Kuvataitelijamies ateljeessaan
Irakilaistaustainen kuvataiteilija Hodhayfa Salih maalaa tällä hetkellä kerrostaloasunnossaan, jossa asuu hänen lisäkseen vaimo ja kaksi lasta.

Luomisen liekki palaa Suomessa

Sodan keskeltä Suomeen muuttaneet Hodhayfa Salih, Morsal Haydari ja Youssef Asad Alkhatib tekevät taidetta aina, kun saavat siihen tilaisuuden.

Teksti: Sanna LeskinenKuva: Jussi Vierimaa

PitkätKulttuuriIrakAfganistanSyyriaSuomi

Unelmana oma taidekoulu

Irakilaistaustaisella kuvataiteilija Hodhayfa Salihilla  on ongelma: hänellä ei ole riittävästi aikaa tehdä sitä mitä hän rakastaa eli taidetta.

Turvapaikanhakijana syksyllä 2015 Suomeen saapuneen Salihin töitä on ollut esillä taidemuseoissa ja -gallerioissa ja nyt hän maalaa aina ehtiessään töitä seuraavaan näyttelyyn.

Teosten taustalla ovat Salihin, 43, omat kokemukset: sota, maasta karkoitus, pahuus.

“Koska elämäni on nyt tällaista”, hän sanoo.

Taidetta mies tekee vain viikonloppuisin, koska hänen oikeutensa asua Suomessa perustuu kiinteistöhuoltoalan työn perusteella saatuun oleskelulupaan.

Salih tienasi Irakissa tekemällä tilauksesta muotokuvia yhdysvaltalaisten joukkojen sotilaille.

Bagdadin taideyliopistosta valmistuneen ja Ukrainassa opintojaan jatkaneen Salihin on vaikea ymmärtää, miten tulla toimeen ja elättää perhettä taiteella Suomessa. Bagdadissa hän tienasi maalaamalla ja myymällä omia teoksiaan. Lisäksi hän työsti kopioita kuuluisien taiteilijoiden teoksista.

”Mestareiden töitä kopioidessani opin lisää ja kehityin omassa työssäni.”

Myöhemmin hän tienasi Irakissa tekemällä tilauksesta muotokuvia yhdysvaltalaisten joukkojen sotilaille.

”Tein vähintään kaksi muotokuvaa päivässä, joskus neljäkin. Amerikkalaisista se oli hyvä lahja lähetettäväksi perheelle ja ystäville.”

Mikäli Salih saa jäädä Suomeen, hän tahtoisi perustaa oman taidekoulun. Ukrainassa asuessaan hän veti taidetyöpajoja.

“Uskon, että minulla olisi paljon annettavaa. Täällä tarvittaisiin uudenlaista opetusta tekniikasta ja värien käytöstä.”

Salih haluaisi käyttää taidekoulun tiloja myös omien teostensa tekemiseen. Mies maalaa nyt kotonaan kerrostalokaksiossa, jossa asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Oman studion vuokraaminen on liian kallista.

Unelma omasta koulusta takaisi mielenrauhan.

”Jos minulla olisi oma taidekoulu, tuntisin voivani elää rauhassa Suomessa.”

Alkuvuodesta 2017 Salih työskenteli residenssitaiteilijana Koneen Säätiön Saaren-kartanossa.

”Puolentoista vuoden tauon jälkeen sain tilan ja rahaa ostaa materiaaleja. Tein residenssissä monia suuria taideteoksia, maalauksia ja veistoksia. Olin todella nälkäinen tekemään taidetta.”

Residenssipaikan hän löysi ystävänsä vinkistä. Toinen ystävä auttoi hakemuksen tekemisessä. Uutta residenssipaikkaa ja apurahoja hän ei ole vielä onnistunut saamaan.

”Ehkä se johtuu siitä, etten osaa kieltä tarpeeksi hyvin. Tai en osaa tehdä hakemusta oikealla tavalla."

