Piirroksessa etualalla valkoihoinen mies kuntoilee monenlaista teknologiaa hyödyntäen. Taustalla köyhät ihmiset kärsivät terveysongelmista.
Teknologian hyödyt eivät jakaudu tasaisesti eri ihmisryhmien välillä.

Teknologia vahvistaa valkoisen miehen etulyöntiasemaa

Kun luomme teknologiaa ja tekoälyä eriarvoisessa maailmassa, saatamme vahingossa siirtää nykyisen epätasa-arvon tulevien sukupolvien ongelmaksi.

Teksti: Karoliina KnuutiKuva: Tuomas Kärkkäinen

PitkätIhmisoikeudetKöyhyysTyöVähemmistötDigitalisaatioTalousInternetTeknologiaTasa-arvoEriarvoisuusNaiset

Teknologian avulla voidaan kehittää parempia viljelymenetelmiä ja vähentää maailmasta nälkää ja köyhyyttä. Teknologia voi tuoda syrjäseutujen pienyritykset osaksi globaalia kauppaa. Teknologia mahdollistaa kenen tahansa osallistumisen huippuyliopistojen verkkokursseille. Teknologia voi auttaa ihmiskuntaa ratkaisemaan ilmastokriisin.

Itse asiassa teknologialla voidaan väittää olevan merkitystä ihan joka ainoan YK:n kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamisen kannalta. Mikäli uskomme juhlapuheita konferensseissa ja maailman slush-tapahtumissa, teknologialla on mahdollisuus tehdä maailmasta parempi ja tasa-arvoisempi paikka. 

Paitsi että se ei kuitenkaan nykyisellään tee sitä, sanoo Plan International -järjestön Digitaalisen kehityksen asiantuntija Nora Lindström.

”Sanoisin, että tällä hetkellä tasa-arvon lisäämisen sijaan teknologia lisää eriarvoisuutta maailmassa. Pitäisi puuttua siihen, miten teknologiaa kehitetään ja kuka teknologiaa pääsee käyttämään”, hän sanoo.

Mahdollisuuksia hyvään Lindström näkee joka puolella ympärillään – ja tätä hyvää myös Plan ja muut sen kaltaiset järjestöt tavoittelevat erilaisissa teknologiaa edistävissä hankkeissaan. 

”Mutta tällä hetkellä teknologian mahdollisuudet eivät toteudu”, Lindström sanoo.

Lindströmin mukaan näin on ensisijaisesti siksi, että maailmassa vallitsee erityisesti sukupuolten välinen digikuilu. Se taas syntyy monilla eri tasoilla vähän maasta tai maan kehitysasteesta riippuen: eriarvoisuutta voi olla teknologian saatavuudessa, sen käyttämisessä sekä siinä, kuka sitä pääsee kehittämään.

 

"Tutkimukset ovat osoittaneet, että naisilla on vähemmän mahdollisuuksia käyttää mobiilidataa."

 

Niin kutsutussa globaalissa etelässä ongelmat alkavat usein jo heti ensi askelmalta. Siltä, kenellä on ylipäätään varaa ostaa laitteita, ja kenellä on varaa niitä käyttää. Rahaa ja varallisuutta taas on globaalisti tarkasteltuna todennäköisemmin miehillä kuin naisilla.

”Ja vaikka naisella olisikin älypuhelin, tutkimukset ovat osoittaneet, että naisilla on vähemmän mahdollisuuksia käyttää mobiilidataa. Tytöillä ja naisilla on usein myös huonommat digitaidot. Eli vaikka olisi puhelin ja netti, ei välttämättä osaa tehdä niillä yhtä paljon”, Lindström listaa.

Eriytyminen lähtee Lindströmin mukaan asenteistamme. Monissa maailman maissa ajatellaan yhä, että teknologia on ”poikien juttu” tai että teknologian mahdollistama informaatio ja kommunikaatio voi olla vaarallista tytöille.

Olipa syy mikä tahansa, digikuilu vaikuttaa laajasti siihen, minkälaiseen tietoon ja minkälaisiin digitaalisiin palveluihin eri ihmisryhmät pääsevät käsiksi. Ja tämä on nyt ehkä ajankohtaisempi ongelma kuin koskaan.

Erilaiset sosiaali- ja terveysalan sekä kehitysyhteistyöjärjestöt ovat varoitelleet digikuilun liitännäisseurauksista koronapandemian aikana: kun lähiopetus päättyy, opetuksesta putoavat ne, joilla ei ole puhelinta tai läppäriä. 

