Artikkelikuva
Algerialaisessa Tuaregin kylässä aurinkoenergia on ainoa energianlähde.

Ilmastorahoitukselle kaivataan nykyistä tiukempia vastuullisuus- ja tuloksellisuusvelvoitteita

Köyhille maille tarkoitetun ilmastorahoituksen löyhät kriteerit antavat rikkaille maille mahdollisuuden ohjata rahoitusta omaa etuaan tavoitellen.

Pariisin ilmastosopimus velvoittaa sen ratifioineet kehittyneet valtiot tukemaan ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista köyhissä maissa. Vuodesta 2020 alkaen tämän vuosittaisen tuen suuruudeksi on sovittu yhteensä 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Sanna Marinin hallitusohjelmassa kirjataan, että Suomi alkaa kantaa oman vastuunsa tästä rahoituksesta.

Suomen Lähetysseuran taloudellisen oikeudenmukaisuuden asiantuntijan Niko Humaliston mukaan jatkossa on kuitenkin yhä vaikea arvioida, kuinka hyvin rahoitus vastaa kansainvälisten ilmastosopimusten henkeä.

Kysymys ei ole nimittäin vain euromääristä. YK ohjaa ilmastorahoitusta löyhin kriteerein, ja Lähetysseuran tuoreesta tutkimuksesta selviää, että ilmastorahoitusta kanavoivien tahojen toimintatavoissa on myös Suomessa suuria eroja.

”Alalla on monia erilaisia toimijoita. Päätös esimerkiksi ohjata Suomen ilmastorahoitusta Maailmanpankin alaisen Suomi IFC -ilmastorahaston kautta sisältää pyrkimyksen avata mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Onko tämä tavoite yhtä tärkeä kuin vaikkapa hauraissa valtioissa toimivien pienviljelijöiden ilmastoresilienssien kasvattaminen?”

Vaikka kriteerit ovat muuten löyhät, yksi periaate on ollut voimassa jo vuonna 1992 solmitusta ensimmäisestä ilmastosopimuksesta saakka: se, että saastuttaja maksaa.

”On selvää, että ilmastorahoituksen kanavoinnissa tarvitaan erilaisia toimijoita ja työkaluja. Jos kuitenkin painotamme ilmastorahoituksessa markkinaehtoista lainaa, silloinhan kyse olisi ’saastuttaja lainaa’ -periaatteesta, eikä rikkaiden maiden vastuusta maksaa sotkujensa aiheuttamia kuluja,” Humalisto sanoo.

Parannettavaa löytyisi myös tuloksellisuuden arvioinnissa. Suomessa esimerkiksi kehitysyhteistyön tavoitteiden ja tulosten raportointiin liittyy huomattavasti kovempia vaatimuksia kuin ilmastorahoitukseen. 

”Suurin osa ilmastonmuutoksen hillintään liittyvistä investoinneista tehdään vauraampien maiden sisällä. Siksi pidämme erittäin tärkeänä, että Pariisin sopimuksessa tehdyllä sadan miljardin dollarin sitoumuksella tuotetaan kehittyvissä maissa konkreettisia, mitattavissa olevia tuloksia ja päästövähennyksiä”, Humalisto sanoo.

Tilaa Maailman Kuvalehti