Artikkelikuva
Oxfam tukee esimerkiksi sisäisiä pakolaisia Kongossa.

Seksikohussa ryvettynyt Oxfam sai synninpäästön Ruotsilta – maa palaa rahoittajaksi

Seksuaalisen hyväksikäytön skandaalissa ryöpyttämä brittijärjestö saa osittaisen synninpäästön: ruotsalaiset totesivat, että järjestö on parantanut käytäntöjään, ja joka tapauksessa sen kautta apu menee perille sadoille tuhansille.

Kehitysjärjestö Oxfam on menettänyt paljon rahoittajia sen jälkeen, kun paljastui, että sen työntekijät olivat käyttäneet Haitissa vuonna 2011 prostituoituja, joista osa oli mahdollisesti alaikäisiä,

The Guardian -lehden mukaan 7 000 yksityistä lahjoittajaa on sulkenut kukkaroidensa nyörit ja moni yrityslahjoittajakin on jäädyttänyt rahansa. Oxfam itse ilmoitti, ettei se hae brittihallitukselta tukea ennen kuin järjestössä on tehty uudistuksia ja se osoittaa olevansa jälleen luottamuksen arvoinen.

Ruotsin kehitysyhteistyöviranomainen Sida laittoi myös tukensa hyllylle helmikuussa. Sida ilmoitti kuitenkin 12. maaliskuuta päättäneensä, että tuki Oxfamille voi jatkua. Ruotsi tukee Oxfamin humanitääristä työtä seuraavan kolmen vuoden ajan 104 miljoonalla kruunulla eli reilulla 10 miljoonalla eurolla.

”Otimme yhteyttä Oxfamiin heti ja pyysimme saada tietää, mitä toimia oli tehty näiden tapausten jälkeen”, Sidan humanitäärisen avun johtaja Susanne Mikhail Eldhagen sanoo tiedotteessaan. ”Oxfam on osoittanut, että sillä on tiukat säännöt ja käytännöt.”

Tukea 280 000 ihmiselle

Ruotsi rahoittaa muun muassa veden ja ruoan jakelua, maatalouden kehittämistä ja parempaa humanitäärisen avun koordinointia Algeriassa, Irakissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Kongossa ja Tšadissa. Ohjelmien on tarkoitus tavoittaa 280 000 ihmistä.

”Tämä päätös on erittäin tärkeä niille sadoille tuhansille ihmisille, jotka saavat apua Oxfamilta”, Eldhagen sanoo. ”Oxfam on erittäin hyvä järjestö, joka tekee vaikuttavaa työtä. Tiedämme, että he ottavat nämä kysymykset vakavissaan.”

Oxfam on vakuuttanut tekevänsä kaikkensa, että seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö kitketään ja tuettavia yhteisöjä suojellaan.

Maailman Kuvalehden Mimosa Hedberg totesi helmikuussa kolumnissaan, että etenkin Britanniassa Oxfamin paljastuksista lähtenyt skandaali on poikinut luottamuskriisin koko kehitysyhteistyötä kohtaan. Kriisiä on käytetty myös lyömäaseena, kun on vaadittu leikkauksia kehitysapuun.

”Oxfam-kohu ei kuitenkaan tarkoita, etteikö apu kaikkein heikoimmille olisi edelleen tärkeää – elintärkeää monille. Tai että kehitysrahoitusta tulisi perua tiettyjen järjestöjen virhetoimien takia”, Hedberg kirjoitti.

Tätä taustaa vasten Ruotsin päätös voidaan nähdä myös pyrkimykseksi palauttaa luottamusta paitsi Oxfamiin, koko kehitysyhteistyöhön.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!