Pienistä joukoista ei suinkaan ole kyse. Esimerkiksi kevään aikana koulujen sulkeminen kosketti YK:n mukaan 1,6 miljardia oppijaa 190 eri maassa ympäri maailmaa. Myös Suomen sisällä tilanne on kaivertanut kuilua eri yhteiskunta- ja varallisuusluokista tulevien lasten välille.

 

Ihmiskunta ei siis todellakaan ole globaalisti tarkasteltuna samassa teknologiaveneessä.

 

Vähiten kehittyneissä maissa tilanne on kuitenkin huomattavasti vaikeampi. Unicefin mukaan jopa kolmannes maailman lapsista jäi kokonaan ilman opetusta, sillä riittäviä mahdollisuuksia etäkoulunkäyntiin ei ollut tarjolla.

Ihmiskunta ei siis todellakaan ole globaalisti tarkasteltuna samassa teknologiaveneessä. 

Varallisuuseroja vähemmän on kuitenkin puhuttu koulupudokkaiden sukupuolieroista perheiden sisällä. Lindströmin mukaan tilanne voi mennä esimerkiksi seuraavasti: perheessä on vaikkapa vain yksi puhelin tai läppäri, mutta koulun sulkeuduttua se menee perheen poikien käyttöön.

”Tämä vaarantaa tyttöjen koulutuksen tällä hetkellä. Huolenamme on tämänhetkisen koulutuksen lisäksi se, että tytöt eivät palaa kouluun, jolloin esimerkiksi lapsiavioliitot yleistyvät ja tytöt joutuvat töihin.”

Täysin samat köyhyyteen ja sukupuolirooleihin nivoutuvat ongelmat eivät sellaisenaan päde tietenkään Suomeen tai moniin muihinkaan vauraisiin teollisuusmaihin. Se ei silti tarkoita sitä, että näissä maissa teknologia olisi tasa-arvon suhteen pelkästään positiivinen asia tai että teollisuusmaissa teknologiaan ei yhä sekoitettaisi ikiaikaisia mielikuvia sukupuolirooleista.

Vaikka täällä tytöt pääsevät todennäköisesti käyttämään laitteita siinä missä pojatkin, käsi ylös, kenen mielestä Suomessa vaikkapa IT-ala on vuonna 2020 yhtä lailla tyttöjen kuin poikien juttu?

Maailman vauraimmissa maissa sukupuolten välinen digikuilu liittyy yleisimmin juuri teknologian kehittämiseen. Esimerkiksi IT-sektorin työntekijöistä vain noin neljännes on naisia. 

Muun muassa tästä syystä Nora Lindströmin mukaan digikuilu on ”huonosti määritelty konsepti”. Joissakin maissa, kuten vaikkapa Intiassa, laitteiden saatavuudessa voi olla suuriakin alueellisia sukupuoli- ja varallisuuseroja, mutta hyvämaineiselle alalle hakeutuu opiskelemaan nuoria sukupuolesta riippumatta. 

Kuilua on siis melkein kaikkialla, mutta sen moninaisten ilmenemistapojen vuoksi teknologiaan liittyvästä epätasa-arvosta on vaikea piirtää globaalia kokonaiskuvaa tai saada eri maista vertailukelpoista dataa. Siksi myös ratkaisut häipyvät helposti horisonttiin.

 

"Maailmaa vaivaa sukupuolidatan puute."

 

Data saattaisi kuitenkin olla juuri se tärkein asiasana teknologian ja tasa-arvon kannalta. Ainakin, mikäli uskoo englantilaista tietokirjailijaa Caroline Criado Perezia

Hänen keväällä 2020 suomeksi julkaistun tietoteoksensa Näkymättömät naiset – Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille tärkein väite on tämä: maailmaa vaivaa sukupuolidatan puute. Ja tämä naisen kokoinen aukko tieteessä ja teknologisessa kehityksessä tekee maailmasta auttamattomasti mieskeskeisen ja häivyttää puolet väestöstä marginaaliin tai jopa kokonaan näkymättömiin.

Yli nelisataasivuinen teos käy läpi sukupuolidatan puutetta eri yhteiskunnan aloilla, aina historiatiedoista ja kielestä lääketieteellisiin tutkimuksiin, muotoiluun ja tekoälyn kehitykseen. Kirja ilmestyi alun perin Iso-Britanniassa vuonna 2019 ja on ehtinyt voittaa muun muassa Royal Societyn Vuoden tiedekirja -palkinnon ­sekä Financial Timesin Vuoden bisneskirja -palkinnon.