Afganistanilaistaustainen kirjailijanainen
Kajaanissa asuva Morsal Haydari kirjoittaa purkaakseen paineita. Hänen esikoisteoksensa Kuutamo on ensimmäinen afganistanilaistaustaisen suomeksi kirjoittama romaani. Kuva: Risto Mäläskä

Esikoisromaani Afganistanin sitkeistä naisista

Afganistanilaisen  Morsal Haydarin, 24, esikoisromaanin käsittelee naisen asemaa afganistanilaisessa yhteiskunnassa ja perheessä. Sen keskiössä on nuori nainen, joka ei voi tehdä itse elämäänsä koskevia päätöksiä.

”En koskaan ajatellut, että voisin kirjoittaa kirjan. Mutta minun piti kirjoittaa tämä tarina pois mielestäni.”

Haydari oli näyttänyt tarinaa tuttavalleen. Tämä piti tekstistä ja ehdotti sen julkaisemista. Pienkustantamo Kulttuuritarhaa vetävä Kiamars Baghbani näytti käsikirjoitukselle vihreää valoa. Loppu on historiaa. Kuutamo ilmestyi vuonna 2018 ja se on ensimmäinen afganistanilaisen suomeksi kirjoittama romaani.

Baghbani auttoi tekstin editoinnissa ja rakenteen hiomisessa. Päivätyökseen mies työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa.

Rovaniemellä lukion käyneelle Haydarille oli selvää, että hän kirjoittaisi suomeksi.

”Halusin kehittää kielitaitoani. Ajattelin, että tämä on erinomainen tapa oppia uusia sanoja ja saada kokemusta.”

"Kaikesta mikä painaa mieltäni, muodostuu päässäni tarina. Se vain tapahtuu.”

Kiintiöpakolaisena vuonna 2012 Suomeen perheensä kanssa tullut Haydari oli asunut lähes koko ikänsä pakolaisena Shirazissa, Iranissa. Hänen juurensa ovat Afganistanissa.

”Mietin, miksi tarinani tulevat aina Afganistanista. Kaikesta mikä painaa mieltäni, muodostuu päässäni tarina. Se vain tapahtuu.”

Haydarin miltä kiusaavat tarinat ovat raskaita ja rankkoja. Niitä on vaikea hyväksyä. Kirjoittaminen tuo helpotusta.

”En ole itse kokenut kaikkea kuvaamaani, mutta kaikki romaanini tapahtumat ovat totta.”

Esikuvakseen esikoiskirjailija nimeää äitinsä Jamila Haydarin, joka toi kuusi lastaan Suomeen ja kasvatti heidät Rovaniemellä. Sokeutumisestaan huolimatta äiti opiskeli suomen kielen ja toimi aktiivisesti maahanmuuttajille suunnatussa toiminnassa. Afganistanin Kabulissa äiti työskenteli aikoinaan pankkivirkailijana.

”Äitini oli tosi luova. Hän tykkäsi aina oppia uutta.”

Haydarin ensimmäisestä romaanista on nyt otettu kahdensadan kappaleen painos. Hän on saanut teoksestaan enemmän palautetta suomalaisilta kuin Suomessa asuvilta afganistanilaisilta. Rakentava palaute on kannustanut häntä jatkamaan kirjoittamista.

Päätoimiseksi kirjalijaksi Haydari ei kuitenkaan aio ryhtyä.

”Kirjoittaminen on minulle keino purkaa paineita”, hän sanoo.

Hän haaveilee lääkärin ammatista ja on hakenut lukion jälkeen Oulun yliopistoon useita kertoja. Hän aikoo vieläkin pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan, mutta opiskelee ensin sairaanhoitajaksi.

Myös tulkin ja kääntäjän työt kiinnostavat.

”Mielessäni on jo uusi tarina, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa sitä.”

Kuutamossa näkökulma oli naisen. Uuden tarinansa Haydari aikoo kirjoittaa afganistanilaisten poikien näkökulmasta.

