Eeva-Liisa Hellsten hymyilee Alias-kortti kädessään

Eeva Liisa Hellsten: ”Vapaaehtoistyö on avannut minulle maailman rikkauden”

Eeva Liisa Hellstenille, 65, ilman palkkaa tehty työ on aina ollut luonnollista. Vapaaehtoistyö kannustaa esiin piiloon jääneitä taitoja ja saa näkemään itsensä uudessa valossa.

Teksti: Heidi NummiKuva: Eeva Anundi

PitkätJärjestötKansalaisyhteiskunta

Aliaksen pelaaminen. Kirjan lukeminen. Läksyjelppi. Näin tekee vapaaehtoistyötä riihimäkeläinen Eeva Liisa Hellsten, 65. Paljon muutakin on toki matkan varrelle mahtunut: Eeva Liisa on tehnyt vapaaehtoistyötä valtaosan elämästään.

”Ilman palkkaa tehty työ on aina ollut minulle täysin luonnollista”, Eeva Liisa sanoo. Luokanopettajan ammatista eläkkeelle jäätyään on hänellä aikaa vapaaehtoisuudelle nyt enemmän kuin koskaan.

Eeva Liisa muistuttaa, että vapaaehtoistöitä on tehty aina eri muodoissa. Ennen ihmisten elinpiiri oli pieni, ja silloin tehtiin talkootyötä ja annettiin naapuriapua. Nyt kännykän kautta avautuu koko maailma, ja silloin auttamisen piirikin laajenee.

”Totta kai jokaisen täytyy pitää itsestään ja perheestään huolta, mutta elämään mahtuu paljon muutakin.”

Eeva Liisa itse lähti vapaaehtoistoimintaan jo opiskeluaikoinaan ollessaan aktiivina seurakunnassa ja opiskelijayhdistyksessä. Myöhemmin hän päätyi myös luottamustehtäviin Riihimäen kaupungin- sekä kirkkovaltuustoon.

Vapaaehtoistyö humanitaaristen kysymysten parissa sai alkunsa, kun kouluterveydenhoitaja nykäisi häntä hihasta; Suomen Punainen Risti (SPR) etsi kouluttajia. Oli 80-90-lukujen taite, ja Vietnamista saapui Suomeen niin kutsuttuja venepakolaisia.

”Siitä työni monikulttuurisuuden parissa oikeastaan alkoi. Olen täydentänyt osaamistani lukuisilla eri koulutuksilla”, Eeva Liisa muistelee.

Viime vuodet Eeva Liisa on ollut mukana valtakunnallisessa Luetaan yhdessä -verkostossa, joka tukee Suomeen muuttaneiden kielen oppimista ja kotoutumista. Myös Riihimäen Suomi-kahvila on ollut hänelle rakas paikka jo pitkään. Kahvilassa on esimerkiksi harjoiteltu kädentaitoja, opeteltu kierrättämistä sekä ihmetelty suomalaisia sieniä. Ensi syksynä suunnitelmissa on lähteä metsään sieniretkelle.

”Minulle on aina ollut ihan normaalia arkea se, että on eri kieliä ja erinäköisiä ihmisiä, ja että kulttuurit kohtaavat”, kertoo lapsuutensa Namibiassa viettänyt Eeva Liisa. Tuolloin oli apartheidin aika, mutta Eeva Liisan perhe asui tummaihoisille tarkoitetulla alueella. Koti lähetysasemalla ei ollut suljettu paikka, vaan ovet olivat aina auki.

On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että ennakkoluuloja on kaikilla – myös Eeva Liisalla.

“Suhtauduin aluksi varautuneesti esimerkiksi muslimeihin. Uskon, että on tärkeää kohdata se varautuneisuus, joka meissä kaikissa on. Näkökulmia voi sitten aina laajentaa tiedon ja tutustumisen kautta.”

Vuosien varrella Eeva Liisa kertoo nähneensä myös sellaisia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita, joilla on ensi alkuun ollut voimakkaitakin ennakkoluuloja. Lähes poikkeuksetta ennakkoluulot kuitenkin hälventyvät, kun toisesta kulttuurista tuleva kohdataan ihmisenä.

Siitä Eeva Liisan mukaan kaikessa on pohjimmiltaan kysymys: jaetusta ihmisyydestä.

”Sellainen ajatus, että kyllä minun kuuluu saada elää näin ja että kärsikööt muut muualla, on minulle aivan käsittämätön. Etuoikeutettuja ihmisiä ei kuuluisi olla. Kaikilla on samat perustarpeet ja oikeus elää.”
 

Eeva-Liisa tietokoneella
Eeva-Liisa kannustaa kaikkia vapaaehtoistoimintaan. ”On harhaluulo, että vapaaehtoistyö olisi vain ulospäinsuuntautuneille ihmisille.” Kuva: Eeva Anundi

Vapaaehtoistoimintaan kannattaa hypätä rohkeasti mukaan, Eeva Liisa kannustaa. Yksin ei tarvitse jäädä, sillä järjestötoimintaan lähtevä saa tukea ja tehtävän mukaisen koulutuksen. 

Järjestöt kouluttavat vapaaehtoisiaan myös matkan varrella. Koulutusten kautta oppii monia hyödyllisiä taitoja, joita voi soveltaa laajasti muuallakin elämässään.

“Ihmiset eivät usein edes tiedä, millaisen osaamisen aarrearkun päällä istuvat. Usein käyttämättömiä voimavaroja alkaa nousta esiin vasta silloin, kun niitä tarvitaan.”

