Artikkelikuva
Koronakeväänä ja -kesänä erityisesti hyötykasvien ja pölyttäjiä houkuttelevien kasvien kauppa on käynyt kuumana.

Puutarhaliikkeet kuuluivat koronakevään voittajiin

Niin Suomessa kuin maailmallakin ihmiset ovat pandemian aikana innostuneet kasveista. Ilmiö on näkynyt niin sosiaalisessa mediassa kuin puutarhakauppojen myyntiluvuissa.

Käytätkö Instagramia tai Pinterestiä? Jos vastasit kyllä, olet ehkä pandemian aikana törmännyt ilmiöön, jossa vannoutuneimmatkin kaupunkilaiset horisevat pistokkaistaan, parvekeviljelmistään tai mökkipihojensa kuokintatouhuista.

Netflixin ja urheiluliikkeiden lisäksi puutarhaliikkeet kuuluvatkin koronakevään voittajiin. Esimerkiksi Plantagenista vahvistetaan, että ihmisten kiinnostus laittaa pihoja ja parvekkeita on näkynyt kaupan kasvuna.

Ilmiö ei rajoitu vain Suomeen. Esimerkiksi New York Post lehden mukaan newyorkilaiset ovat suorastaan hullaantuneet huonekasveista, joita on karanteeniaikaan tilattu myös nettimyynnistä.

Tulevaisuus on kuitenkin kiistatta epävarma. Poikkeusolot ovat tällä erää ohi, mutta ilmastokriisi jonottaa jo nurkan takana.

Osalle huonekasveille juttelu ei riittänyt, vaan matka puskaan alkoi pankista.

Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan loma-asuntojen myyntimäärät kasvoivat tammi-huhtikuussa viime vuoteen verrattuna kymmeniä prosentteja ympäri Suomea. Kerrostaloasuntojen myyntimäärät ovat samalla laskeneet monissa suurissa kaupungeissa.

Kun asuntokauppa alkoi hiipua, lehdistö haki kiireesti asiantuntija-arvioita siitä, voisiko korona pitkällä tähtäimellä muuttaa kaupungistumiskehitystä. Vastaus on ollut suhteellisen yksimielinen ’tuskin’.

Tulevaisuus on kuitenkin kiistatta epävarma. Poikkeusolot ovat tällä erää ohi, mutta ilmastokriisi jonottaa jo nurkan takana. Sitä hermoillessa sopii vaikka piipahtaa katsomassa, mitä tomaattiviljelmälle kuuluu.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!