Isä, kaksi lasta ja äiti nousevat veneeseen Lapissa.
Tamperelainen Arttu Niemenmaa ja kolttasaamelainen Heini Wesslin muuttivat takaisin Wesslinin kotiseudulle Sevettijärvelle vuonna 2010, jotta voisivat vaalia ja siirtää kolttakulttuurin perinteitä lapsilleen Pietille, 7 ja Kanelille, 4.
Kuva: Vanessa Riki
Kuva saamen kielisestä vuodenaikoja käsittelevästä taulusta.
Sevettijärven koulun kielipesässä opetellaan vuodenaikoja koltansaameksi. Kielipesän tavoitteena on turvata kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle.
Kuva: Vanessa Riki
Opettaja Hanna-Maaria Kiprianoff pitää koltansaamenkielistä Tatu ja Patu -lastenkirjaa kädessä.
Opettaja Hanna-Maaria Kiprianoff pitää kolttasaamenkielistä Tatu ja Patu -lastenkirjaa kädessä.
Kuva: Vanessa Riki
Nainen poseeraa Inarin kunnantalon kyltin vieressä.
”Suomessa ei ollut niin tietoista assimilaatiopolitiikkaa kuin Norjassa, jossa oli kirjattu lakiin, että saamelaiset pitää norjalaistaa. Kyllä Suomessakin pyrkimyksiä silti oli, ja monella tapaa juuri kolttasaamelaisten asema oli vaikein”, inarinsaamen elvyttämistä tutkinut Annika Pasanen Helsingin yliopistosta sanoo.
Kuva: Vanessa Riki

Saamen kielten elvyttämiseksi tehdään lujasti töitä: "Ei mitään mettäperän kieliä"

Kielipesät ja aikuisten kieliopinnot paikkaavat saamen kielien vaientamisen jälkiä.

Teksti: Anitra RönkköKuvat: Vanessa Riki

PitkätKulttuuriSuomi

Sevettijärven koulun piha on hiljainen, jos ei oteta lukuun suomenpystykorvaa, joka innostuu vieraista. Nurmikko leikkitelineiden alla kellertää vielä hieman, sillä tänä vuonna kesä Itä-Lapissa on antanut odottaa aivan erityisen pitkään. Ketään ei näy, ja miksipä näkyisikään. Koulun lapsilla alkoi loma kuukausi sitten.

Oikeastaan myös seitsemänvuotias Pieti ja neljävuotias Kaneli Niemenmaa ovat jo puolittain vapaalla. He ovat kuitenkin tulleet varta vasten näyttämään, millaista on viettää päivää koulun yhteydessä toimivassa kielipesässä. Pietin ja Kanelin lisäksi kielipesässä on kolmas lapsi, kesälomalla jo.

Paikalla on myös Pietin ja Kanelin opettaja Hanna-Maaria Kiprianoff, joka esittelee seinälle kiinnitettyä puuta. Siihen on kiinnitetty päivän ohjelma lapuilla: ollaan ulkona, otetaan ulkovaatteet pois, pestään kädet. Päiväpiirissä ennen lounasta keskustellaan siitä, mikä kuukausi ja viikonpäivä on. Tiistaina on lelupäivä. Kuten missä tahansa päiväkodissa.

Erityistä on kuitenkin se, että kielipesässä toimitaan koltansaameksi, joka on pohjoissaamen ja inarinsaamen ohella uhanalainen kieli.  Arviot vaihtelevat, mutta koltansaamea puhuu Suomessa noin 300, inarinsaamea 400 ja pohjoissaamea 2 000. Kielipesän tavoitteena on turvata kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle.

Outolan heppuja ja Koiramäki

Aavistuksen saamen kielien voimakaista kytköksistä luontoon saa katselemalla kielipesän seinällä olevaa taulua, joka kuvaa vuodenaikoja.  Kevättalvella moottorikelkka köröttelee hankien keskeltä kohti punaista tupaa. Kesää edustaa auringossa kävelevä poronvasa, loppukesä on hillan kypsymisen aikaa, talven kaamosta ei olisi ilman taivaalla loimottavia revontulia.

Toisinaan kielipesässä lauletaan elefanttimarssia, mutta hieman eri sanoin. Elefantin sijaan yksi pieni vasa kävelee tunturilla pälveltä pälvelle, Kiprianoff selittää.

Pöydällä on tutun näköinen kirja. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu siinä ovat menossa päiväkotiin aiheuttamaan sählinkiä. Koltansaameksi pallopäinen kaksikko on Temm da Semm, ja se on Pietin ja Kanelin suosikkeja.  Myös Mauri Kunnaksen Koiramäki on käännetty hiljattain koltansaameksi.

