Artikkelikuva
Perulainen causa rellena maistuu alkupalana tai osana buffetpöytää. Kanan tai merenelävien sijaan täytteenä voi käyttää soijapohjaista oumphia.

Tule hyvä kakku!

Tuttuakin tutumpi perunamuusi saa aivan uusia ulottuvuuksia perulaisessa causassa, joka on maustetusta perunasoseesta ja täytteistä koottu kakku.

Causa rellena eli perulainen perunasosekakku

Perunasose
1 kg jauhoisia perunoita
½ dl limen mehua
3 rkl oliiviöljyä
noin 2 rkl chilitahnaa (ks. ohje)
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Chilitahna
3–5 kpl keltaisia chilejä
1 rkl öljyä

Majoneesitäyte
1 pkt (280 g) oumphia (maustamaton soijasuikale)
öljyä
1 yksikyntinen valkosipuli
12 rkl chilikastiketta (esim. Sriracha tai Korean BBQ)
1 ½ dl vegaanista majoneesia
½ dl tummia oliiveja hienonnettuna
1 pieni punasipuli

Lisäksi
2–3 avokadoa
1 limen mehu

Koristeeksi
oliiveja, tuoreita yrttejä (esimerkiksi korianteria tai persiljaa), syötäviä kukkia tms.

Causa rellena on perulainen täytetty perunasosekakku, joka tarjoillaan kylmänä. Causassa on yleensä majoneesipohjainen täyte, jossa on usein kanaa tai mereneläviä. Pakasteesta löytyvä soijapohjainen oumph sopii mainiosti kasvisversioon.

Valmista ensin chilitahna. Halkaise chilit pituussuunnassa ja poista siemenet. Keitä chilejä vedessä noin minuutti tai kunnes niiden kuori irtoaa helposti. Anna jäähtyä ja vedä kuori pois. Soseuta kuoritut chilinpuolikkaat sauvasekoittimella öljytilkan kanssa.

Valmista täyte. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi ja kuullota se öljyssä pannulla. Lisää oumph-suikaleet ja paista muutama minuutti. Mausta oumph chilikastikkeella ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Nosta pois hellalta ja anna jäähtyä. Jos oumph on kovin isoina paloina, voit repiä niitä pienemmiksi suikaleiksi. Sekoita jäähtyneeseen oumphiin majoneesi, pieneksi hienonnettu punasipuli ja hienonnetut oliivit. Tarkista maku.

Pese perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta keitinvesi pois ja anna perunoiden jäähtyä hetki. Kuori perunat ja soseuta ne perunasurvimella. Lisää limemehu, öljy ja mausteet ja sekoita tasaiseksi soseeksi.

Perunasose saa olla napakkaa, jotta kakku pysyy kasassa, mutta jos se on liian kuivaa, lisää hieman enemmän öljyä ja limemehua. Chilitahnaa kannattaa annostella oman maun mukaan, tahnaan käytettyjen chilien tulisuudesta riippuen.

Halkaise avokadot, poista kivi ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Purista päälle limen mehua ja ripaus suolaa, jotta avokadot eivät tummu.

Jos haluat ison, jaettavan causan, kokoa se suoraan kerroksittain tarjoiluvuokaan. Levitä puolet jäähtyneestä perunasoseesta tasaiseksi levyksi vuokaan. Asettele sen päälle kerros avokadoviipaleita tasaisesti, sitten majoneesitäyte ja päällimmäiseksi kerros perunasosetta. Säästä osa avokadoviipaleista koristeeksi ja anna vetäytyä kylmässä.

Jos haluat tehdä yksittäisiä annoksia, kannattaa apuna käyttää pyöreää annosmuottia, jotta saat siistimmän lopputuloksen. Levitä silloin kaikki perunasose leivinpaperin tai muovikelmun päälle uunipellille tai isoon vuokaan noin sentin paksuiseksi tasaiseksi levyksi ja anna tekeytyä viileässä.

Leikkaa annosmuotilla jäähtyneestä ja jähmettyneestä perunasoseesta pyöreitä paloja ja kokoa causa-kakut annosmuotin sisälle. Laita pohjalle perunasoselevy ja levitä sen päälle tasaiseksi kerrokseksi avokadoviipaleita. Laita majoneesitäytettä avokadojen päälle, ja päällimmäiseksi perunasoselevy. Poista muotti varovasti.
Koristele perunasosekakut avokadoviipaleilla ja tuoreilla yrteillä tai syötävillä kukilla. Voit käyttää koristeena myös oliiveja ja kauniisti pursotettua majoneesia.

Tarjoa causa alkupalana tai vaikka osana buffetpöytää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!