Heitteille jätetyt

Ehkä meidän, työikäisten, pitäisi lähteä kadulle ja tarvittaessa lakkoilla sen puolesta, että tässä hienossa maassa jokaiselle turvattaisiin arvokas vanhuus, ehdottaa Elina Hirvonen.

Teksti: Elina Hirvonen

NäkökulmatKansalaisyhteiskuntaIhmisoikeudetTasa-arvoSuomiJapaniRuotsiYhdysvallat

Viime vuonna Columbian yliopiston tutkijat selvittivät, mitkä ovat maailman parhaita maita vanheta. Tutkijat halusivat selvittää, miten hyvin eri maat ovat varautuneet koko läntistä maailmaa koskettavaan muutokseen, väestön ikääntymiseen. Missä ihminen voi vanhanakin elää täysipainoista elämää?

Listan ensimmäiseksi tuli Norja. Toinen oli Ruotsi, kolmas Yhdysvallat. Suomi oli sijalla yhdeksän, muiden Pohjoismaiden lisäksi muassa Japanin, Saksan ja Irlannin jälkeen. Sijoituksella ei voi ylpeillä. Toisaalta, Suomen vanhustenhoidon tilannetta tuntevat saattavat ihmetellä niinkin hyvää sijoitusta. 

Suomessa vanhuksia kuolee koteihin

Keväällä Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas ja Hyvinvointioikeuden instituutin johtaja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen totesivat Ylelle, että Suomessa vanhuksia jätetään heitteille. Näin voimakas kannanotto oikeusoppineilta oli uutta, sisältö taas surullisen tuttua. 

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super teki viisi vuotta sitten selvityksen, jonka mukaan vanhusten kotihoidon tilanne on katastrofin partaalla. Liiton mukaan tilanne on sen jälkeen vain pahentunut. Tänä vuonna tehdyssä selvityksessä vain neljä prosenttia vanhusten hoitajista oli sitä mieltä, että hoito on hyvällä tasolla. Neljä prosenttia. Siis 96 prosenttia ihmisistä, jotka työkseen hoitavat vanhuksia, on sitä mieltä, että hoito ei ole hyvää. 

Hoitoa tarvitsevien vanhusten on vaikea ajaa asiaansa, mutta ehkä meidän muiden pitäisi tehdä se yhdessä

Suomessa vanhuksia kuolee koteihin. Hoitajat kertovat työpäivistä, jotka ovat jatkuvaa tulipalojen sammuttelua. Omaiset uupuvat oikeustaisteluihin. Asiantuntijat hokevat: laitospaikkoja on vähennetty liikaa. Kotihoidon resurssit eivät riitä. Silti mikään ei muutu.

Suomi on kansainvälisissä vertailuissa maailman vapain, vakain, turvallisin ja kolmanneksi vaurain maa. Näin hienossa maassa tällaisten tietojen pitäisi olla skandaali. Miksi niin ei ole? Miten on mahdollista, että maailman vauraimpiin kuuluvassa maassa on vuodesta toiseen varaa jättää heitteille ihmisiä, jotka eivät enää pärjää itse? Miten on mahdollista, että Suomessa ihminen ei saa vanheta kunnioituksen ja rakkauden, vaan yksinäisyyden ja avuttomuuden ympäröimänä? 

Meillä on kyky ja rahaa hoitaa vanhukset hyvin. Yksikään poliittinen puolue ei ole sanonut, että on sopivaa jättää vanhat ihmiset heitteille. Silti niin tapahtuu kaikkialla Suomessa, on tapahtunut jo vuosia. Hoitoa tarvitsevien vanhusten on vaikea ajaa asiaansa, mutta ehkä meidän muiden pitäisi tehdä se yhdessä. Ehkä meidän, työikäisten, pitäisi lähteä kadulle ja tarvittaessa lakkoilla sen puolesta, että tässä hienossa maassa jokaiselle turvattaisiin arvokas vanhuus.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.