Kilpeläinen suutelee Boscoa poskelleja ottaa selfien.
Korona-ajan kuvaukset järjestettiin siten, että pariskunta lupasi itse hoitaa asian. Niinpä Kilpeläinen tässä nappaakin selfien Inkeroisissa.

Tuure ja Manuela: "Hyvä luontosuhde maadoittaa"

Taiteilijapariskunta Manuela Bosco, 37, ja Tuure Kilpeläinen, 49, nauttivat ajastaan ”ihan landella”. He myös uskovat, että korona muuttaa asioiden tärkeysjärjestystä.

Teksti: Juha RiihimäkiKuva: Tuure Kilpeläinen

PitkätTaide

Manuela: Hankimme viime syksynä Terijoen huvilan Inkeroisista Anjalankoskelta, Kymijoen varrelta. Tämä on ihastuttava maaseutupaikka noin 2000 asukkaan kylässä. Minulla on täällä ateljee, ja Tuurella studio. Täällä on elänyt taiteilijoita monessa polvessa. Voi sanoa, että olemme ihan landella, mutta silti tarpeeksi lähellä Helsinkiä. Piha on iso ja sinne saamme pienet lapset leikkimään.

Tuure: Minusta löytyvät molemmat puolet, sekä kaupunkilainen että maalaispoika. Luonnon merkitys on nyt korostunut. Se lienee iän tuoma juttu. Olen kotoisin Kouvolasta ja asunut lähiöissä, viimeisenä pahamaineisessa Lehtomäessä. Suomessa kuitenkin lähiöidenkin lähellä on aina jotain pöpelikköä.

Manuela: Minä taas olen kotoisin metsästä, Mikkelistä. Vietin lapsuudessa paljon aikaa luonnossa. Vaikka olen asunut myös isoissa kaupungeissa, kaipuu luontoon on aina ollut kova, erityisesti viime vuosina. Siksi tämä huvila on unelmien täyttymys.

Tuure: Nuorena minulla oli rokkipojan kaipuu Helsinkiin, ja otin meiningistä kaiken irti: klubeista, soittamisesta ja urbaanista sykkeestä. Helsinki oli pikkupojan New York, halusin adaptoitua cityyn ja vuolla kultaa. Viehätys alkoi hiipua jo kauan ennen tätä koronahässäkkää. 

Manuela: Meillä molemmilla on aika herkkä hermosto, joten tempo nousee helposti korkealle kaupungissa. Luonnossa biorytmi ja tempo ovat erilaiset. Ruumiillinen työ ja maanläheisyys edesauttavat luovuutta. Hyvä luontosuhde maadoittaa.

 

"Ihmismuurahainen rakentaa itselleen kivoja paikkoja, mutta jos Triplan kauppakeskus on parasta mihin pystymme, niin on se aika dystooppinen kehityssuunta."

 

Tuure: Mieleeni nousee yhä enemmän asioita, jotka ovat aidosti merkittäviä. Paluu luontoon on yksi sellainen. Mietin, mihin olemme menossa. Ihmismuurahainen rakentaa itselleen kivoja paikkoja, mutta jos Triplan kauppakeskus on parasta mihin pystymme, niin on se aika dystooppinen kehityssuunta.

Manuela: Hyvinvoinnin kannalta on olennaista, että huonosti toimivat rakenteet katoavat. Ihmisten tietoisuus kasvaa ja koronan kaltaiset kriisit lisäävät sitä. Luonto yrittää kertoa meille, että jokin on pahasti vinksallaan.

Tuure: Tähän kuuluu pysähdys. Vasta silloin ihminen alkaa havainnoida, mitä maailmassa ja omassa elämässä tapahtuu: onko tämä se suunta, mihin haluan mennä? Salainen fantasiani on, että asiat voisivat muuttua enemmän luontoa kunnioittavaan suuntaan.

Manuela: Edessämme on voimakas peili ja näemme asioita, joita emme muuten näkisi. Koen, että tämä on positiivinen kriisi, johon voi olla kätkettynä suuri siunaus, jos vain emme jää kiinni syyttelyyn. Pitää löytää uusia tapoja toimia. Valveutunut mieli haluaa tehdä eri asioita kuin ennen, ja ehkä nyt ymmärrämme rauhallisen tekemisen ja olemisen tärkeyden. Elämme mielenkiintoista sisäänpäin katsomisen aikaa.

