Nainen baaripöydän ääressä
Kerstin Raidma työskentelee luovana johtajana virolaisessa mainostoimistossa Tabascossa, joka on tehnyt mainoksia muun muassa Valiolle ja Pauligille.

Epätasa-arvolle sokeat - miksi niin moni virolaisnainen vierastaa feminismiä?

Virossa on Euroopan unionin suurin miesten ja naisten välinen palkkaero ja vaiettu parisuhdeväkivaltaongelma. Silti moni virolaisnainen kokee elävänsä jo tasa-arvoisessa maassa eikä halua leimautua feministiksi.

Teksti: Silja MassaKuva: Katariina Salmi

PitkätTasa-arvoViro

”Mihin tarvitsisin feminismiä? Olen aina voinut tehdä samoja asioita kuin miehetkin. Sukupuoleni ei ole rajoittanut minua millään tavalla.”

Näin ajattelee tallinnalainen nelikymppinen Kerstin ”Kessu” Raidma.

Hän istuu kotinsa lähistöllä sijaitsevan amerikkalaistyylisen diner-ravintolan punaisella nahkapenkillä ja tilaa vakioannoksensa, täytetyt jalapenot.

Raidma kertoo pohtineensa haastatteluun suostumista pitkään.

”En halua leimautua konservatiiviksi, jolle koti ja perhe ovat ainoa elämänsisältö. Päinvastoin, olen hyvin itsenäinen ja päämäärätietoinen ihminen.”

Raidma työskentelee luovana johtajana virolaisessa mainostoimistossa Tabascossa, joka on tehnyt mainoksia muun muassa Valiolle ja Pauligille. Sivutyönään hän opettaa graafista suunnittelua Viron taideakatemiassa.

Hän asuu miehensä ja 6-vuotiaan tyttärensä kanssa idyllisessä Nõmmen puutarhakaupunginosassa, joka on yksi Tallinnan halutuimmista asuinalueista.

Raidman mielestä feministit muistuttavat uskonnollisen liikkeen kannattajia, joilla on agendallaan vain yksi totuus.

Raidma on vahva, itsenäinen ja menestynyt nainen, mutta feministi hän ei ole.

Miksi?

”Ymmärrän, että feminismiä tarvitaan sellaisissa maissa, joissa naisilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi koulutukseen. Mutta täällä Virossa feministit etsimällä etsivät ongelmia sieltä, missä niitä ei ole”, Raidma sanoo.

Hän ei pidä Virossa käydyn julkisen feministisen keskustelun sävystä. Hänestä feministit muistuttavat uskonnollisen liikkeen kannattajia, joilla on agendallaan vain yksi totuus.

Raidma kertoo olevansa individualisti.

”Vierastan kaikenlaisia kollektiivisia liikkeitä. Uskon, että yksilö pystyy korjaamaan omaan elämäänsä liittyvät epäkohdat ilman massaliikkeitäkin.”

Raidma ei ole ajatuksineen yksin. Virossa on paljon naisia, jotka ovat allergisia feministi-sanalle.

Monet ajattelevat elävänsä jo tarpeeksi tasa-arvoisessa maassa.

Tilastot näyttävät kuitenkin toisenlaisen todellisuuden. Palkkakuilu miesten ja naisten välillä on Virossa Euroopan unionin suurin. Miehet tienaavat tuntipalkassa mitattuna jopa 25 prosenttia naisia enemmän.

Palkkaero ei ole kutistunut, vaikka naiset ovat nykyään Virossa keskimäärin miehiä korkeammin koulutettuja.

Myös sukupuolten välinen segregaatio työelämässä on Virossa Euroopan unionin suurinta. Toisin sanottuna työelämä on jakautunut jyrkästi ”miesten” ja ”naisten” aloihin.

Esimerkiksi koulutusalalta ei löydy juuri miehiä eikä IT-alalta naisia.

Segregaatiota on myös alojen sisällä: miehet ovat huomattavasti naisia useammin esimiehiä ja johtajia.

Viron poliisi sai viime vuonna 10 000 kotiväkivaltailmoitusta, joista noin neljätuhatta johti jatkotoimenpiteisiin.