Nainen ei saa älypuhelinta mahtumaan taskuunsa.
Teknologiaa suunnitellaan miesten piirteiden mukaan, minkä seurauksena esimerkiksi älypuhelimet ovat liian suuria naisten käsiin ja taskuihin. Kuva: Tuomas Kärkkäinen

Syyt sukupuolidatan puutteeseen ovat Criado Perezin mukaan osin historiallisia ja osin konventioihin eli tottumukseen perustuvia.

Osittain syy on siis se, että historiallisesti miesten rooli kaikessa poliittisessa ja kulttuurielämässä, tutkimuksessa ja tuotekehityksessä on ollut koko lähihistoriamme ajan merkittävästi suurempi kuin pääosin kotien suojiin ja yksityiseen tilaan ”suljettujen” naisten. 

Näin esimerkiksi tutkimuksessa ja tuotekehityksessä yhä tutkitaan miesten elämää ja kiinnostuksen kohteita mukailevia aiheita käyttäen lähes yksinomaan miespuolisia koehenkilöitä tai miehen keskimääräisiä ruumiinmittoja. Ja jos halutaan olla vielä eksaktimpia: niissä käytetään valkoisen, usein yhdysvaltalaisen miehen elämää, kiinnostuksia ja ruumiinmittoja.

 

Sukupuolidatan puutteen seuraukset ovat toisinaan hulvattomia, mutta toisinaan ne ovat jopa kuolemanvakavia.

 

Mutta syy sukupuolidatan puutteeseen on Criado Perezin mukaan myös historiallinen ja yhä jatkuva sokeus sille, ettei mies ruumineen, 
toiveineen ja tarpeineen edusta koko ihmiskuntaa – jonkinlaista myyttistä sukupuolineutraalia ”ihmistä” – vaan vain karkeasti sanoen puolta siitä.

Ja sitä toista puolta Criado Perezin teoksen mukaan olisi jo korkea aika alkaa tutkia.

Teoksen esittämät sukupuolidatan puutteen seuraukset ovat toisinaan hulvattomia, mutta toisinaan ne ovat jopa kuolemanvakavia.

Älypuhelimet ovat liian suuria naisten käteen, mikä tekee puhelimen käytöstä yhdellä kädellä mahdotonta. Ne ovat myös liian suuria naisen taskuun – joita tosin ei usein edes naisten vaatteissa ole – mikä taas tekee käytännössä vaikkapa askelmittarisovellukset naisille hyödyttömiksi. 

Googlen puhetunnistusohjelma, joka sattuu olemaan markkinoiden paras, tunnistaa 70 prosenttia todennäköisemmin miehen kuin naisen puhetta. Ilmastointilaitteet on työpaikoilla säädetty 40-vuotiaan keskivertomiehen aineenvaihdunnan mukaan – eli jopa keskimäärin viisi astetta liian viileiksi naisen keholle. Nainen siis on tuomittu hytisemään konttorissa villashaaleineen samalla kun miespuoliset kollegat pärjäävät mukavasti t-paidoissaan.

Apple-yhtiön lanseeraama maailman suurin ja kattavin terveysapplikaatio kykeni julkaisuajankohtanaan mittaamaan ja seuraamaan mitä merkillisimpiä kehon bioindikaattoreita – mutta ei kuukautiskiertoa. Erektio-ongelmia tutkitaan viisi kertaa enemmän kuin PMS-oireita, vaikka jälkimmäisistä kärsii jopa 90 prosenttia naisista.

Autojen turvallisuus testataan lähes yksinomaan miesnukeilla, mikä tekee autoilusta merkittävästi turvattomampaa naisille: kolarissa naisen riski loukkaantua vakavasti on mieheen verrattuna peräti 47 prosenttia korkeampi. Listaa voisi jatkaa.

Ja niin tekee Plan-järjestön Nora Lindström. Nimittäin erityisen häiritseväksi digikuilu tai ­sukupuolidatan puute muuttuu, kun siirrymme teknologisista härpäkkeistä tekoälyn läpäisemään maailmaan.

 

Tummaihoisten ihmisten kohdalla tekoäly oli herjannut kaksi kertaa useammin, että kuvassa oli jotain vikaa.

