset, että heidän tuotteensa ovat terveellisiä kulutettaviksi.

”Sen sijaan Argentiinassa jo useampi sukupolvi todistaa kuolemillaan, että meitä tapetaan”, kirjailija lataa.

Mitä uskallan syödä?

Schweblinin kirjallisuus oli ennen Houreunta ollut epäpoliittista.

”Ideani oli nytkin enemmänkin kirjoittaa äitiyden haasteista ja menettämisen pelosta.”

Houreunen keskiössä ovat Amanda ja David. Amanda-äiti tekee kuolemaa maalaissairaalassa, koska on joutunut kosketuksiin maatalouskemikaalin kanssa. Äiti menehtyy 48 tunnin kuluessa. Vierellä valvoo poika, joka ei ole hänen lapsensa. Palkitussa romaanissa ekokatastrofin uhka yhdistyy yliluonnollisiin aineksiin.

”Yhtäkkiä huomasin puhuvani maaseudusta ja glyfosaatista. Se vain tuli esiin, koska asia pohditutti minua niin paljon. Omat pelkoni aiheen edessä heijastuivat romaaniin ja ne kasvoivat todellisuuttakin hirviömäisemmiksi.”

Ennen Houreunta aihetta ei oltu käsitelty argentiinalaisessa kirjallisuudessa.

”Nostin ensimmäisenä aiheen pöydälle. Päätin kuitenkin, että kirjani ei ole informatiivinen: en tule sanomaan ketkä ovat syyllisiä, tai nimeämään yrityksiä tai poliitikkoja, jotka allekirjoittivat kohtalokkaat sopimukset. Romaanini on ennen kaikkea tarina naisesta, joka tekee kuolemaa, eikä tiedä miksi.”

"Argentiinassa on nykyisin terveellisempää pyytää annos pastaa kuin salaatti."

Joka kerta, kun informaatio oli tunkemassa kirjaan, romaani torjui sen, Schweblin sanoo.

”Minulla oli siis dilemma: halusin ihmisten tietävän, mutta en halunnut välittää tietoa.”

Schweblin laittoi itsensä lukijan asemaan.

”Unohdan itse aina nimet ja numerot – joten ajattelin romaanini lukijan itseni kaltaiseksi. Lukija unohtaa faktat, mutta pelkoa se ei unohda. Päätin, että romaanin täytyy olla tarpeeksi voimakas. Hetkellä, jolla lukija sulkee kirjan kannet, päällimmäisenä tulee olla pelkoon pohjaava kysymys: mitä uskallan syödä?”

No, mitä Schweblin itse enää uskaltaa syödä?

”Minulla on etuna se, että kun aloin kirjoittaa kirjaa, lähdin Argentiinasta. Syön kasvikseni Euroopassa – mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisimme täysin turvassa.”

Argentiinassa käydessään Schwebliniä, kasvissyöjää, pelottaa syödä.

90 prosentilla pääkaupungin asukkaista on glyfosaattia elimistössään.

”Vastoin kaikkia oppeja, Argentiinassa on nykyisin terveellisempää pyytää annos pastaa kuin salaatti. Ei niin, että jos syöt salaatin, kuolet 48 tunnin kuluessa – kuten Amandalle tapahtui, mutta silti.”

Kaikki Argentiinassa tietävät nyt glyfosaatista

Elintarvikkeiden ja kemikaaleista myrkyttyneen veden jatkuva käyttö kuitenkin sairastuttavat ennen pitkää. Hiljattain Buenos Airesissa tehtiin asukkaiden virtsa-analyysi, jonka tuloksena 90 prosentilla pääkaupungin asukkaista on glyfosaattia elimistössään.

”Aivan brutaalia! Tuloksen pitäisi olla nolla – sitä ei saisi olla elimistössämme milliäkään”, Schweblin suree.

Argentiinalaiset ovat tätä nykyä tietoisia maatalouskemikaalien vaaroista.

