Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa
Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa. Gummerus 2018. Suomennos: Kristiina Dews.

Elämää ristiriitojen varjossa

Joka veljeään vihaa on romaani, joka kuvaa taitavasti perheen, rakkauden, velvollisuuden, uskonnon, perinteiden ja yhteisön välisiä neuvotteluja ja taisteluja, kirjoittaa Marjo Jääskä kirja-arviossaan.

Teksti: Marjo Jääskä

LyhyetKulttuuriKirjallisuus

Kirja. Pakistanilais-brittiläinen kirjailija Kamila Shamsie sai lontoolaiselta teatterinjohtajalta kiinnostavan ehdotuksen. Hänen toivottiin kirjoittavan nykyaikaan sijoittuva versio tunnetusta antiikin tragediasta, SofokleenAntigonesta. Shamsie tarttui ideaan, mutta lopputuloksena ei ollut näytelmä, vaan romaani.

Joka veljeään vihaa on kertomus pakistanilaistaustaisista brittisisaruksista. Isosisko Isma on kasvattanut kaksoset, Aneekan ja Parvaizin, täysi-­ikäisiksi ja on aloittelemassa omaa elämäänsä väitöskirjatutkijana Yhdysvalloissa.

Myös Aneekan elämä oikeustieteen opiskelijana tuntuu olevan mallillaan, mutta Parvaiz ei löydä omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Ajelehtiva nuorukainen tulee värvätyksi mukaan terroristiporukkaan ja päätyy lopulta Syyrian Raqqaan, työskentelemään terroristijärjestön mediayksikköön.

Muslimisisarusten kohtaloihin kietoutuvat virallista brittiyhteiskuntaa edustava, itsekin muslimitaustainen
sisäministeri Karamat Lone sekä hänen poikansa, Aneekaan palavasti rakastunut Eamonn. Ristiriitojen keskellä kamppailevat rakastavaiset tuovat
tarinaan terveiset maailmankirjallisuuden tunnetuimmalta parilta: Romeolta ja Julialta.

Tarina kerrotaan vuoroin kunkin keskeisen henkilön suunnasta. Eri näkökulmien kautta keritään hitaasti auki aiempia tapahtumia ja kuljetetaan juonta vääjäämättömästi kohti traagista loppua. Kerronta on tavattoman intensiivistä alusta saakka, eikä se herpaannu hetkeksikään. Loppua lähestyttäessä tarina vielä tihenee upeasti.

Romaani kuvaa taitavasti erilaisten voimien – perheen, rakkauden, velvollisuuden, uskonnon, perinteiden, yhteisön – välisiä neuvotteluja ja taisteluja. Tarinassa on monia synkkiä tapahtumia, väkivaltaisen raakoja ja yksiselitteisen tuomittavia tekoja, mutta paljon enemmän sellaista, jota ei voi näppärästi merkitä hyväksi tai pahaksi.

Nämä harmaan alueet herättävät runsaasti kysymyksiä ja moraalisia pohdintoja. Millaista jälkeä jättää tasapainottelu poliitikon kutsumuksen ja isän roolin välillä? Tai millaista on elämä toisen polven maahanmuuttajana, kun etäiseksi jäänyt jihadisti-isä on kuollut epäselvissä olosuhteissa matkalla Guantánamoon?

Joka veljeään vihaa on täysipainoista luettavaa, vaikka esikuvanäytelmän juonenkäänteet ja tulkinnat eivät olisikaan entuudestaan tuttuja. Sofokleen tekstin ja Antigonen, Ismenen ja Haimonin vaiheiden tunteminen tuo kuitenkin romaaniin hienoja lisäsävyjä
ja huimaavaa ikiaikaisuuden tuntua.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!