Esimerkiksi Unicef on viime vuosina kampanjoinut tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan Afrikassa. Kuvan keskustelutilaisuus järjestettiin Etiopian Afarissa vuonna 2017.
Esimerkiksi Unicef on viime vuosina kampanjoinut tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan Afrikassa. Kuvan silpomisen seurauksia käsittelevä keskustelutilaisuus järjestettiin Etiopian Afarissa vuonna 2017. Kuva: UNICEF Ethiopia

Silpomisten määrä laskee – muutos nopeinta Itä-Afrikassa

Tyttöjen sukupuolielinten silpomisten määrä Afrikassa on vähentynyt merkittävästi kolmen viime vuosikymmenen aikana.

Teksti: Ruut Tolonen

LyhyetIhmisoikeudetLapset ja nuorisoTerveysAfrikka

Maailma on aiempaa parempi paikka afrikkalaistytöille.

BMJ Global Health -julkaisun uutisoiman tutkimuksen mukaan alle 14-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpomisten määrä on nimittäin vähentynyt Afrikassa merkittävästi kolmen viime vuosikymmenen aikana.

Kaikkein nopeinta muutos on ollut Itä-Afrikassa. Kun vuonna 1995 alueen tytöistä lähes kolme neljästä joutui silvotuksi, vuonna 2016 luku oli enää kahdeksan prosenttia.

Toisaalta kokonaistilastoja kaunistavat esimerkiksi Kenia ja Tansania, joissa vain 3–10 prosenttia tytöistä silvotaan, kun taas monessa niiden naapurimaista luvut ovat selvästi karummat.

Silpomisen suosio laskee myös muilla Afrikan alueilla. Silpomista vastustavat kansalaisaktivistit huomauttavat, ettei tutkimus kuitenkaan kerro koko totuutta: vaikka silpomista tehdään ennen ennen kaikkea esimurrosikäisille tytöille, myös teini-ikään ehtineet ja nuoret naiset ovat edelleen vaarassa joutua silpomisen uhriksi.

Unicef arvioi, että maailman naisista kaikkiaan noin 200 miljoonaa on silvottu. Heistä valtaosa elää Afrikassa ja Lähi-idässä.

Silpomisen määrä laskee
Alle 14-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen Afrikassa on vähentynyt. Lähde: BMJ Global Health.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!