2018-6-kummivanhus-1.jpg
Ensitapaaminen on hyvä aloittaa tuliaisista. Aulikki Ansamaa (vas.) antaa kummivanhukselleen Husnia Jumaalle villasukkia Wavein pakolaisleirin pitkiä ja kylmiä talvia varten.

Aulikki, 66, ryhtyi palestiinalaisen Husnian, 84, kummiksi

Kummilapsi kehittyvässä maassa on tuttu konsepti. Tiesitkö, että kummiksi voi ryhtyä myös vanhukselle? Maailman Kuvalehti oli mukana, kun Aulikki Ansamaa vieraili kummivanhuksensa Husnia Jumaan luona Libanonissa.

Teksti: Hanna HirvonenKuva: Hanna Hirvonen

PitkätDemokratiaGlobaali demokratiaJärjestötKansalaisyhteiskuntaIhmisoikeudetSiirtolaisuusMuuttoliike ja pakolaisuusTurvallisuusPalestiinaSuomiLibanon

Reitti Husnia Jumaan luokse mutkittelee pakolaisleirin kaduilla Baalbekin kaupungin liepeillä. Pakolaisleiri mielletään usein tuhansien telttojen mereksi, mutta tämä Wavelin leiri Libanonissa ei ole sellainen.

Entisellä ranskalaisen varuskunnan alueella sijaitseva leiri on kooltaan puoli neliökilometriä. Rakennukset ovat suurelta osin monikerroksisia, ja uusia kerroksia rakennetaan sitä mukaa, kun asukkaita tulee lisää. Nyt heitä on Wavelissa alle 9 000, mikä on vähän verrattuna ruuhkaisimpiin leireihin.

Vantaalainen Aulikki Ansamaa on tullut Libanoniin viikon mittaiselle Arabikansojen ystävyysseuran kummimatkalle.  Edellisen kerran hän on käynyt Wavelissa vuonna 2015.

Päätös kummiksi ryhtymisestä syntyi, kun hän tuolloin näki leirin vanhusten olosuhteet. Perheet ovat vastuussa omista vanhuksistaan eikä ulkopuolista tukea vanhuksille ole kummiohjelmaa lukuun ottamatta.

”Kaikilla iäkkäillä tuntuu olevan sairauksia, muttei varaa hoitoihin. Ajattelen silti tukeni olevan etupäässä symbolista. Minulle on tärkeää, ettei kummivanhukseni Husnia koe olevansa yksin.”

Vierailu oman kummivanhuksen kotiin jännittää Aulikkia, koska tapaaminen on ensimmäinen. Tuliaisina Aulikilla on kolme paria itseneulottuja villasukkia, makeisia sekä villatakki Husnialle.

Husnian asunto löytyy kasarmirakennuksesta. Meidät toivottaa tervetulleeksi nainen nimeltä Huda Jumaa. Pian käy ilmi, että Huda on yksi Husnian kuudesta tyttärestä. Lisäksi Husnialla on kolme poikaa ja omien sanojensa mukaan ”riittävästi lapsenlapsia”.

Husnia sanoo, ettei ikävä Palestiinaan ole koskaan hellittänyt.

Lapsista neljä asuu äitinsä kanssa. Muut ovat naimisissa, mutta asuvat joko samassa pakolaisleirissä tai sen lähettyvillä. Kotona asuvat tyttäret pyörittävät taloutta: siivoavat, kokkaavat, hoitavat äitiä ja veljiä, jotka ovat sairaita. Huda hankkii perheelle elantoa myymällä palestiinalaisia ristipistokäsitöitä, joita hän tekee öisin.

Husnia ei osallistu kotitöihin, koska hänen terveydentilansa ei sitä salli. Kipuja on paljon, ja suuri osa päivästä menee patjalla makoillessa.

2018-6-kummivanhuus-2.jpg
Husnia Jumaa pakeni Palestiinasta 70 vuotta sitten ilman yhtäkään itselleen tärkeää esinettä. Ilo oli suuri kun hän sai kummiltaan lahjan Betlehemistä. Kuva: Hanna Hirvonen

Puheenaiheita ei tarvitse etsiä. Husnia juttelee avoimesti raskaistakin aiheista, ja Aulikille tulee nopeasti sellainen olo, kuin hän olisi tavannut kummivanhuksensa aiemminkin.

Husnia on kotoisin Shef Amerin kylästä pohjoisesta Palestiinasta. Hän pakeni perheensä kanssa Libanoniin tasan 70 vuotta sitten, Israelin perustamista vuonna 1948 seuranneen sodan alta. Vuodet pakolaisena ovat kuluneet leirissä itäisessä Libanonissa, vuoristoisessa Bekaan laaksossa, lähellä Baalbekin kaupunkia.

