Essee: Voiko sisustamisessa olla kyse soidinmenoista?

Kun asettelen sohvatyynyjäni mahdollisimman harmoniseen asetelmaan ennen kuin mielitiettyni saapuu kylään, miten se eroaa kiimaisen lavastajalinnun touhuista, kysyy Silvia Hosseini.

Teksti: Silvia HosseiniKuva: Outi Kainiemi

NäkökulmatKulttuuriTaide

Australiassa ja Uudessa-Guineassa elää lavastajalintujen heimo, jonka soidinmenot ovat ainutlaatuiset. Laulun ja tanssin sijaan lavastajat viettelevät sisustamalla. Lintukoiras rakentaa oksista kaarevan majan, jonka etupihan se koristelee luonnosta löytämillään kasveilla ja esineillä. Taidokas asetelma houkuttelee majaan naaraan, jolle koiras sitten esittelee aarteitaan.

Jos näytös tekee vaikutuksen, lintu pääsee parittelemaan. Useimmiten niin ei käy. Nuorten poikamieslavastajien sotkuiset love shackit eivät tuo naimaonnea. Tai naimisonnea oikeastaan, lavastajakoiraat eivät nimittäin osallistu perhe-elämään.

Lavastajat ovat ainoita eläimiä, joiden tiedetään vokottelevan tavaroilla – homo sapiensin lisäksi. Siinä missä ihminen panostaa kelloihin ja autoihin, lintu hurmaa kukilla, marjoilla, muovipilleillä ja -korkeilla.

 

"Omaa kotia esitellään blogeissa ja Instagramissa – ehkä myös potentiaaliselle seksikumppanille tai puolisolle?"

 

Lavastajien touhuja katsellessani myös ihmismajojen sisustuspuuhat alkavat näyttäytyä soidinmenoina. Omaa kotia esitellään blogeissa ja Instagramissa – ehkä myös potentiaaliselle seksikumppanille tai puolisolle? Sisustuksen ajatellaan kertovan elämänhallinnasta ja tyylitajusta jopa siinä määrin, että naistenlehtien mukaan jotkut potevat kotihäpeää stailaamattomista asunnoistaan.

Ainakin kotia laittamalla pyritään vahvistamaan jo olemassa olevaa parisuhdetta. Ikea-reissu on monien pariskuntien viikonloppurituaali. Puolison kelpoisuus paljastuu viimeistään kalusteita kootessa.

Ikea-myymälöitä on joka mantereella, 48 maassa. Se kertoo siitä, että sisustamisesta on länsimaisen kulutuskulttuurin leviämisen myötä tullut globaali, useat kansankerrokset läpäisevä harrastus. Yhteiskuntaluokkien välisiä tyylieroja, ja erontekoja, on tietysti yhä. Design-valaisin toimii ihmislavastajan statussymbolina samoin kuin lavastajalinnun puistosta kähveltämä tutti. 

Kulttuurierotkin näkyvät kotien interiööreissä: vain britti ymmärtää kokolattiamaton viehätyksen, eikä persialaiseen koristeellisuuteen tottunut iranilainen arvostaisi suomalaista tapaa kutoa matto räsyistä.

Eri linnuillakin on oma sisustuskulttuurinsa. Satiinilavastaja luottaa klassiseen siniseen, kun taas majalavastaja suosii oranssilla ja punaisella tehostettuja tummia sävyjä. BBC:n luontovideolla tuohtunut tirppa nyppii koristeelliseksi keoksi asettelemistaan lantakokkareista kasvavia sieniä, sillä niiden valkoinen väri ei sovi palettiin. Siivekkäät näyttävät tietävän, millaiset lavasteet imartelevat niiden höyhenpukua.

