#Metoo, puritaanisuus ja höpö höpö!

Seksuaalisessa ahdistelussa ei ole kyse seksistä, vaan vallasta, Elina Hirvonen kirjoittaa.

Teksti: Elina Hirvonen

NäkökulmatTasa-arvo

”Miksi he eivät tehneet rikosilmoitusta?” ”Miksi tuomitaan ilman oikeudenkäyntiä?” Useiden naisten nimillään esiin tuomia paljastuksia elokuvaohjaaja ja professori Lauri Törhösen vuosien aikana tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta on kommentoitu sosiaalisessa mediassa muun muassa näin.

Samalla valtarakenteita ympäri maailmaa romuttavaa #metoo-kampanjaa on ehditty syyttää muun muassa liian pitkälle menemisestä, sensuurista, siveellisyydestä ja identiteettipolitiikasta.

Tämä on tietysti ymmärrettävää. Valtarakenteiden muutos ei tapahdu kivutta… ja höpö höpö!

Seksuaalisessa ahdistelussa ei ole kyse seksistä, vaan vallasta. Käsitteiden sotkeminen tekee keskustelusta mahdotonta.

Vaatimuksessa ahdistelun loppumiselle ei ole kyse siveydestä tai sopivuudesta, vaan vapaudesta. Jokaisen ihmisen vapaudesta määritellä itse, missä, miten, kenen kanssa ja millä ehdoilla hän seksuaalisuuttaan toteuttaa.

Toisin kuin esimerkiksi #metoo-kampanjaa kritisoineet ranskalaiset feministit esittivät, kampanja ei ole vastaisku naisen seksuaaliselle vapautumiselle, vaan pyrkimys viedä vapautuminen loppuun. Maailma, jossa osa ihmisistä joutuu jatkuvan seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, ei ole vapaa, vaan rajoittava. Siinä maailmassa ihmiset joutuvat ahdistelun pelossa rajoittamaan seksuaalisuuttaan ja kätkemään halunsa. Seksuaalinen vapaus on todellista vain, kun jokainen voi ilmaista seksuaalisuuttaan ilman ahdistelun tai väkivallan pelkoa.

”Muutos on vasta alussa.”

Jestas miten yksinkertaiselta se kuulostaa. Ja miten kaukana tällainen maailma yhä on.

Toiseksi: ne oikeusjutut. Seksuaalinen ahdistelu kriminalisoitiin Suomessa vuonna 2014. Neljä vuotta sitten. Tässä on koko asian ydin. Teot, jotka #metoo-kampanjan myötä ovat nousseet esiin, eivät ole inhottavien yksilöiden poikkeuksellisia tekoja, vaan laajamittaista vallankäyttöä, joka viime aikoihin asti on ollut niin normaalia, ettei niiden uhreiksi joutuneilla ihmisillä ole ollut mitään ympäristön tukemia keinoja vaatia oikeutta. Ahdistelun uhreiksi joutuneet naiset eivät ole voineet haastaa Törhöstä ja lukuisia hänen kaltaisiaan ahdistelijoita oikeuteen, koska mitään rikosta ei ollut.

#Metoo mullistaa maailmaa, koska se tuo näkyväksi alistamisen ja vallankäytön rakenteet, jotka juuri normaalius on pitänyt näkymättöminä. Ja joiden normaalius on tarkoittanut, ettei uhreilla ole mitään mahdollisuutta tulla kuulluksi – koska virallisesti mitään vääryyttä ei ole ollut. Samalla tavalla Rosa Parks toi aikanaan esiin rasismin, ja se työ jatkuu vielä.

Tiedoksi kaikille, joiden mielestä #metoo on mennyt liian pitkälle: ei ole. Muutos on vasta alussa. Toivon, että se leviää ympäri maailman. Ja toivon, että sen myötä näkyviksi tulee myös sellaisia alistamisen rakenteita, joita nyt emme normaaliuden harhassa huomaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.