Artikkelikuva
Vuonna 2018 Operaatio Paulaharju esiintyi Pihtsusjärven lähellä Käsivarren erämaassa. Ohjaaja Juha Hurmeen mukaan kyseessä oli ”suurin näyttämö

Juha Hurme vie jälleen lyhytnäytelmänsä tunturiin

Loppukesällä teatterista ja musiikista pääsee nauttimaan myös Lapin erämaassa.

Pahuksen kesä: tekisi mieli nauttia luonnosta, mutta myös kulttuurista. Jos menee metsään, ei voi mennä teatteriin.

Paitsi että kyllä voi! Juha Hurmeen luotsaama Operaatio Paulaharju on esittänyt Samuli Paulaharjun teksteihin perustuvia lyhytnäytelmiä eri puolilla Lappia jo viitenä vuonna. Nyt on vuorossa kuudes ja viimeinen kerta.

Idea on yksinkertainen: teatteri­seurue vaeltaa johonkin syrjäiseen paikkaan, leiriytyy sinne viikon ajaksi ja esiintyy ulko­ilmassa joka ilta. Esityksen nähdäkseen katsojankin on siis lähdettävä useamman päivän vaellukselle.

”Osa katsojista on lähtenyt elämänsä ensimmäistä kertaa vaellukselle. Osa taas on vaeltajia, jotka eivät ole koskaan aiemmin käyneet teatterissa”, kertoo Juha Hurme.

Tänä vuonna esitykset pidetään Murhahaaran autiotuvan liepeillä Tuntsan erämaassa. Edellisvuosiin verrattuna paikka on helposti saavutettavissa, sillä Murhahaaralle on vain toistakymmentä kilometriä lähimmältä maantieltä.

Kuusamossa puolestaan järjestetään ensimmäinen Villifestivaali. Avajaiskonsertissa Yona ja Lumos-kvartetti esiintyvät Valtavaaranlammella lähellä tunturin lakea. Festivaalin toisen päivän ohjelma on hajautettu vaelluspolun varteen Oulangan luontokeskuksen tuntumaan. Esiintyjinä ovat muun muassa Joose Keskitalo, Miki Liukkonen ja Maustetytöt.

Operaatio Paulaharjun esitykset Murha­haaran autiotuvalla 21.–27.8. Villifestivaali Kuusamossa 23.–24.8.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!