Isohelmilavastajat hyödyntävät lisäksi optista illuusiota sijoittamalla kivi- ja luukokoelmansa majan suuaukolta pienimmästä suurimpaan. Näin syntyy pakotettuna perspektiivinä tunnettu ilmiö. Sitä käyttävät ihmisetkin arkkitehtuurissa ja elokuvataiteessa: rakennus saadaan näyttämään korkeammalta ja hobitti pienemmältä, kun tiilet, ikkunat ja tornit pienenevät huippua kohti. Lavastajalintu toimii päinvastoin niin, että pesän etupiha vaikuttaa lyhyemmältä – ja koiras mahtavammalta.

Värisilmä ja sommittelutaito viestivät naaraalle linnun fyysisestä ja kognitiivisesta kyvykkyydestä. Jotkut lintutieteilijät tosin pitävät mahdollisena, että kauneus ja kauneudentaju ovat itsessään toivottuja ominaisuuksia – vaikka niistä ei ole evoluution näkökulmasta mitään hyötyä. 

Ajatus on mullistava, sillä se kyseenalaistaa taiteellisuuden inhimillisenä ominaisuutena. Ja tosiaan: joillain linnuilla on jopa taidekriitikon kykyjä. Psykologi Shigeru Watanaben kyyhkyset harjaantuivat nopeasti erottamaan Picasson ja Monet’n teokset toisistaan ja kubismin impressionismista. Ne oppivat pian myös tunnistamaan eron ihmisten hyvinä ja huonoina pitämien maalausten välillä.

Jennifer Ackerman käyttää lavastajalintuja ja Watanaben tutkimusta osoituksena lintujen älykkyydestä viehättävässä teoksessaan Viisaat linnut (2016). Se on kovin inhimillistä: määrittelemme toisten lajien kyvykkyyden vertaamalla niitä itseemme.

Minusta asetelman voisi kääntää päinvastoin. Eikö ihminen tee lopulta samaa kuin linnut – rakentaa pesää, koristelee, luo ja arvioi kauneutta? Taustalla voi olla samoja geenejä, tai sitten kyse on konvergentista evoluutiosta, eri lajien itsenäisesti kehittyneestä samankaltaisuudesta.

 

"Voi tuntua latistavalta myöntää, että luovuus ja estetiikan taju saattavat pohjimmiltaan olla sidoksissa biologiaan – haluumme paritella ja pariutua."

 

Joka tapauksessa: kun järjestelen sohvatyynyjäni mahdollisimman harmoniseen asetelmaan ennen kuin mielitiettyni saapuu kylään, miten se eroaa kiimaisen lavastajan touhuista?

On hyvä aika ajoin muistutella itseään siitä, ettei ihminen ole luonnon yläpuolella tai siitä irrallaan edes silloin, kun on kyse taiteesta tai sisustamisesta.

Tietysti voi tuntua latistavalta myöntää, että luovuus ja estetiikan taju saattavat pohjimmiltaan olla sidoksissa biologiaan – haluumme paritella ja pariutua. Moni kavahtaa tällaista ajatusleikkiä, sillä evoluutiopsykologisten näkökulmien pelätään sivuuttavan yhteiskunnalliset, poliittiset ja kulttuuriset tekijät.

Tietenkään ihmisen toimintaa ei voi eikä pidä selittää pelkällä biologialla. Kaikista maailman eläinlajeista vain ihminen on keksinyt perustaa design-museon, jossa konservoidaan ihmispesien koristeita.

Toisaalta ainoastaan ihminen on keksinyt uskontoja ja lakeja, jotka määräävät, kenen kanssa kukakin saa paritella ja pesänsä perustaa.

Eläinmaailmassa seksuaalisuus on monimuotoista, luonnollisesti. Ihmisten sukupuolisuuteen ja seksiin liittyy sen sijaan paljon turhia tabuja, tukahduttavia normeja ja häpeää. Seksuaaliterapeutit pyrkivät avaamaan näitä kulttuurisia kahleita sanomalla, että seksuaalisuus on tärkeä osa ihmisyyttä. Hyvä niin. Mutta eikö olisi vielä vapauttavampaa, jos ajattelisimme sen olevan tärkeä osa ihmisen eläimyyttä?


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!