Paneelikeskustelu Helsinki Cine Aasiassa
Aasialainen elokuva esittäytyy helsinkiläisissä elokuvateatterissa.

Elokuvallisia näkymiä Aasiasta

Teksti: Kaisu KinnunenKuva: Helsinki Cine Aasia

LyhyetElokuvaAasia

Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia levittäytyy jälleen maaliskuussa Helsinkiin.

Vuodesta 2013 lähtien Elokuvan Aasia ry:n järjestämä festivaali esittelee suurelle yleisölle tuulahduksia aasialaiselta elokuvarintamalta. Aasialainen elokuvateollisuus kukoistaa, mutta valitettavasti aasialaiset elokuvat pääsevät vain harvoin kaupalliseen levitykseen.

Kino Reginaan, Korjaamon elokuva- ja kulmasaliin sekä Orioniin soluttautuvan festivaalin teemana on itä- ja kaakkoisaasialainen nykyelokuva. Ohjelmistoon kuuluu elokuvia useista eri maista ja genreistä, ja elokuvatarjonta paljastetaan helmikuun lopulla, jolloin elokuvanäytösten liput tulevat myös myyntiin. Festivaalilla nähdään ainakin Helsinki Cine Aasian taiteellisen johtajan Eija Niskasen kuratoima Teatteri itäaasialaisessa elokuvassa -sarja Kino Reginassa. 

Elokuvatarjonnan ohella järjestetään myös oheisohjelmaa, joka muodostuu näytettävien elokuvien perusteella. Oheisohjelman tarkoituksena on avata uusia näkökulmia esitettäviin elokuviin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!