Machu Picchu
Perussa sijaitseva Machu Picchu on tunnetuin inkojen rakentamista kaupungeista. Invaltakunta ulottui nykyisen Kolumbian eteläosista Chileen.

Haluaisitko löytää kadonneen muinaiskaupungin? Näin inkatutkija Martti Pärssinen sen tekee

Maailman johtaviin inkatutkijoihin kuuluva Martti Pärssinen on tehnyt Etelä-Amerikassa huimia löytöjä yhdistämällä arkeologiaa, historiantutkimusta, maan pinnanmutojen tutkimusta ja kasvillisuuskartoitusta.

Teksti: Ruut TolonenKuva: Alexander SchimmeckKuvatoimisto: Flickr

PitkätBoliviaPeru

Jos suunnitelmanasi on paikantaa muinaisen sivilisaation vielä kadoksissa oleva hallintokaupunki, kiinnitä huomiota puihin ja pensaisiin.

Tarkkasilmäisyydestä oli nimittäin apua, kun Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Martti Pärssinen taannoin etsi inkavaltion kadoksissa ollutta eteläistä hallintokeskusta, Pariaa, Bolivian takamailta.

”Laitoin karttaan pisteen, jota lähdin kiertämään riittävän suurelta etäisyydeltä. Kun lähenin pistettä, huomasin, että kasvillisuus alkoi olla eri väristä kuin kauempana. Sieltä se löytyi, ja saihan siitä mielihyvää”, Pärssinen, 63, muistelee kotonaan Helsingissä Parian kaupungin uudelleenlöytämistä.

Etsimään kannattaisi muidenkin lähteä, sillä Pärssisen mukaan Andien alueella arvioidaan olevan jopa kymmenentuhatta muinaista kylää, kaupunkia ja linnoitusta, jotka odottavat löytämistään.

”Itsellänikin on listattuna vielä toistasataa kohdetta, joiden tiedän olevan siellä.”

Paljon Pärssinen on jo ehtinyt löytää. Se on vaatinut reipasta jalkatyötä, sillä vuosien 1987–2006 välillä hän laskee kiertäneensä Boliviaa jalkapatikalla tuhansia kilometrejä ja sen lisäksi yli 30 000 kilometrin edestä milloin muulin selässä, kuorma-auton lavalla tai maastoautolla.

Viime vuosina Amazonasin alueella Brasiliassa tehtyihin tutkimuksiin on tarvittu lentokonetta. Ilmakuvien osoittamista paikoista tehdyt löydöt todistavat, että vuosien 350 eaa. ja 1000 jaa. välillä sademetsässä kukoisti paikallisista yhteisöistä muodostunut sivilisaatio, joka rakensi suuria seremoniakeskuksia, joita yhdisti tiejärjestelmä. Ihmiset viljelivät maissia ja maniokkia sekä istuttivat sademetsään myös uusia kasvilajeja, kuten parapähkinäpuita ja palmuja.

Intiaanien pyhille paikoille ei ulkomaalaisella ole menemistä, odotti siellä millainen muinaisaarre tahansa.

”Amazonasia on jännittävä tutkia, sillä vanha käsitys oli, että alue oli neitseellistä sademetsää, jossa ei asunut juuri ketään. Nyt käsitys on muuttunut radikaalisti ja uusia tiedeartikkeleita asiasta ilmestyy jatkuvasti.”

Pärssisen menestys tutkimusmatkailijana ja historiantutkijana, jonka töitä myös tiedelehti Science on huomioinut, on kaikkea muuta kuin sattumaa. Turun yliopistossa uskontotiedettä, historiaa ja arkeologiaa lukenut mies pohti jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan, mikä olisi kulttuuri, josta olisi vielä löydettävissä merkittävää uutta tietoa arkistolähteiden avulla.

Tällä logiikalla esimerkiksi Egypti ja jopa mayojen kotiseudut Väli-Amerikassa rajautuivat pois.

”Pyysin luvan erikoistua inkoihin, joita oli tutkittu vähemmän. Heti kun sain graduaiheeni riittävän pitkälle, ostin kleinbussin ja lähdimme sillä perheen kanssa Sevillaan”.

Kaupungissa Pärssinen suuntasi Archivo de Indiasiin eli Intioiden arkistoon, johon on koottu Espanjan suurvalta-aikaa koskevia dokumentteja. Siellä Pärssinen perehtyi löytöretkeilijöiden vanhoihin asiakirjoihin.