 

Lindström muistelee taannoista Amazon-yhtiön epäonnistunutta yritystä hyödyntää tekoälyä rekrytoinneissaan. Yhtiö oli ottanut hyvien työntekijöidensä profiilit ja kehittänyt näiden perusteella tekoälyn, jonka piti auttaa valitsemaan uusia hyviä tyyppejä taloon.

”Mutta kävi niin, että suurin osa Amazonin työntekijöistä oli miehiä, erityisesti suurin osa niistä, joita pidettiin hyvinä työntekijöinä. Tekoäly alkoi hakea hakijoissa näitä piirteitä ja suosi sitten miespuolisia hakijoita. Ja kävi ilmi, ettei tätä virhettä algoritmissa pystytty edes korjaamaan, joten tekoälyä ei ymmärtääkseni koskaan otettu käyttöön”, Lindström kertoo.

Toisena esimerkkinä syrjivistä algoritmeista mainittakoon muun muassa BBC:n raportoima tapaus, jossa Iso-Britanniassa passin hakemisessa käytetty tekoäly oli osoittautunut rasistiseksi. Kuvantunnistusohjelman tehtävä oli katsoa, onko passikuva määräysten mukainen. BBC:n mukaan tummaihoisten ihmisten kohdalla tekoäly oli herjannut kaksi kertaa useammin, että kuvassa oli jotain vikaa. Tekoäly esimerkiksi väitti, että tummaihoisen naisen suu oli auki, sillä se oli koulutettu ohuthuulisilla valkoisilla ihmisillä. 

Ja koska kasvojentunnistusohjelmat eivät tunnista etenkään mustien naisten kasvoja, jos ja kun näitä ohjelmia sitten otetaan laajamittaisemmin käyttöön, mustat naiset uhkaavat juuttua tullien ja lentokenttien passijonoihin.

”Tekoäly perustuu historialliseen dataan. Koska me ei olla koskaan eletty tasa-arvoisessa maailmassa, epätasa-arvo on datassa mukana. Jos käytät dataa, jossa epätasa-arvo on mukana, tekoäly oppii epätasa-arvon”, Lindström sanoo.

Criado Perez ilmaisee saman asian kirjassaan astetta värikkäämmin. ”[K]un isot hiljaisuudet korruptoivat ison datan, tuloksena olevat totuudet ovat parhaimmassakin tapauksessa vain puolitotuuksia. (---) Kuten data-analyytikot itsekin sanovat; garbage in, garbage out – surkealla datalla saa surkeita tuloksia.”

 

"Jos käytät dataa miettimättä, miten se voi vaikuttaa eri ryhmiin, tulet helposti vahvistaneeksi epätasa-arvoa.”

 

Tekoälyjä on siis koulutettu tietoaineistoilla, jotka ovat täynnä puutteellista dataa. Kuinka puutteellista tarkalleen onkin sitten vaikeampi kysymys.

Koska algoritmit ovat usein tekijänoikeuslakien suojaamia, emme usein pääse tutkimaan, onko puutteet otettu huomioon. Näin tekoälyn vuoksi epätasa-arvo uhkaa siirtyä myös tulevien sukupolvien riesaksi – vieläpä tavoilla, joista emme ehkä ole edes täysin tietoisia.

”On tietysti keinoja, joilla tätä voi minimoida ja korjata. Mutta asia täytyy miettiä läpi. Jos käytät dataa miettimättä, miten se voi vaikuttaa eri ryhmiin, tulet helposti vahvistaneeksi epätasa-arvoa”, Lindström sanoo.

Eri etnisten taustojen ihmisten kasvoja, joista osan päällä on punainen ruksi.
Kuvantunnistustekoälyn kyky tunnistaa kasvoja riippuu siitä, minkälaisten kasvojen kuvilla tekoäly on koulutettu. Kuva: Tuomas Kärkkäinen

Miten digikuilua pitäisi sitten lähteä ratkaisemaan? Missä kaikissa tilanteissa teknologian suhdetta tasa-arvoon pitäisi pysähtyä miettimään?

Viimeistään siinä kohtaa, kun tehdään isoja tulevaisuutta koskevia suunnitelmia ja linjauksia. Ja ensimmäiset näistä linjauksista tapahtuvat jo monta askelta ennen laitteiden hankintaa ja applikaatioiden latausta.