Sukupuoliroolit elävät vahvoina kodeissakin. Kun virolaisperheeseen syntyy lapsi, vanhemmat saisivat jakaa vanhempainvapaat keskenään kuten haluavat. Käytännössä vauvan kanssa jää kotiin silti lähes aina äiti.

Iso, vaiettu ongelma on myös parisuhdeväkivalta. Viron poliisi sai viime vuonna 10 000 kotiväkivaltailmoitusta, joista noin neljätuhatta johti jatkotoimenpiteisiin. Lähes kaikissa tapauksissa kyse oli miehen naiseen kohdistamasta väkivallasta.

Poliisin arvion mukaan luku on vain jäävuoren huippu, ja jopa 90 prosenttia kotiväkivaltatapauksista jää ilmoittamatta.

Nainen feministibanderollin edessä
Kadi Viik työskentelee vuonna 2015 perustetun feministijärjestö Feministeeriumin projektijohtajana. Kuva: Katariina Salmi

Miksi niin moni virolainen nainen silti kokee, että tasa-arvo on jo saavutettu? Eivätkö he näe ympäröivän yhteiskunnan ongelmia? Miksi niin harva tunnustautuu feministiksi?

Kysytään asiaa virolaisen feministijärjestön Feministeeriumin projektijohtajalta Kadi Viikiltä.

Vuonna 2015 perustettu Feministeerium on pieni mutta aktiivinen järjestö, joka julkaisee feminististä verkkolehteä, osallistuu yhteiskunnalliseen tasa-arvokeskusteluun ja järjestää erilaisia tapahtumia.

Kadi Viikin mukaan Virossa vallitsee uusliberalistinen pärjäämisen kulttuuri.

”Virossa on tapana ajatella, että kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, kunhan on tarpeeksi pätevä ja yritteliäs”, Viik kertoo Feministeeriumin toimistolla Telliskiven luovassa keskuksessa Tallinnassa.

Toimiston seinällä roikkuu Feministeeriumin lippu, jossa Viron vaakunan kolme urosleijonaa on korvattu naarasleijonilla. Pinkille pohjalle maalatut leijonat kantavat käsissään miekkojen sijasta mustekyniä.

Viik arvelee, että Viron kapitalistinen asenneilmapiiri on syntynyt ainakin osittain vastareaktiona maan neuvostomenneisyydelle. Kommunismin traumatisoimat virolaiset kavahtavat kaikkea, mikä viittaa vasemmistolaisuuteen.

Vaikkei neuvostoaikana varsinaisesti puhuttu feminismistä, tasa-arvopuhe oli propagandan väline.

Ideaalina pidetään ketterää ja yrittäjämyönteistä yhteiskuntaa, jossa jokainen on amerikkalaiseen tyyliin oman onnensa seppä.

Viik veikkaa feminismi-sanan yhdistyvän monien virolaisten mielissä vasemmistolaisuuteen. Vaikkei neuvostoaikana varsinaisesti puhuttu feminismistä, tasa-arvopuhe oli propagandan väline. Tasa-arvon tärkeyttä toisteltiin mahtipontisissa juhlapuheissa ja julisteissa.

Näennäisesti neuvosto-Viro olikin tasa-arvoinen. Naiset työskentelivät siinä missä miehetkin. Kotiäitejä ei ollut.

”Parhaan päiväkotikaverini äiti oli nosturinkuljettaja. Se oli silloin 1970-luvun lopulla ihan tavallinen naisten ammatti”, Viik kertoo.

Todellinen tasa-arvo oli neuvostoarjesta kuitenkin kaukana. Kotityöt kasautuivat naisten harteille. Lastenvaunuja työntäviä miehiä ei näkynyt katukuvassa.

Naisten piti olla paitsi ahkeria työläisiä myös sankariäitejä, jotka hoivasivat ja ruokkivat uusia neuvostokansalaisia.

Samalla naisen seksuaalisuus oli tabu. Jos nainen esimerkiksi tuli raskaaksi kesken opintojen, hänet todennäköisesti erotettiin oppilaitoksesta.