”Onko Libanon tuona aikana tuntunut kodilta?” Aulikki kysyy.

Husnia sanoo, ettei ikävä Palestiinaan ole koskaan hellittänyt.

Ovi käy tiuhaan, kun sukulaisia kulkee sisään ja ulos. Lapsenlapset kyläilevät päivittäin

”Odotan ja toivon, että jonain päivänä voisin palata. Kotimaan veroista paikkaa ei ole. Ikävöin jopa Palestiinan tuoksua. Uskon, että minulla olisi hyvä olla siellä.”

Aulikki pohtii, kuinka äärimmäisen raskasta täytyy olla, ettei voi edes käydä kotimaassa.

”Tuntuu kamalalta, että minä voin mennä Palestiinaan, mutta sinä et”, hän sanoo.

Huone, jossa keskustelua käydään, on palestiinalaiskodiksi tyypillinen. Seinien vierustoilla on sohvia ja patjoja, kirjahyllyssä valokuvia ja joitakin koriste-esineitä. Yksikään tavara ei ole peräisin Palestiinasta. Kun perhe aikoinaan saapui leirille, heillä oli mukanaan vain yllään olevat vaatteet.

Yksinäinen  Husnia Jumaa ei ole, sillä perhe on koko ajan lähellä. Ovi käy tiuhaan, kun sukulaisia kulkee sisään ja ulos. Lapsenlapset kyläilevät päivittäin ja Suomen vieraskin ehtii tavata heistä kolme.

2018-6-kummivanhus-3.jpg
Kummin vieraillessa paikalle saapuvat myös lapsenlapset Fatima Hussein(vas.ylh.), Maria Jumaa ja Mahmoud Hussein. Huda Jumaa (oik.) asuu äitinsä kanssa. Kuva: Hanna Hirvonen

Libanonissa asuu nykyisin noin 250 000 Palestiinan pakolaista. Heitä on jo neljässä sukupolvessa. Ahdinkoa aiheuttaa se, ettei palestiinalaisilla ole kansalaisoikeuksia. Palestiinalaisten pakolaisleirejä on yhteensä kaksitoista. Moni niistä on aidattu ja joihinkin pääsee vain tarkastuspisteen kautta. Kymmenien ammattien harjoittaminen on kielletty muualla kuin leireillä. Kaikki tämä aiheuttaa piinaavaa köyhyyttä.

Huda Jumaa on paikalla koko tapaamisen ajan. Hän osallistuu keskusteluun, eikä hänelläkään näytä olevan syitä kaunistella asioita. Huda kertoo, että jokainen perheenjäsen saa YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA:lta kolmen kuukauden välein noin 24 euron suuruisen avustuksen. Tuki kuluu helposti pelkästään lääkkeisiin.

Husnian perheellä ei ole vuokrakuluja, koska asunto on oma. Koti on kuitenkin ahdas ja hämärä, ja sen kahdessa huoneessa asuu viisi aikuista. Sähkökatkoja on usein, eikä ikkunasta tule valoa, sillä naapurin seinä on aivan vieressä.

Huda sammuttaa valon. ”Kuten näet, täällä on välillä pilkkopimeää.”

Vaikka jutut ovat jokseenkin synkkiä, kummin vierailu ilahduttaa perhettä. Kaikki poseeraavat mielellään kuvissa.

”Me emme voi matkustaa, mutta kuvamme voivat”, Huda sanoo.

Kummina oppii lähemmin palestiinalaisten elämästä Libanonissa.

”Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia.”

Aulikki antaa vielä yhden tuliaisen: magneetin, jota koristaa taitelija Banksyn ilmapallojen varassa ylöspäin kohoava tyttö.

Graffiti löytyi alun perin Israelin rakentamasta muurista Palestiinan puolelta. Aulikki osti magneetin Betlehemistä viimeisimmällä Palestiinan-matkallaan.

”Shukran, shukran!”, Husnia kiittelee. Nyt hänellä on jotain kotimaastaan.

Husnian perheeseen tutustuttuaan Aulikkia jää mietityttämään erityisesti niiden kahden tyttären elämä, jotka ovat vastuussa perheen selviämisestä.      

Aulikki näkee paljon yhteistä itsensä ja Husnian tytärten välillä. Hän hoitaa veljensä kanssa pian 92-vuotiasta äitiään, joka asuu yksin isossa omakotitalossa Vantaalla. Nyt, eläkkeellä ollessaan, Aulikki käy äitinsä luona päivittäin.

”Olen joutunut huomaamaan, ettei vanhustenhuolto aina toimi Suomessakaan, mutta palveluita kuitenkin on.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Hanna Hirvonen