Valitse rauha

Idealismi on parhaimmillaan sitä, että tunnustaa tavoitteensa vaikka se olisi epärealistinen, kirjoittaa Maailman Kuvalehden kolumnisti Pauli Tapio.

Teksti: Pauli Tapio

NäkökulmatRauha

Lukiolaisena pidin kahta asiaa itsestäänselvyytenä: on kuunneltava progea, on kannatettava maailmanrauhaa. Jälkimmäinen näistä maksiimeista oli tärkeä, kun tuli kutsuntojen aika ja minut velvoitettiin ratkaisemaan suhteeni lainsuojaa nauttivaan väkivaltakoneistoon:    menisinkö armeijaan, ilmoittautuisinko siviilipalvelukseen vai kieltäytyisinkö kaikesta yhteistyöstä?

Valitsin keskimmäisen vaihtoehdon. En siis kieltänyt valtiollisen väkivaltamonopolin oikeutusta kokonaan. Jo se, että suostuu ennalta-asetettuun valintatilanteeseen, tarkoittaa passiivista tukea valitsemispakolle – ja valittaville vaihtoehdoille.

Kun osallistuu kutsuntoihin pohjoissuomalaisella pikkupaikkakunnalla, aseellisen palveluksen vaihtoehdot ovat lähinnä näennäisiä. Kunnanjohtaja teroittaa puheessaan, ettei paikallinen nuori mies ole pelkuri, joka menee siviilipalvelukseen, eikä myöskään niin heikko tai alimotivoitunut, että joutuisi vastaanottamaan vapautuksen. Selvää on, että jouduin puolustelemaan valintaani.

Se, mikä kaikilta osapuolilta tuolloin puuttui, oli suhteellisuudentaju. Vannoutuneena pasifistina en ymmärtänyt armeijamyönteistä ympäristöäni. Ajattelin, että tässä tehdään valintaa sodan ja rauhan, siis hyvän ja pahan, välillä. Eikä armeijamyönteinen ympäristöni ymmärtänyt pasifismiani, vaan näki valintani vaarallisena haihatteluna, jonka leviäminen johtaisi kansakunnan perikatoon. Valintani hyväksyttiin päätä pudistellen, ja samalla muistutettiin, etten todennäköisesti koskaan tulisi saamaan töitä.

Minulle rauha merkitsi väkivallattomuutta.

Idealismi on parhaimmillaan sitä, että tunnustaa tavoitteensa vaikka se olisi epärealistinen. Realismi on pahimmillaan näköalatonta pragmatismia. Tämän syvempää eroa näiden välillä ei välttämättä ole. Tietysti kotiseutuni militaristitkin halusivat rauhaa, mieluiten maailmanrauhaa. Mutta minulle rauha merkitsi väkivallattomuutta, heille taas varautumista sotaan: si vis pacem, para bellum (Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan).

Tässä on ongelman ydin: ei ole sellaista ideologiaa, jonka julkilausuttu tai vaiettu päämäärä ei olisi vakaa ja pysyvä maailmanjärjestys, konfliktin päättyminen oman idean voittoon: siis maailmanrauha. Imperialistien ja anarkistien visiot vain sattuvat sulkemaan toisensa pois, samoin aseistariisunta ja ydinasepelotteen kasvattaminen.

Yksi harvoista poikkeuksista näihin yksioikoisiin ratkaisumalleihin on demokratia, joka ei tähtää niinkään maailmanrauhaan kuin konfliktien suitsimiseen, sodan jatkamiseen toisin keinoin. Kaikkein viisaimmin asia kiteytettiin eräällä Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa pidetyllä luennolla: kenties veteraanit sotivat sellaisen maan ja maailman puolesta, jossa ihminen on vapaa valitsemaan asepalveluksen ja siviilipalveluksen välillä.

Kirjoittaja on runoilija, kääntäjä ja tohtoriopiskelija.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Pauli Tapio

Pauli Tapio

Kirjoittaja on runoilija, kääntäjä ja tohtoriopiskelija. Hänen esikoisteoksensa Varpuset ja aika voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2017.