“Se kertoo siitä, miten yhteiskunta on vaikuttanut heidän ajatuksiinsa. Maahanmuuttaja voi olla outo, vihainen ja väkivaltainen. Uusi tarinani tulee valottamaan niitä syitä, mistä se johtuu.”

Nuori mies puussa
Näyttelijän ammatista haaveileva 19-vuotias Youssef Alkhatib löysi Suomessa uuden perheen Ylioppilasteatterin porukasta. "Kun teen teatteria, en tunne koti-ikävää", hän sanoo. Kuva: Eeva Anundi

Ylioppilasteatterista tuli koti

Syyrialainen  Youssef Asad Alkhatib, 19, ei kainostele pyrkiessään päämääräänsä. Ilman perhettään Kreikan pakolaisleiriltä Suomeen vuonna 2017 tullut Alkhatib esiintyi heti Suomeen tultuaan avustajana Kansallisteatterissa. Hän oli tuolloin 16-vuotias.

Näytelmä oli nimeltään Toinen koti, ja se tehtiin yhteistyössä pakolaistaustaisten taiteilijoiden kanssa. Roolin hän sai ottamalla suoraan yhteyttä suomalaisiin teattereihin.

”Jos olen kotona ja odotan, että rooli tulee, en saa mitään roolia kymmeneen vuoteen”, Alkhatib sanoo.

Seuraavana vuonna hän ohjasi oman näytelmän nimeltä Tapahtui Palmyrassa, joka kertoo Alkhatibin kotikaupungista sodan runnomassa Syyriassa. Sitä esitettiin muun muassa Ylioppilasteatterissa.

Kesällä 2019 hän esiintyi ilmastonmuutokseen ja metsänhoitoon kantaa ottavassa näytelmässä Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025. Mutta rooli ei ollut mikään maahanmuuttajan rooli. Alkhatib esitti puuta, haapaa.

”Se on ensimmäinen näytelmä, jossa minulla on iso rooli. Kaikki tekstit ovat suomen kielellä. Minulla on kaksi monologia. Oli unelmani saada joku pitkä teksti suomeksi. Minun täytyy oppia tämä kieli.”  

"Ylioppilasteatterissa kukaan ei ole parempi tai huonompi kuin minä. Olemme yhdenvertaisia."

Samoihin aikoihin Ylioppilastetatterin näytelmän harjoitusten ja esitysten kanssa Alkhatib kävi Forssassa Teemu Nikin uuden elokuvan kuvauksissa. Keväällä 2020 julkaistavassa Nimby-elokuvassa Alkhatibilla on syyrialaisen homoseksuaalin rooli. Aikaisemmin hän on esiintynyt lyhyt- ja dokumenttielokuvissa.

Teatteri on kuitenkin lähempänä Alkhatibin sydäntä.

”Minulla on kaksi rakkauspaikkaa. Toinen on Ylioppilasteatteri ja toinen syyrialainen teatteri Helsingissä.”

Ylioppilasteatterin ihmisiä hän kuvaa perheekseen Suomessa.

”Kaikki ovat minun ikäisiäni. Ylioppilasteatterissa kukaan ei ole parempi tai huonompi kuin minä. Olemme yhdenvertaisia. Teemme kaiken yhdessä: siivoamme, laitamme ruokaa.”

Suurin unelma on sama kuin monilla Ylioppilasteatterin jäsenillä: ”Ensi vuonna avaan oven Teatterikorkeakouluun!”

Alkhatib aikoo pyrkiä Teatterikorkeakouluun ensi keväänä. Sitä ennen pitää kuitenkin saada peruskoulun päättötodistus aikuislukiosta.

Teatteri on Alkhatibin intohimo myös siksi, että se auttaa jaksamaan.

”Teatteria tehdessä unohdan koti-ikäväni. Teatterissa en ole koskaan surullinen.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!