Vaikka lastenkirjojen tarjonta on kasvussa, mikään ei ole pienessä kieliyhteisössä samalla tavalla itsestään selvästi saatavilla kuin esimerkiksi suomenkielisessä päiväkodissa. Ei edes toiminnan jatkuminen ole varmaa, sillä Kiprianoff lähtee muihin töihin kesäloman alettua. Yksi suurimpia ongelmia on ollut saada koltansaamea puhuvia opettajia Sevettijärvelle.

Muutto vei yhteisön

Koltansaamen uhanalaisuus juontaa historiasta, toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta. Kolttasaamelaiset asuivat neljässä kylässä Petsamossa, joka luovutettiin Neuvostoliitolle 1944. Perinteinen asuminen jäi, kun koltat asutettiin Sevettijärven, Nellimin ja Näätämön kyliin Inarissa. 

Maantieteellinen hajaantuminen jatkui edelleen, sillä asettuminen uusille asuinsijoille oli vaikeaa.  Työmahdollisuuksien vähyys ja toisaalta kolttasaamelaisiin kohdistunut rasismi sai monet muuttamaan muualle Suomeen. Yhteisön hajoaminen heikensi kielen käyttämistä.

Kouluissa ja niiden asuntoloissa saatettiin kieltää saamelaislapsia puhumasta omaa äidinkieltään.

Jo 1800-luvulla oli alkanut prosessi, jossa Suomen väestöstä pyrittiin rakentamaan yhtenäinen kansakunta vastakkainasettelun ja uhkakuvien avulla. Saamelaiset nähtiin milloin alemman rodun edustajina, milloin alkuperäisinä luonnonlapsina. Vähemmistöt piti sulauttaa valtaväestöön.

Kielilaki ei toimi

Assimilaatioon eli kulttuurien sulautumiseen tähtäävää politiikkaa harjoitettiin toisen maailmansodan molemmin puolin. Kouluissa ja niiden asuntoloissa saatettiin kieltää saamelaislapsia puhumasta omaa äidinkieltään.

”Suomessa ei ollut niin tietoista assimilaatiopolitiikkaa kuin Norjassa, jossa oli kirjattu lakiin, että saamelaiset pitää norjalaistaa. Kyllä Suomessakin pyrkimyksiä silti oli, ja monella tapaa juuri kolttasaamelaisten asema oli vaikein”, inarinsaamen elvyttämistä tutkinut Annika Pasanen Helsingin yliopistosta sanoo. Pasanen asuu Inarissa ja on osallistunut itsekin kielen elvyttämiseen.

Saamelaisten oikeuksia ajava liike voimistui Suomessa 1973, jolloin perustettiin saamelaiskäräjien edeltäjä saamelaisvaltuuskunta. Lainsäädännöllä vahvistettiin 90-luvulla asema alkuperäiskansana ja 2000-luvulla uudistettiin kielilaki, jonka mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan saamen kieliä.

Käytännössä kielilaki on toteutunut huonosti esimerkiksi neuvolapalveluissa. Pasasen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että kieltä ei ajatella vain työkaluna, jonka voi halutessaan vaihtaa suomeen, kun kerran suomea osaa.

 ”Saamen kieliä halutaan kehittää nykyoloihin sopiviksi, niitä ei haluta säilöä museoesineinä niin, että ne olisivat vain luontaiselinkeinojen ja mettäperän kieliä. Kieliä halutaan kehittää siten, että ne sopivat nykyiseen elämänmenoon, johon kuuluu käynti lääkärillä tai sanomalehti-ilmoitusten luku.”

Takaisin Sevettijärvelle

"Tuletteko käymään meillä", Pieti tiedustelee, kun kielipesä on nähty.

Koululta on muutamia kilometrejä matkaa lasten kotiin, jossa asuvat äiti, kolttasaamelainen Heini Wesslin ja isä Arttu Niemenmaa, joka on Tampereelta kotoisin. 

”Kielen pois ottaminen on tehokas tapa hallita. Se on koko sukupolven lävistävä, yhteinen haava.”

Perheen piha on täynnä elämää. Komean hirsitalon pinnassa on keltamullan sävy, ja talon lämmittäviä puuklapikasoja on siellä täällä. Järven äärellä on Niemenmaan tekemä perinteinen vene, jolla käydään kalastamassa. Kirkkaan veden takaa alkaa erämaa.

Pariskunta muutti Wesslinin kotiseudulle Sevettijärvelle vuonna 2010, sillä Wesslin tajusi, että vaihtoehtoja ei ole. Luokanopettajan opinnot Rovaniemellä saivat jäädä, sillä vain Sevettijärvellä olisi mahdollisuus vaalia kolttakulttuuria ja siirtää se omille lapsille.

