Artikkelikuva
Lennokkaimpien huhujen mukaan teemapuiston rakennuspaikalta löytyi joukkohauta.

Aaveiden ja ihmeiden maa

Kiinan aavekaupunkien rinnalla seisoi melkein 20 vuotta myös aaveiden huvipuisto. Sitten sekin sai väistyä talousihmeen tieltä.

Pekingiä ympäröivälle maaseudulle kaavoitetusta Wonderlandista piti 120 hehtaarin laajuudessaan tulla Aasian suurin teemapuisto. Vuonna 1998 rakennustyöt kuitenkin yllättäen seisahtuivat. Pysähdyksen syistä lähti liikkeelle monenlaisia huhuja. Lennokkaimmat niistä kertoivat, että alueella kummitteli – joidenkin mukaan siksi, että sieltä löydettiin joukkohauta.

Todelliset syyt olivat kuitenkin taloudelliset. Rahoituksen loppuessa Wonderland jäi puolitiehen, ja Tuhkimon linnaa jäljittelevä päärakennus kuihtui luurangoksi maissipeltojen keskelle.

Wonderland on seissyt hylättynä jo 15 vuotta, kun matkustan Chenzhuangin kylään. Näyttävistä porteista sisään kävellessäni katseeni osuu kylttiin, joka varoittaa maaperän mahdollisesta myrkyllisyydestä. Huvipuisto ei kuitenkaan ole enää autio, sillä maanviljelijät ovat alkaneet vallata aluetta takaisin käyttöönsä. Vaaleanpunaisten linnanmuurien muodostamalla sisäpihalla käyskentelee karjaa, ja maissintähkät hohtavat auringossa. Alueen omistusoikeudet ovat edelleen epäselvät, mutta maanviljelijät uskaltavat jo luottaa siihen, etteivät rakentajat palaa. Alkeellisia majoituksia on pystytetty, ja linnan edustalle kaivetaan kaivoa. Mihin tahansa alueella kävelee, väijyy Tuhkimon luurankolinna aina näköpiirissä.

Näky on absurdi ja surullinen. Se kertoo tarinaa, joka on kuultu Kiinassa jo moneen kertaan: maanviljelijät perheineen saavat väisty, kun uusia rakennusprojekteja pusketaan ilmoille hurjaa vauhtia, hilaavathan ne bruttokansantuotetta ylöspäin. Vastaavia tapauksia on Kiinassa lukemattomia. Hylättyinä seisovat esimerkiksi kokonainen olympiakylä sekä arvioiden mukaan ainakin 50 miljoonakaupungeiksi kaavailtua kaupunkia. On kai paikallaan, että Kiinan aavekaupunkien rinnalla seisoo myös aaveiden huvipuisto.

Vuosia myöhemmin kuulen, että Wonderland on purettu maan tasalle, ja että sen tilalle on rakennettu suuri ostoskeskus. Wonderlandin tarina jäi lyhyeksi, mutta entä ihmemaa nimeltä Kiina: kuinka kauan sen talousihmeellä mahtaa olla elinaikaa jäljellä?

Puiston keskeneräisiä rakennuksia keskellä viljapeltoa

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!