Artikkelikuva
Sari Loijaksen mielestä vaikeina aikoina pitää tukea heikoimmassa asemassa olevia.

Abiliksen Sari Loijas: "Vammaiset ihmiset ovat itse oman elämänsä parhaita asiantuntijoita"

Kehitysmaissa vammaisia ihmisiä tukevan Abiliksen Sari Loijas haluaa vammaisten voivan itse päättää elämästään.

Tiukkoina aikoina Suomella ei ole varaa auttaa kehitysmaiden vammaisia ihmisiä.

Ketä sitten on varaa auttaa? Suomessa ollaan huolestuneita yrityksistä, viennistä ja taloudesta. Ilmeisesti meillä on varaa auttaa niitä, joilla menee hyvin. Vaikeina aikoina pitäisi tukea heikoimmassa asemassa olevia, koska he kärsivät niistä eniten.

Kehitysapuun laitetut rahat päätyvät monesti vääriin käsiin.

Kehitysavussa rahoitettavien tahojen taustat selvitetään niin tarkkaan kuin mahdollista. Rahan käytöstä edellytetään tarkat suunnitelmat ja kuittitason raportointi. Abilis on 22 vuotta vanha säätiö, ja takaisinperintää edellyttäneet tapaukset voi laskea yhden käden sormilla.

Suomessakin vammaisten asemassa on parannettavaa.

Pitää paikkansa. Moniin muihin maihin verrattuna asemassa on hyviä puolia, mutta se ei ole relevantti vertaus. Aseman pitäisi olla samanveroinen muihin suomalaisiin verrattuna, mutta koulutustaso, työllisyysaste ja toimeentulo ovat kaikki Suomessa vammaisilla heikompia kuin vammattomilla.

Pitäähän työnantajan investoida jokaiseen työntekijään.

Työllistymisen edistäminen on paras tapa parantaa vammaisten asemaa.

Ylätavoitteena se on paras. Työssä saa toimeentuloa, arvostusta ja pääsee osaksi sosiaalisia verkostoja. Kenen tahansa yhteiskunnallinen asema kohentuu työllistymisen myötä. On kuitenkin olemassa ryhmä vammaisia, joiden työllistyminen edellyttää asenteellista valmiutta ja konkreettista tukea.

Teknologia voi helpottaa vammaisten ihmisten elämää ja parantaa työllistymistä.

Kyllä ja ei. Pääsääntöisesti teknologia edesauttaa työllistymistä. Esimerkiksi etätyön mahdollisuus on hyvä juttu, jos sen tekeminen on vammaisen oma valinta, eikä häntä sen varjolla eristetä työyhteisöstä.

Vammaisten palkkaaminen vaatii työnantajilta liikaa erityisjärjestelyitä.

Lisäjärjestelyt eivät maksa suuria summia. Pitäähän työnantajan investoida jokaiseen työntekijään. Työmarkkinoille pääsy vaatii vammaiselta suunnattoman motivaation, joten hän on työntekijänä todella motivoitunut.

Vammaisia tulisi kuulla enemmän heitä koskevissa asioissa.

Kyllä. Vammaiset ihmiset ovat itse oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Tämä on yksi Abiliksen toiminnan perusperiaatteista. Kaikki rahoittamamme hankkeet ovat vammaisten itse suunnittelemia ja toteuttamia.


Sari Loijas

Ammatti: Asiantuntijatyö. Abilis-säätiön puheenjohtaja.

Tausta: Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Joensuun yliopistosta. Tehnyt lukuisia vammaisuuteen liittyviä töitä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriössä.

Harrastukset: Äänikirjojen kuunteleminen, lenkkeily ja luonnossa liikkuminen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!