Järjestöjen hyvä puoli on ennen kaikkea se, että ne tekevät toiminnasta turvallista.

”Osa innostuu auttamisesta vähän liikaakin. Saatetaan mennä viranomaisten alueelle tai tehdään hommia oman jaksamisen kustannuksella. Järjestöt muistuttavat myös riskeistä ja pitävät huolen siitä, ettei mopo karkaa käsistä.”

Eeva Liisa itse on viime aikoina kunnostautunut erityisesti tietoteknisen osaamisen parissa: nykyään WhatsAppin ja Skypen käyttö sujuu jo hyvin. Etäyhteyden kautta hän antaa tutuksi tulleille perheille esimerkiksi läksyapua sekä tukea suomen kielen opiskeluun.

Millainen ihminen sitten soveltuu vapaaehtoistyöhön? Aivan tavallinen, korostaa Eeva Liisa.

”Omana persoonana siinä ollaan, ja jokaisella on aivan varmasti jotain annettavaa. On harhaluulo, että vapaaehtoistyö olisi vain ulospäinsuuntautuneille ihmisille. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan!”

Monikulttuurisuustyössä korostuu Eeva Liisan mukaan erityisesti se, että ihminen kohdataan ihmisenä. Se, että on joku, joka hymyilee ja on ystävällinen, on jo valtavasti.

Väyliä vapaaehtoistyöhön on monia. Kannattaa siis tunnustella, mikä itseään eniten kiinnostaa. Eeva Liisa itse kertoo aina olleensa kiinnostunut ihmisistä. Monikulttuurisuustyön kautta hän on tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin sekä oivaltanut, että eri kulttuuri voi löytyä kerrostalon seinänkin takaa.

”En ole koskaan ajatellut, että minun elämäntapani olisi ainoa oikea tai paras. Ihmisten keinot elää ja selviytyä ovat monet. Monikulttuurisuustyössä ei tarvitse lukea eri kulttuureista kirjoista, kun voi itse tehdä havaintoja.”

Kun Eeva Liisalta kysyy, mitä vuosikymmenet vapaaehtoistoiminnan parissa ovat hänelle antaneet, tulee vastaus saman tien: ”Vapaaehtoistyö on avannut minulle maailman rikkauden.”

Kiitos tehdystä vapaaehtoistyöstä tulee monessa muodossa: joku vaihtaa lampun, toinen korjaa pyöränkumin tai kutsuu päivälliselle. Eeva Liisa kertoo nuoren somalimiehen kutsuvan häntä nykyään ”mamakseen”, tehneen hänelle jopa äitienpäiväkortin.

”Kiitosta, kunnioitusta ja apua tulee valtavasti, ja se pitää osata ottaa vastaan. Sanotaan, että maahan muuttaneet tulevat tänne riistämään meitä. Se ei pidä paikkaansa. He haluavat todella auttaa, ja kaipaavat ennen kaikkea vastavuoroisuutta.”

Kaikille ei kuitenkaan voi ruveta sukulaiseksi, Eeva Liisa muistuttaa. Jos rupeaa toiselle isoäidiksi, tulevat mukana helposti suvun velvollisuudetkin.

Vapaaehtoistyössä on tärkeää osata vetää omat rajansa. Lisäksi kannattaa aidosti tutustua niiden kulttuureihin, joiden kanssa on tekemisissä.

 

”Ihmiset eivät usein edes tiedä, millaisen osaamisen aarrearkun päällä istuvat.”

 

Elinikäisestä oppimisesta kuhistaan nyt kaikkialla. Myös Eeva Liisan mukaan se on välttämätöntä.

”Maailma muuttuu hurjaa vauhtia – ei täällä enää porskuteta yhdellä ammatilla koko elämää.”

Toisia ajatus jatkuvasta muutoksesta ahdistaa, mutta toisaalta asetelmaan mahtuu myös paljon vapautta.Työn suuntaa voi vaihtaa, ja uudelleenkouluttautuminen on tehty yhä joustavammaksi. Sama koskee myös vapaaehtoistyötä.

”Vapaaehtoistyö saa elää elämäntilanteiden mukaan. Suuntaa voi aina muuttaa, ja välillä on hyvä ottaa taukoa ja kerätä voimia.”

Eläkkeellä ollessaan Eeva Liisa kertoo oivaltaneensa, miten paljon yhteenkin elämään mahtuu. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti ja kerralla, vaan kaikelle on oma aikansa. 

Pitkän opettajanuransa aikana hän on tehnyt myös tärkeän havainnon oppimisesta ja osaamisesta: päätä ei kannata hakata seinään loputtomiin.

”Jos jokin asia ei vain millään onnistu, saattaa olla parempi muuttaa tavoitteitaan. Usein meillä on niin jumiutunut näkemys itsestämme, ettemme edes huomaa, missä olemme hyviä.”

Oman jutun löytämisen ei siis tarvitse olla yksinäistä hapuilua. Toisilta saatua palautetta kannattaa kuunnella avoimin mielin.

Maailman muuttuessa on myös tärkeää tunnistaa, että sillä, mitä joskus osasi, ei välttämättä ole enää merkitystä. Ammatteja katoaa, ja arvostettujen ammattitaitojen painopisteet muuttuvat. Se ei kuitenkaan poista kenenkään arvoa ihmisenä, Eeva Liisa muistuttaa.

”Uusia mahdollisuuksia avautuu, kun ymmärtää, että voi tehdä asioita ihan vaan omana itsenään. Yksi taito meiltä ei koskaan katoa: kyky olla toiselle läsnä.” 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heidi Nummi