 

"On aika hedonistista ajatella, että Italiassa on hyvää pastaa, joten lähdetäänpä sinne kahdeksi päiväksi."

 

Tuure: Tietysti osallistumalla tähän länsimaiseen meininkiin on itsekin osallisena maailman tuhoamiseen. On aika hedonistista ajatella, että Italiassa on hyvää pastaa, joten lähdetäänpä sinne kahdeksi päiväksi. Nyt tuntuu, ettei se ole enää mahdollista. Mutta katsotaan.

Manuela: 15 vuotta sitten arkeeni kuului tosi paljon asioita, joita en nyt tekisi. Hyvä, että silloin tuli tehtyä. Omaa kehitystä ei voi kiirehtiä. Urheiluaikana elin fyysisemmässä, materialistisemmassa todellisuudessa. Hyvinvointi identifioitui urheilijaminään, enkä oikein nähnyt sen ulkopuolelle – ammatti määritteli kaiken. Ehkä se oli nuorelle ihmiselle tyypillinen kapea tapa katsoa asioita.

Tuure: Nuorena on kuolematon ja kaikki ovet ovat auki. Sitä keskittyy omaan tekemiseen ja porhaltaa menemään. Laaja kuva ei kiinnosta, vaan ainoastaan se, millaisen jäljen jättää. Opiskelin kuvataideopettajaksi ja etsin kauan omaa polkua ja hyvinvointia. Olin ahdistunut ja epävarma, mutta asiat loksahtivat myöhemmin paikoilleen.

 

"Ymmärsin, että ihmiskunta ja luonto ovat kollektiivi, ei ole minää: jos johonkin sattuu, se sattuu jokaiseen."

 

Manuela: Ennen oma olo korreloi urheilun tulosten kanssa, se oli pakattu menestyksen muotoon. Urheilu-uran lopussa tämä näkemys alkoi murtua. Syvempi ja kokonaisvaltaisempi hyvinvoinnin ulottuvuus löytyi myöhemmin. Ymmärsin, että ihmiskunta ja luonto ovat kollektiivi, ei ole minää: jos johonkin sattuu, se sattuu jokaiseen.

Manuela Bosco ottaa selfien
Kuva: Manuela Bosco

Tuure: Olin 2000-luvun alussa taideopiskelijajengissä ja rokkiporukoissa, mutta toiminta ei ollut niin tiedostavaa kuin nyt. Taideteollisessa korkeakoulussa suuntauduin ympäristötaiteeseen ja aloin miettiä, miksi jokainen tuottaa uutta materiaalia maailmaan. Silloin sitä ei kyseenalaistettu. Piti vain saada itsensä näkyviin ja ego esiin luonnosta piittaamatta.

Manuela: Henkisen sisäänpäin kääntymisen hetki ja herätys tuli vuonna 2003, kun isäni kuoli. Olin silloin 21-vuotias ja urani loppusuoralla. Se oli elämäni taitekohta, jolloin tarkastelu suuntautui sisäänpäin. Silloin alkoi intensiivinen etsintä ja tein isoja kyseenalaistuksia.

Tuure: Erehdyin taiteen polulta sivuun opiskeluaikana. Silloin tuli internet, ja mekin perustimme nettifirman, joka teki grafiikkaa. Oli paljon asiakkaita, palavereita ja liksaa. Jos menee vastoin omaa johtotähteä, kulkee vinossa. On asioita, joita en nyt tekisi, ja maksoin niistä oppirahat. Se kuuluu nuoruuteen. 

Manuela: Lopetin urheilu-uran varhain ja sen jälkeen minulla oli tilkkutyttövaihe. Lähdin Roomaan teatterikorkeakouluun neljäksi vuodeksi, valmistuin ja asuin vuoden Englannissa. Suomessa kirjoitin, näyttelin ja tein puhekeikkoja. Esikoisen syntymän aikaan tuli tunne, että minun pitäisi maalata ihan tosissaan. En ollut koskaan ajatellut sitä ammattina, johon voisi panna kaiken energian. Nyt sitä ei voinut ohittaa.

Pariskunta Kilpeläinen-Bosco häämatkalla Norjan Lapissa.
Pariskunta Kilpeläinen-Bosco oli häämatkalla Norjan Lapissa syksyllä 2018. Kuva: Tuure Kilpeläinen

Tuure: Alle nelikymppisenä tuli spirituaalinen vaihe ja isot henkiset kysymykset nousivat pintaan. Se oli suuri pamaus ja valaistumisen hetki. Nyt voimakas tunne on vähän tasaantunut ja joku balanssi löytymässä.

