Artikkelikuva
Kehitysyhteistyökampanjoissa toistetaan usein valkoisen ja parempiosaisen pelastajan roolia

Afrikkalaisen muodin valkoiset pelastajat

Kehitysyhteistyökampanjoissa toistetaan usein valkoisen ja parempiosaisen pelastajan roolia, joka kiillottaa enemmän pelastajan ammattikuvaa kuin ratkoo yhteiskunnallisia haasteita, kirjoittaa Emmi Holm Antroblogin uutiskommentissa.

Viime aikoina kehitysyhteistyökampanjat ovat saaneet paljon arvostelua siitä, miten sekä avun saajia että avun antajia esitetään mediassa. Esimerkiksi vaatesuunnittelija Paola Suhosen yhteistyö Planin kanssa vuonna 2017 herätti keskustelua valkoisesta pelastajuudesta. Liina Mustonen kirjoitti aiheesta Planin kampanjaa käsittelevässä AntroBlogin uutiskommentissa.

Iltalehti uutisoi maaliskuussa 2019, kuinka Suomen World Vision on lähettänyt Suhosen opettamaan Ruandan maaseudulla asuville nuorille vaatteiden ompelua. Uutisessa korostetaan valkoisen pelastajan toimijuutta: hän auttaa ruandalaisnuoria eteenpäin urallaan, maan vaikeasta menneisyydestä huolimatta. Vuonna 2017 alkanut Suomen ulkoministeriön rahoittama hanke kouluttaa vaikeista olosuhteista ponnistavia nuoria ammattiin.

Ilmainen ammattikoulutus on varmasti vaikuttanut positiivisesti yksittäisten ruandalaisnuorten arkeen. Hankkeen toteutus ja markkinointi suomalaisen vaatesuunnittelijan avulla toistaa kuitenkin länsimaalaisten kehityshankkeiden ongelmallista narratiivia.

Kehitysyhteistyökampanjoissa toistetaan usein valkoisen ja parempiosaisen pelastajan roolia, joka lopulta kiillottaa enemmän pelastajan omaa ammattikuvaa kuin ratkoo yhteiskunnallisia haasteita. Samalla toistetaan kuvastoa, jossa ruskeat kehot nähdään uhreina ja kehityksen kohteina. Esimerkiksi professori Ilan Kapoor on tutkinut julkkis-humanitarismia, joka usein sensaatiohakuisesti yksinkertaistaa yhteiskunnalliset ongelmat esittäen ne irrallisina monimutkaisista globaaleista valtarakenteista.

Ehkäpä World Vision olisi voinut hankkeen tiimoilta tuoda esille Ruandan viimeaikaisia muotialan saavutuksia. Esimerkiksi itseoppinut, Ruandan maaseudulla syntynyt muotisuunnittelija Cedric Mizero valittiin juuri vuoden 2019 Lontoon muotiviikkojen kansainvälisen katsauksen 16 finalistin joukkoon. Kun rikkaan teollisuusvaltion kasvattama valkoinen vaatesuunnittelija lähetetään Ruandaan opettamaan ompelua ja vaatteiden suunnittelua, saa katsoja sellaisen kuvan, että ruandalainen muotiteollisuus olisi vielä lapsen kengissä.

African Fashion Weekillä rodullistetut suunnittelijat ja alan asiantuntijat esittelevät, mitä afrikkalainen omaehtoinen muoti on.

Päinvastoin: Ruandan muotipiireissä on tapahtunut viime vuosina paljon. Ripeästä talouskasvusta nauttiva hallitus on pyrkinyt vuodesta 2015 rakentamaan paikallista vaate- ja tekstiiliteollisuutta ”Made in Rwanda”- aloitteen avulla. Aloite tukee ruandalaisia vaate- ja muotisuunnittelijoita muun muassa ulkomaanmatkoilla sekä verokevennyksillä.

Ruanda on myös kieltänyt kierrätysvaatteiden maahantuonnin omaa vaateteollisuuttaan suojellakseen. Maasta onkin tullut monia kansainvälistä kiinnostusta herättäneitä suunnittelijoita, ja valtion budjetin alijäämä on pienentynyt 36 prosenttia sitten vuoden 2015 maahantuonnin tarpeen vähennyttyä.

Paola Suhosen sijaan suomalainen media voisi uutisoida esimerkiksi Ruandan pääkaupunki Kigalin kuhisevista muotipiireistä, kansainvälisiä palkintoja voittaneiden paikallisten suunnittelijoiden hyväntekeväisyyskampanjoista tai vaikkapa Helsingissä toukokuussa järjestettävästä African Fashion Weekistä. African Fashion Weekillä rodullistetut suunnittelijat ja alan asiantuntijat esittelevät, mitä afrikkalainen omaehtoinen muoti on.

Hyvää voi tehdä myös laittamatta valkoista kehoa keskiöön, esimerkiksi African Fashion Weekin joukkorahoitusta tukemalla.

Tilaa Maailman Kuvalehti