Maan lähihistorian valossa alkaa tuntua ymmärrettävältä, että niin moni virolainen näkee nykyisen tasa-arvotilanteen hyvänä. Onhan neuvostoajoista harpattu valtava askel kohti avoimempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

”Suurin tasa-arvo-ongelma tässä maassa on se, ettei koko ongelmaa haluta nähdä.”

Vaalea nainen maalauksen edessä
Getter-Agnes Aareleid toivoisi virolaisten kiinnostuvan enemmän poliittisesta vaikuttamisesta. Kuva: Katariina Salmi

Vuonna 1990 syntynyt Getter-Agnes Aareleid on uuden sukupolven feministi, jolle neuvostoaika on tuttu vain vanhempien tarinoista.

Sen sijaan Viron nykyisessä tasa-arvotilanteessa korjattavaa olisi hänen mielestään paljonkin.

”Suurin tasa-arvo-ongelma tässä maassa on se, ettei koko ongelmaa haluta nähdä”, Aareleid sanoo tallinnalaisessa kahvilassa.

Aareleidia ärsyttää virolaisten tapa kuitata miesten ja naisten suuri palkkaero sillä, että naiset hakeutuvat omasta halustaan huonosti palkatuille aloille.

”Ongelmien taustalla vaikuttavista rakenteista ei puhuta. Ei nähdä esimerkiksi sitä, miten ryhmäpaine, kotoa opitut mallit ja yhteiskunnan asettamat sukupuoliroolit ajavat nuoria naisia suuntautumaan palvelualoille, nuoria miehiä taas IT-alalle”, hän sanoo.

Aareleidia ärsyttää myös se, miten tyttöjen ja poikien sukupuolittaminen alkaa jo lapsuudessa.

Hän huomasi tämän esimerkiksi työskennellessään lautapelejä myyvässä liikkeessä, jossa kävi paljon lasten vanhempia lahjaostoksilla.

”Jos suosittelin vaikkapa 8-vuotiaalle tytölle jotakin seikkailupeliä, monien asiakkaiden reaktio oli pöyristynyt. Sain kuulla, ettei tytölle voi ostaa sellaista lahjaa. Niinpä jouduin vastahakoisesti ohjaamaan asiakkaat prinsessapelien luo.”

Tiukat sukupuoliroolit ahdistivat Aareleidia jo lapsena. Hän oli poikatyttö, jota luokkakaverit koulussa yrittivät painostaa meikkaamaan ja pukeutumaan tyttömäisemmin.

”Kotona sain olla sellainen kuin olen, mutta koulussa tunsin itseni ulkopuoliseksi”, hän sanoo.

Nykyään Aareleid törmää vaatimuksiin muuttua toisenlaiseksi lähinnä netin keskustelupalstoilla. Nettikeskusteluissa anonyymit kommentoijat käyttävät joskus feministi-termiä haukkumasanana.

"Äitini ja siskoni eivät pidä itseään feministeinä, vaikka ovat vahvoja, tasa-arvoa kannattavia naisia.”

Juuri netin keskusteluryhmistä ja sosiaalisesta mediasta Aareleid on kuitenkin löytänyt myös ihmisiä, jotka jakavat hänen kanssaan saman maailmankatsomuksen – ja uskaltavat kutsua itseään feministeiksi.

”Jostain syystä todella moni virolainen nainen pelkää sitä termiä. Esimerkiksi äitini ja siskoni eivät pidä itseään feministeinä, vaikka ovat vahvoja, tasa-arvoa kannattavia naisia.”

Ei virolainen feministi kuitenkaan mikään täysi harvinaisuus ole. Esimerkiksi feministisessä Virginia Woolf sind ei karda! (Virginia Woolf ei pelkää sinua!) -Facebook-ryhmässä on yli 8000 jäsentä ja keskustelu siellä on aktiivista.

Tällä hetkellä virolaiset feministit ovat huolissaan Viron poliittisesta tilanteesta.

Viro sai keväällä uuden konservatiivihallituksen, jonka muodostavat Viron keskustapuolue yhdessä konservatiivisen Isänmaa-puolueen sekä kansallismielisen oikeistopopulistipuolueen Ekren kanssa.

