Artikkelikuva
Ukrainalainen Vitalina Koval tekee tiivistä yhteistyötä ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin kanssa. Elokuiseen Helsinkiin Kovalin toi Amnestyn "Supporting women

Ukraina on matkalla kohti parempaa, uskoo ihmisoikeusaktivisti Vitalina Koval – mutta vaatii, että viharikoksiin puututtaisiin

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä naisten oikeuksia ajava aktivisti Vitalina Koval on nähnyt kotimaansa Ukrainan kehittyvän parempaan suuntaan. Kansainvälistä tukea tarvitaan kuitenkin kipeästi, sillä viharikoksiin ei puututa maassa vieläkään, Koval sanoo.

Ukrainan vuoden 2014 vallankumous teki monista hetkellisesti aktivisteja, myös Vitalina Kovalista. Vuotta myöhemmin aktivismista tuli kuitenkin elämäntapa sen jälkeen, kun Koval päätti tulla ulos kaapista.

“Kohtasin tuolloin homofobian vyöryn. Se tuntui epäoikeidenmukaiselta, ja ryhdyin ihmisoikeusaktivistiksi välittömästi”, sanoo 29-vuotias Koval.

Kovalin kotikylä Užhorod Länsi-Ukrainassa oli vielä neljä vuotta sitten hiljainen: hlbti-liikettä (homojen, lesbojen, biseksuaalien sekä trans- ja intersukupuolisten oikeuksia ajavaa liikettä) ei ollut, ja naistenliikekin oli vasta lapsenkengissä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja feministien järjestäydyttyä niille syntyi kuitenkin pian vastavoima. Nyt tuore äärioikeistolainen liike on ajanut hlbti-populaation sekä feministit ahtaalle.

Hlbti-yhteisökeskuksen pyörittäjänä Koval joutui välittömästi äärioikeiston maalitauluksi. Uhkauksia alkoi sadella, ja feministisessä mielenosoituksessa Kovaliin kohdistettu kemiallinen hyökkäys poltti silmät. Niiden parantumisessa meni yli vuosi.

Ilmapiiri kävi entistä uhkaavammaksi, kun äärioikeistolaiset tahot saivat Kovalin kotiosoitteen tietoonsa.

”Heitä oli kaikkialla, norkoilemassa kotikadullani, jopa asuntoni kupeessa. Sain jatkuvasti viestejä, joissa minua yritettiin lietsoa pelkoon. Seuraavalla kerralla hyökkäys tehtäisiin kuulemma hapolla.”

Pian Koval joutui muuttamaan kotikylästään maan pääkaupunkiin Kiovaan, jossa hän nykyään asuu salatussa osoitteessa.

Viime vuosina toimintaansa kasvattanut äärioikeistoliike on Ukrainassa edelleen marginaalinen, mutta näkyy katukuvassa selvästi. Koval kertoo liikkeen partioivan keskusta-alueilla säännöllisesti ja aiheuttavan usein myös väkivaltaisia yhteenottoja. Ukrainan äärioikeiston Koval kertoo olevan linkittynyt tiiviisti laajempaan eurooppalaiseen liikehdintään. Kuviota mutkistaa entisestään linkki Venäjän äärioikeistoon.

”Ukrainasta levitetään kuvaa fasistisena maana. Kuva ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Ilmassa on paljon toivoa.”

Ukraina onkin joutunut Venäjän ja EU:n ristituleen. Ukrainan tie kohti Eurooppaa on sytyttänyt Venäjällä vihapuhekampanjoita, joilla yritetään horjuttaa ukrainalaisten luottoa EU:hun. Laajimmillaan Venäjä käy Kovalin mukaan hybridisotaa EU:ta vastaan Ukrainaa pelinappulanaan käyttäen.

”Me yritämme parhaamme mukaan luoda demokraattista, ihmisoikeuksia puolustavaa valtiota”, Koval sanoo.

Helppoa se ei kuitenkaan ole. Ukrainalaiset ovat väsyneitä vuonna 2014 alkaneeseen Itä-Ukrainan sotaan sekä sen aiheuttamaan, pitkittyneeseen talousahdinkoon. Väsymystä aiheuttavat myös toistuvat Venäjän trollitehtaiden pyörittämät informaatiokampanjat. Välillä on vaikea tietää, mihin voi enää uskoa.

”Ukrainasta levitetään kuvaa fasistisena maana. Kuva ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Ilmassa on paljon toivoa.”

Hyvä osoitus tästä on heinäkuun parlamenttivaalien tulos: maan ainoa äärioikeistopuolue tippui parlamentista. Toivoa antaa myös se, että maan uusi presidentti, toukokuussa valtaan astunut Volodymyr Zelenskyi, valittiin demokraattisin vaalein.

”En ole koskaan ennen ollut isänmaallinen, mutta nyt olen”, Koval sanoo.

”On kannustavaa nähdä, miten asiat muuttuvat. Ukraina on matkalla kohti parempaa.”

Vallitseva tilanne on myös tuonut Ukrainan ihmisoikeusjärjestöt yhteen. Erityisesti toisensa ovat löytäneet hlbti-liike sekä naistenliike, jotka tekevät nykyään tiivistä yhteistyötä.

Tukea on saatu myös kansainvälisiltä toimijoilta. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn apu on Kovalin mukaan ollut korvaamattoman arvokasta. Alun perin Amnestyn vapaaehtoisena toiminut Koval sai järjestön kautta oikeusapua, ja nyt äärioikeiston häiriköitä vastaan on nostettu syyte. Amnesty on tarjonnut myös fyysistä läsnäoloa, jonka seurauksena esimerkiksi naisten marssit ovat viime aikoina sujuneet ilman väkivaltaisia yhteenottoja.

Kansainvälisten toimijoiden tuki on kuitenkin edelleen tarpeen, sillä tällä hetkellä Ukrainan poliisi ei puutu viharikoksiin. Lain tasolla viharikos tunnistetaan, mutta yksikään tapaus ei ole vielä edennyt oikeusistuimeen.

”Poliisi väittää, ettei viharikoksia pystytä tunnistamaan”, sanoo turhautunut Koval.

On kuitenkin selvää, että viharikoksia tapahtuu Ukrainassa jatkuvasti. Aktivisteja on uhkailtu, ja monia vastaan on myös hyökätty. Osa aktivisteista on jopa joutunut hakemaan turvapaikkaa muualta. Tästä huolimatta sisäministeri Arsen Avakov on systemaattisesti estänyt viharikoksiin puuttumisen.

Koval pyytää, että EU ja sen jäsenvaltiot kysyisivät Ukrainan hallitukselta epämiellyttäviä kysymyksiä: miksi ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuneita hyökkäyksiä ei ole tutkittu, eikä kukaan ole joutunut niistä vastuuseen?

Tällä hetkellä Koval jännittää nostetun syytteen kohtaloa. Kyse ei ole vain hänestä itsestään: läpi mennessään syyte olisi merkittävä avaus, ensimmäinen viharikoksen tunnustava oikeustapaus Ukrainan historiassa.

“Älkää antako hiljaista hyväksyntäänne ihmisoikeusrikkomuksille”, Koval pyytää.

”Pieni askel kerrallaan voimme yhdessä rakentaa paremman maailman.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!