Tämän tietää Oulun yliopiston tutkija Marja Matinmikko-Blue, joka toimii tutkimuksen koordinaattorina 6G-tutkimusohjelmassa. Ohjelma ratkoo parhaillaan kysymyksiä, jotka liittyvät 5G-teknologian jälkeiseen aikaan. 

Tiedoksi niille, joille nämä noin vuosikymmenen välein kasvavat G:eet ovat siansaksaa, puhe on langattomista tieto- ja matkaviestinverkoista. Eli niistä osittain näkymättömistä infrastruktuureista, jotka mahdollistavat korona-aikana tutuksi käyneet WhatsApp-puhelut ja Zoom-kokoukset.

Toisin sanoen nämä G:eet kuljettavat merkittävän osan mobiililaitteidemme välillä liikkuvasta datasta – etenkin kehittyvissä maissa, joissa kalliita kaivuutöitä vaativia vanhoja kaapelikaistayhteyksiä ei välttämättä ole edes koskaan ehditty rakentamaan.

Ja koska dataa halutaan siirtää globaalisti yhä enemmän, nopeammin ja reaaliaikaisemmin, erityisesti langattomia verkkoja pitää koko ajan parannella ja kehittää.

5G on vasta nyt markkinaa valtaavaa uusinta uuttaa teknologiaa, joten Matinmikko-Blue 6G-kollegoineen pitää katseensa tiukasti tulevaisuudessa. Ja siinä tulee väistämättäkin ratkaistavaksi muutakin kuin teknisiä kysymyksiä.

Esimerkiksi sellaisia, että koska mitään uutta teknologiaa ei automaattisesti rakenneta kaikkialle ja kaikille, mihin uusia yhteyksiä rakennetaan, keiden käyttöön ja miksi? Kenelle kukin valtio antaa luvat pystyttää näitä yhteyksiä? Annetaanko luvat vain suurille operaattoreille suuriin kaupunkeihin? Tai meneekö monopoli yksinvaltiaan veljenpojan yritykselle? 

”Kaikki lähtee siitä, että tietoverkkojen olemassaolon ja saatavuuden pitäisi olla ihan perus ihmisoikeus”, Matinmikko-Blue sanoo.
Sen toteutumisessa ei riitä, että on olemassa tietoverkko, mitä toki sitäkään ei kaikkialla ole. Vaan verkkoon pitää olla myös pääsy – eli sen käytön pitäisi olla riittävän edullista.

”Suomessa ei tätä ongelmaa suuresti ole, sillä täällä on vaadittu operaattoreilta, että niiden täytyy rakentaa verkot, jotka kattavat hyvin ison osan ihmisistä. Verkon käyttäminen on myös halpaa, sillä Suomi ei ole kerännyt isoja rahoja taajuushuutokaupoissa vaan on antanut nämä taajuudet operaattoreille edullisesti ja operaattorit ovat voineet investoida maankattavaan verkkoon.”

 

Vuonna 2019 vain noin puolella maailman väestöstä oli ylipäätään käytössään internetyhteys.

 

Näin ei kuitenkaan missään nimessä kaikkialla ole: jo Euroopasta löytyy Matinmikko-Bluen mukaan maita, joissa verkon kattavuus ei ole lähelläkään sitä, mitä se on Suomessa. 

”Monissa kehittyvissä maissa tilanne on vielä paljon huonompi”, hän sanoo.

Tämä on helppo todentaa tilastoista. Vuonna 2019 vain noin puolella maailman väestöstä oli ylipäätään käytössään internetyhteys – vähiten kehittyneissä maissa yhteydet toimivat vain noin 19 prosentilla.

Matinmikko-Blue, kuten myös Nora Lindström näkee teknologian ja tasa-arvon suhteessa haasteita. Tosin hänen mukaansa teknologia ei vielä itsessään vie tasa-arvoa suuntaan tai toiseen. 

”Mutta olennainen kysymys on se, miten sitä käytetään ja mitkä ovat ne tarkoitukset siellä taustalla. Ja sitä käytetään nyt eri tavoilla eri paikoissa.”

Karkeasti tämän voisi tiivistää niin, että Kiina on kehittynyt teknologiavaltio siinä missä vaikkapa Suomikin, mutta teknologiaa kehitetään täysin eri tarpeisiin – ja eri kansalaisoikeusfilosofiaan perustuen. Siksi teknologiaan ja datayhteyksiin liittyvien eettisten kysymysten listaan pitäisi nostaa vielä seuraava: kuka niillä kerää ja minkälaista dataa?