”Monella on hätä, että opetellaan käsitöitä ja kieltä, että toimitaan nyt. Ettei päästetä kulttuuria häviämään”, Wesslin sanoo.

Elähdyttävä kieli

Kun sisällä tuvassa juodaan teetä ja puhutaan kielen menettäneestä sukupolvesta, tulevat hetkeksi myös kyyneleet. Wesslin on tehnyt valtavasti töitä saadakseen takaisin koltansaamen, jota hänen äitinsä puhuu. Äidin oli koulun asuntolassa annettu ymmärtää, että koltansaame on arvotonta, joten sitä ei puhuttu Wesslinin kotona.

”Kielen pois ottaminen on tehokas tapa hallita. Se on koko sukupolven lävistävä, yhteinen haava.”

Wesslin oli mukana heti, kun vuonna 2012 Saamelaisalueen koulutuskeskus järjesti Ivalossa ensimmäisen vuoden kestävän koltansaamen opiskelun. Intensiivistä opetusta oli useita tunteja viikossa, joten työssäkäynti samaan aikaan ei ollut mahdollista.

”Kielen opiskelu on ollut kaikilla tavoin tärkeää: elähdyttävää, terapeuttista, itsensä kasaan parsimista", Wesslin sanoo.

Niemenmaakin osaa koltansaamea, joten perhe on saanut toisen käyttökielen suomen rinnalle.  Tietysti uuden kielen ylläpito vaatii aivan erityistä sitkeyttä. Pietillä ja Kanelilla on Sevettijärvellä vain muutama samanikäinen kaveri, joiden kanssa voi puhua koltansaamea.

Lasten kulttuuritarjonnassakaan ei ole runsaudenpulaa. Televisiosta tulee Ylen lastenohjelma Unna Junná, jossa puhutaan kaikkia kolmea saamen kieltä, ja Wesslinillä on koltansaameksi käännetty Peukaloisen retket, mutta sillä on vaikea päihittää Lego Ninjago tai Ryhmä Hau. Wesslinin äiti asuu naapurissa ja puhuu lapsenlapsilleen koltansaamea, mutta toistaiseksi vastaukset tulevat suomeksi.

Inarinsaame nosteessa

Sevettijärven kielipesä on aloittanut varsinaisen toimintansa samaan aikaan kuin inarinsaamen ensimmäinen kielipesä Inarin kirkonkylässä, vuonna 1997. Sevettijärven kielipesä on välillä ollut kiinni esimerkiksi rahoituksen puutteessa, mutta yleisesti ottaen kielipesätoiminta yhdessä aikuiskoulutuksen kanssa on nostanut pienet kielet jaloilleen. Saamen kielipesiä on yhteensä kaksitoista ympäri maan.

Inarinsaamen elvyttämisestä puhutaan varovaisesti jopa menestystarinana.

Inarinsaamen elvyttämisestä puhutaan varovaisesti jopa menestystarinana. Kieli lähes sammui 1900-luvun jälkipuoliskolla, mutta lähti uuteen nousuun sitkeän herättelyn ja Anarâškielâ servi -yhdistyksen ansiosta.

Anarâškielâ servin ajatus on ollut se, että inarinsaamen kieliyhteisöön saa tulla ulkopuolinenkin. Kieli on kulttuurin tärkein osa, ja sen oppimisen kautta voi ymmärtää myös inarinsaamelaista kulttuuria paremmin. Inarin kirkonkylän kielipesään on ollut jo vuosia jonoa, ja inarinsaameksi räppäävä Amoc on tehnyt kieltä tunnetuksi muuallakin kuin pohjoisessa.

Paljon on tietysti vielä avoimia kysymyksiä. Mistä pienessä kieliyhteisössä saadaan oppimateriaalia, opettajia ja omalla kielellä puhuvia virkamiehiä, joihin saamen kielilain mukaan olisi oikeus?

Samat kysymykset koskettavat koltansaamea. Annika Pasasen mukaan sen tulevaisuus on pitkälti sidottu siihen, millaisia elämisen edellytyksiä Sevettijärvelle luodaan, onko työpaikkoja ja lapsiperheille päivähoitomahdollisuuksia, onko ihmisiä riittävästi työpaikkoihin.

Niin, miten mahtoi käydä Sevettijärven kielipesän opettajan paikalle? Soitto Heini Wesslinille ja selviää, että kielipesään saatiin syyslukukaudeksi uusi jatkaja – Wesslin itse. Toistaiseksi keväälle ei ole opettajaa.

Kolttakulttuuri elää silti: nyt Wesslin tekee kielen jatko-opintoja Oulun yliopiston Giellakas-insituutissa ja kirjoittaa kolttasaamelaisia pukuja käsittelevän kirjan saamelaiskäräjille.