”Kolme-neljä vuotta sitten käytiin ensimmäiset oikeudenkäynnit kemikaaleja käyttäviä yrityksiä vastaan ja oikeudenkäynnit voitettiin. Niinpä media kiinnostui aiheesta. Jos nyt puhuu Argentiinassa glyfosaatista, kaikki tietävät mistä puhutaan. Sääntelyäkin on varmasti enemmän, mikä ei kuitenkaan tietenkään ratkaise koko ongelmaa.”

Schweblin alleviivaa, että annostelu on olennaista glyfosaatin käytössä. Pienikin ero määrässä on ratkaiseva suuntaan ja toiseen.

”Se, joka on suorassa yhteydessä myrkkyyn, on kaikkein alttein sairastumaan.”

Romaaniaan varten Schweblin haastatteli aiheeseen perehtynyttä argentiinalaista tutkijaa, luki ja katsoi valtavat määrät dokumentteja.

”Halusin tietää tarkalleen, voiko ihminen kuolla 48 tunnin päästä tartunnasta – siis myrkkyä kosketettuaan. Halusin tietää myös oireista.”

Amandan sormenpäät muuttuvat tunnottomiksi, kun keho on myrkyttynyt. Maksa joutuu hälytystilaan, kun kaikki veri menee vatsaan taistelemaan myrkkyä vastaan. Siksi sormenpäistä katoaa tunto, myös käsistä ja huulista. Huulet muuttuvat valkoisiksi, kun ihminen on myrkytystilassa.

Voisinko selvitä oman lapsen kuolemasta?

Houreunessa maatalouskemikaalit ja myrkyt rinnastuvat vanhemmuuden myrkyttävyyteen. Schwebliniä kiinnostaa pohtia, onko suurin uhkamme sittenkään ulkoa – vai sisältä tuleva.

Kirjailijan yksi isoimmista peloista oli, voisiko hän selvitä oman lapsensa kuolemasta.

”Kirjassa leikin kaikilla noilla ajatuksilla ja peloilla. Kirjallisuus ei anna suoria vastauksia, mutta se auttaa tunnustelemaan sitä, mitä rajoja voin ylittää ja mitä en.”

"Ei ole rakkautta ilman kipua. Suhde lasten ja vanhempien välillä on hyvin vahva.”

Samalla, kun vanhemmat kasvattavat lapsiaan, he myös rikkovat heitä, Shweblin muistuttaa. Isät ja äidit esimerkiksi päättävät lastensa puolesta heidän vahvuuksistaan, mitä lapsi osaa ja mitä ei.

”Kaikki tuo tehdään rakkauden nimissä, mutta se on samalla myös vahingollista. Ja tämä on väistämätöntä, kukaan ei voi olla tekemättä näin; se on vanhemmuuden olemus. Tähän ei ole ratkaisua. Näen tuon ihmiselämän ensimmäisenä tragediana: ei ole rakkautta ilman kipua. Suhde lasten ja vanhempien välillä on hyvin vahva.”

Schweblin lähti Buenos Airesista Berliiniin 35-vuotiaana saatuaan kirjoittaja-apurahan vuodeksi. Hänellä oli mielessään ajatus, että oli liian vanha äidiksi – koska Argentiinassa ajatellaan niin.

”Hyvin harvat naiset hankkiutuvat raskaaksi enää nelikymppisinä Argentiinassa. Saksassa se on ihan tavallista. Ajattelin myös, että minulla täytyy olla joku tietty taloudellinen turva ennen kuin olen kykenevä vanhemmuuteen.”

Berliinissä äidiksi tuleminen alkoi tuntua mahdolliselta.

”Kirjallisuus on minulle se tila, jossa voin pohtia näitä isoja asioita ja testata pelkojani, pysyisinkö hengissä tietyissä olosuhteissa.”

Samanta Schweblin vieraili Helsinki Lit -tapahtumassa 26.5.

Kuvassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.