”Kun sain käsiini myös inkojen omiin nuorakirjoituksiin perustuvia lähteitä, vakuutuin siitä, että olimme hahmottaneet inkavaltakunnan hierakisen rakenteen väärin.”

Martti Pärssinen
Martti Pärssinen toimii Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorina. Kuva: Ruut Tolonen

Sevillan arkistoista löytyneen tiedon pohjalta Pärssinen aloitti tutkimukset Perussa. Hän päätteli, että vanhoissa dokumenteissa listatut inkakylät olisivat ehkä löydettävissä.

”Yllättävää kyllä, niin kävi. Kun pääsimme riittävän lähelle paikkaa, jossa oletin muinaisen kylän sijainneen, paikalliset tunnistivat nimen ja vanhat rauniot yleensä löytyivät. Niiden avulla saatoin samalla uudistaa aiempaa käsitystä inkojen hallinnosta.”

Muinaiset kaupungit ja seremonia-alueet ovat hukassa ainoastaan tutkijoilta, eivät paikallisilta asukkailta.

Vaikka esimerkiksi yhdysvaltalaistutkijoiden budjetit saattavat olla kymmenen kertaa suurempia kuin suomalaisilla, tuloksissa ei välttämättä ole juuri eroa. Pärssisen johtamien tutkimusryhmien valtti on määrätietoinen metodi: maastoon ei lähdetä ihmettelemään, mitä sieltä saattaisi systemaattisesti linjoja pitkin kävellen löytyä, vaan suomalaistutkijan työtavassa arkeologiaan yhdistetään tarkkaa aiempaa historiantutkimusta, maan pinnanmutojen tutkimusta ja kasvillisuuskartoitusta.

”Mielessäni on historiallisiin lähteisiin perustuva kartta siitä, mitä alueelta pitäisi löytyä. Tämä tuottaa tulosta, sillä lähes kaikki mitä on etsitty, on myös löydetty. Metodilla voidaan valikoida erityyppisiä kohteita suuriltakin alueilta laajemman yleiskuvan saamiseksi ”, Pärssinen sanoo.

Löydöistä on kuitenkin syytä puhua lainausmerkeissä. Pärssinen huomauttaa, että muinaiset kaupungit ja seremonia-alueet ovat hukassa ainoastaan tutkijoilta, eivät paikallisilta asukkailta.

Ilman yhteistyötä paikallisten kanssa koko tutkimustyö olisi mahdotonta. Hyvä suhdeverkosto valtionjohtoon ja ministeriöihin auttaa siinä, että tutkimuslupa ylipäätään heltiää. Virallisista papereista ei kuitenkaan ole iloa syrjäisissä kylissä, vaan niissä tarvitaan paikallisten siunaus sille, että tutkijat saavat edetä heidän maillaan.

Prosessi vaatii sosiaalisia taitoja, aikaa, kokalehtiä ja nöyrää asennetta – intiaanien pyhille paikoille ei ulkomaalaisella ole menemistä, odotti siellä millainen muinaisaarre tahansa.

Usein apua on ollut siitä, että Pärssinen on pystynyt kertomaan intiaaneille heidän historiastaan asioita, joista paikallisilla on ollut vain hataria mielikuvia. Myös se, että hänen historioitsijavaimonsa ja pariskunnan poika kulkivat pitkään matkoilla mukana, herätti luottamusta.

”Vaaratilanteitakin on ollut. Olen nukkunut keskellä asehuonetta, jossa valmisteltiin kapinaa. Vuonna 1989 perheemme meinasi joutua uhrattavaksi, mutta lopulta kyläpäälliköiden ja paikallisen shamaanin suostuttelemana kyläläiset suostuivat siihen, että meidän sijaamme uhrattiin valkoinen laama.”

Satunnaisista uhkista huolimatta Pärssinen kokee, että antoisinta hänen urallaan ovat olleet juuri kohtaamiset muiden kanssa.

”Se, että olen asunut savimajoissa, keskustellut niiden asukkaiden kanssa, jakanut kokemuksia ja ymmärtänyt heitä.”

Maailmankansalainen-palstalla esittelemme henkilöitä, joilla on kiinnostavia kokemuksia maailmasta. 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!