”Ekren nousu hallitukseen oli Viron feministipiireille shokki”, sanoo Kadi Viik.

Ekren johtohahmot, etunenässä puolueen johtaja, sisäministeri Mart Helme, tunnetaan avoimen rasistisista ja homofobisista puheistaan.

Helme on kuuluisa myös parin vuoden takaisesta lausahduksestaan, jossa hän painosti nuoria virolaisnaisia lastentekoon toteamalla, että yli 27-vuotias vapaaehtoisesti lapseton nainen ei ymmärrä mitään omasta tulevaisuudestaan eikä elämästä yleensäkään.

”On selvää, että tällä hallituskaudella ei ole odotettavissa parannuksia tasa-arvoasioihin. Täytyy vain toivoa, että asiat pysyvät nykyisellä tolalla eivätkä mene huonompaan suuntaan”, Viik sanoo.

Viik ei kuitenkaan usko, että Viro voisi ajautua äärikonservatiivisten Itä-Euroopan maiden, Unkarin ja Puolan, tielle. Noita maita hallitsevat ääripuolueet, jotka ajavat maihin esimerkiksi aborttikieltoa.

”Viro on kuitenkin pohjimmiltaan demokraattinen oikeusvaltio, jossa vallitsee sananvapaus.”

Millaista tulevaisuutta haastateltavat sitten toivoisivat Virolle?

Kessu Raidma ei usko, että Virosta voi koskaan tulla täysin tasa-arvoinen maa. Hänen mukaansa osa ihmisistä tulee aina olemaan vahvempia ja fiksumpia kuin toiset.

Absoluuttiselle tasa-arvolle ei hänen mukaansa ole tarvettakaan.

”En näe pahana asiana sitä, että miehillä ja naisilla on perheissä ja yhteiskunnassa erilaiset roolit. Tärkeintä on, että jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi kokee. Jos nainen on onnellinen hoitaessaan perheen kotityöt, miksei hän saisi tehdä niin?”, Raidma kysyy.

Getter-Agnes Aareleidilla puolestaan on kova halu muuttaa virolaista yhteiskuntaa. Yksi hänen tavoitteistaan on saada virolaiset kiinnostumaan politiikasta nykyistä enemmän.

”Naisia on nyt politiikassa enemmän kuin koskaan ennen, ja Virolla on älykäs ja rohkea naispresidentti, Kersti Kaljulaid.”

Aareleid tekee parhaillaan Tallinnan yliopistossa gradua politiikantutkimuksesta. Siinä hän tutkii politiikasta vieraantumista ja poliittista välinpitämättömyyttä – esimerkiksi sitä, miksi osa virolaisista ei äänestä.

Opintojensa ohella hän johtaa Viron sosiaalidemokraattisen puolueen nuorisojärjestön Tallinnan-siipeä. Valmistuttuaan hän tähtää poliitikoksi.

”Haluan edistää tulevaisuudessa ennen kaikkea naisten ja työntekijöiden oikeuksia”, Aareleid sanoo.

Kadi Viik toivoo, että feministinen keskustelu Virossa lisääntyy ja monipuolistuu.

Hän muistuttaa, että ongelmista huolimatta Viron tasa-arvotilanne on muuttunut viime vuosina koko ajan paremmaksi.

”Naisia on nyt politiikassa enemmän kuin koskaan ennen, ja Virolla on älykäs ja rohkea naispresidentti, Kersti Kaljulaid.”

Viik pitää merkittävänä myös sitä, että parisuhdeväkivallasta on viimein alettu puhua, ja Viroon on rakennettu viime vuosina koko maan kattava turvakotien verkosto.

Hän toivoo, että tulevista sukupolvista kasvaa vanhempiaan tasa-arvoisempia.

”Minulla on 18- ja 20-vuotiaat lapset. Olen huomannut, että heidän ystäväpiireissään sellaisilla asioilla kuin ihmisen ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen ei ole väliä”, hän sanoo.

Myös yksi asia on muuttumassa:

”Eikä heidän puheissaan feministi-sanaan enää liity stigmaa.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!