 

"Kun haravoi lehtiä, näkee luonnon kierron. Kuulostaa hipiltä, mutta se on totta!"

 

Manuela: Kun kuuntelee sisäistä ääntään, kaikki sälä jää pois. Fokuksen ja energian paneminen yhteen asiaan toi rauhan. Aiemmin olin jakautunut niin moneen suuntaan. Levottomuus alkoi vähentyä, ja nyt seitsemän vuotta myöhemmin juuret ovat kasvaneet syvemmälle. Oman ilmaisukanavan löytämisen kautta olen voinut kehittyä kokonaisemmaksi. En olisi voinut tehdä tätä aikaisemmin, olin liian levoton. Nyt kaikki tekemäni on johdattanut tähän. 

Tuure: Henkisyys on tuonut kiinnostavan näkökulman. Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja molempien kohdalla omat eväät ajatella ja käsitellä tapahtumia ovat olleet erilaiset. Elämä on jatkuvaa luopumista, mutta kun jostain luopuu, saa uutta tilalle. Sen ymmärtää täällä maalla: kun haravoi lehtiä, näkee luonnon kierron. Kuulostaa hipiltä, mutta se on totta!

Manuela: Nyt yritämme olla mahdollisimman paljon kahden, tai siis kolmestaan, koska meillä on vauva. Fyysinen läheisyys on tärkeää, ja molemmat haluavat sitä. Jos arki kuluu vain käytännön asioissa, sen kyllä huomaa.

 

”Tärkein asia kaikessa on kunnioitus.”

 

Tuure: Meillä on voimakas yhteys. Jos se kaiken säpinän ja tekemisen takia häviäisi, elämä olisi tosi hankalaa. Yhteys pitää olla, vaikka joskus riitelemmekin. Tämä aika on kaikille haastavaa, varsinkin kun on kolme alle kouluikäistä mukana. Jos tunnelma on riitaisa, ei saa tehtyä mitään muutakaan, eikä soittaminen onnistu. Urheilu on molemmille tärkeää, mutta teemme sen erikseen, jotta kumpikin saa omaa rauhaa.

Manuela: Haluamme katsoa samaan suuntaan ja keskustelemme haaveistamme. Ei tarvitse ajatella samoin, mutta pitää olla riittävästi yhteisiä asioita. Jos on vilpitön halu nähdä ja ymmärtää, eli on samaan suuntaan kallellaan, voi tuntea runsautta ja nähdä kauneutta.

Tuure: Tärkein asia kaikessa tekemisessä on kunnioitus, mutta keskinäisessä suhteessa se on kaiken ydin – jos se katoaa, mikään ei toimi. Toinen tärkeä asia on kiitollisuus. Mietimme rakkauden ilmentymistä ja miten sitä voisi käytännön tasolla elämässään toteuttaa. Elämä on rakkauden palvelemista.

Manuela: Puhumme paljon myös kaiken rajallisuudesta. On tärkeää, että todella näkee toisen ihmisen, eikä pidä häntä koskaan itsestäänselvyytenä. Tämän ajatuksen pohjalta teemme paljon myös taidettamme. Molemmilla on paljon takana luopumista. Jos kykenee arvostamaan kaikkea kokemaansa, on mahdollista nähdä, että siitä voi olla hyötyä. 

Tuure: Sama mielenmaisema on parisuhteen hyvinvoinnin kannalta tärkeä asia. Silloin toista voi ymmärtää. Minulla on suunnaton ikävä bändiä, yhdessä soittamista ja ihmisille soittamista. Se on suuri osa identiteettiäni ja sielunpolkuani, ja nyt se on amputoitu. Puhuimme siitä juuri eilen Manuelan kanssa. Olen lapsellisen kärttyisä ja pata jumittaa välillä pahasti.

Manuela: Odotan paljon ystävien näkemistä. Kiireinen elämä ja valmiit aikataulut syövät syvyyttä ja latistavat ihmisten väliset suhteet. Nyt eristyksissä ollessa olen pitänyt aiempaa enemmän yhteyttä ystäviini ja näen heidät paremmin. Kun karanteeni loppuu, haluan raivata ystäville vielä enemmän tilaa ja karsia kaiken turhan.

Tuure: On varmaa, etteivät entiset turhat asiat enää koronan jälkeen kiinnosta. Materialistinen elämä ei anna mitään.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!