Vaikka Kiina joissakin tilanteissa – esimerkiksi kansainvälisessä ilmastopolitiikassa – esiintyy edelleenkin kehitysmaana, se on jo pitkään rahoittanut mittavia infrastruktuurihankkeita niin Afrikassa kuin monissa muissakin kehitysmaissa. Suorien investointien lisäksi Kiina on myöntänyt varsin avokätisiä lainoja monille sellaisillekin maille, joiden olisi heikon luottokelpoisuutensa takia vaikeaa saada kohtuukorkoista rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta.
Valtavien taloudellisten resurssiensa lisäksi Kiina on kehitysmaille mieluinen yhteistyökumppani myös siksi, ettei sillä ole entisen siirtomaavallan historiallista taakkaa. Kiinalaisilla ei myöskään ole tapana esittää kiusallisia kysymyksiä yhteistyökumppaneidensa ihmisoikeustilanteesta, padalla kun ei tunnetusti ole varaa soimata kattilaa. Silti Kiinakaan ei ole mikään pyyteetön hyväntekijä. Niin kuin kaikki suurvallat aikojen saatossa, myös Kiina ajaa ensisijaisesti omia, kansallisia etujaan.
Tämän sai Sri Lankan hallitus oppia kantapään kautta vuonna 2015. Kun Sri Lanka ei enää pystynyt maksamaan takaisin Kiinan sille myöntämiä lainoja, se joutui luovuttamaan Hambantotan suuren ja tärkeän syvänmerensataman kiinalaisten hallintaan 99 vuodeksi. Ei ollut mikään sattuma, että kiinalaiset halusivat juuri suuren syvänmerensataman velkasaataviensa vastineeksi: Hambantota on tärkeä lenkki Kiinan ”uusi silkkitie”-projektissa, jossa kehitetään kiinalaista vientiä palvelevia kansainvälisiä kuljetusyhteyksiä peräti 900 miljardin dollarin investoinnilla.
”Taloudellisen hyödyn hintana on ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventuminen.”
Vaikka Hambantotan sataman kohtaloa voikin pitää ääritapauksena, kehitysmaiden ja Kiinan välinen taloudellinen yhteistyö ei muutenkaan ole ollut ongelmatonta. Vaikka mittavat kiinalaisinvestoinnit ovatkin luoneet uusia, kipeästi kaivattuja työpaikkoja, parhaiten palkatut tehtävät on yleensä annettu kiinalaisille niissäkin tapauksissa, joissa pätevää ja ammattitaitoista paikallista työvoimaa olisi ollut saatavilla. Kiinan varsin anteliaasti myöntämät lainat ovat puolestaan vaikuttaneet siihen, että monet Afrikan maat ovat jälleen vaarassa ajautua velkakriisiin, vaikka myös länsimaiset lainanantajat ovat tähän osasyyllisiä.
Ei tietenkään pidä väheksyä taloudellista hyötyä, jota moni pääomaköyhä kehitysmaa on saanut yhteistyöstään Kiinan kanssa. Tämän taloudellisen hyödyn hintana on kuitenkin ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventuminen ja alistaminen Kiinan strategisille intresseille. Vaikka Kiina ei olekaan entinen siirtomaavalta, se taitaa talousimperialismin vähintään yhtä hyvin kuin Euroopan vanhat siirtomaaisännät.