Matinmikko-Blue:n mukaan teknologia edistää tasa-arvoa, mikäli maan hallinto näin haluaa ja näkee tällaisessa kehityssuunnassa hyötyjä. 
Parhaassa tapauksessa siis valtio voisi nähdä pääsyn tietoverkkoihin ihmisoikeutena ja tarjota ihmisille vapaan pääsyn tietosisältöihin ja peruspalveluihin. Ja toki maan vieminen tietoverkkojen myötä digiaikaan voi auttaa työpaikkojen luomisessa ja talouden modernisoinnissa. 

Ilman valtion määrätietoista suunnittelua, yhtälö ei kuitenkaan läheskään aina toimi. Operaattoreille verkkojen ja palveluiden rakentaminen on liiketoimintaa, ei hyväntekeväisyyttä. 

”Operaattorit haluavat tehdä voittoa ja rakentaa yhteydet sinne, missä on kysyntää ja maksukykyisiä asiakkaita. Silloin eriarvoisuus voi kasvaa ja kaupungit voivat saada yhteyksiä, mutta syrjäseudut eivät. Ja monesti on käynyt niin, että verkkoja ei rakenneta sinne, missä ihmisiä on, kun alueen ihmiset eivät ole maksukykyisiä. Siksi valtion rooli on tässä iso.”

Tummaihoisen henkilön kasvojen päällä on viivoja ja sana 'error'.
Epätasa-arvoisessa maailmassa kehitetty teknologia voi päätyä toisintamaan ja vahvistamaan vallitsevaa epätasa-arvoa. Kuva: Tuomas Kärkkäinen

Matinmikko-Bluen mukaan ratkaisu muun muassa näihin tasa-arvohaasteisiin on yhteiskunnan eri alojen vuoropuhelu ja yhteistyö. Mitä pienemmällä porukalla ja mitä ahtaammissa poteroissa teknologian tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ratkotaan, sen huonompi on lopputulos.

Yhteistyöllä ja vuoropuhelulla ratkaistaisiin myös sukupuolten välinen digikuilu. Kuvitellaanpa tämän havainnollistamiseksi tilanne, jossa vaikkapa kehittyvän maan tytöllä on mahdollisuus, varallisuutta ja osaamista surffailla netissä. 

Lisää kysymyksiä seuraa välittömästi perässä. Onko netissä vastassa mitään hänelle relevanttia sisältöä? Onko sisältöä esimerkiksi tarjolla hänen kielellään – karkeasti arvioiden puolet netin sisällöstä on englanniksi. Vaikka sisältöä tytön kielellä löytyisi, onko se sellaisista aiheista, joista tyttö haluaisi lukea? 

”Jos haet tietoa seksuaalioikeuksista jorubaksi, onko sitä edes olemassa?” kysyy Lindström. 

Ja vielä vaikka kiinnostavaa sisältöä omalla äidinkielellä löytyisikin, netti voi olla muilla tavoin tytöille tai naisille turvaton tai jopa vihamielinen paikka. Esimerkiksi Planin vuonna 2020 tekemän tutkimusraportin mukaan 58 prosenttia nuorista tytöistä 31 tutkimusmaassa oli kokenut jonkinlaista häirintää somessa.

 

”Jos et uskalla jakaa omia mielipiteitäsi, muut mielipiteet saavat enemmän näkyvyyttä."

 

Häirintä on johtanut siihen, että tytöt sensuroivat itseään keskusteluissa tai lähtevät alustoilta kokonaan. 

”Jos et uskalla jakaa omia mielipiteitäsi, muut mielipiteet saavat enemmän näkyvyyttä. Ilmiö on sukupuolta laajempi: sama pätee etnisiin vähemmistöihin. Tämä on tosi iso haaste tällä hetkellä.”

Ja näin taas päädymme takaisin kysymykseen maailman erilaisista digikuilun muodoista – ja etenkin kysymykseen siitä, ketkä teknologiaa ja tekoälyä maailmassa kehittävät. Aivan kuten naisen käteen liian suuret puhelimet syntyvät miesvoittoisissa insinööripiireissä, sosiaalisen median alustat ilman häirintäilmoituspainikkeita syntyvät miespuolisissa ohjelmointitiimeissä. 

Siksi helpoin ratkaisu olisi se ilmeisin: että teknologia-aloille hakeutuisi yhä enemmän erilaisia ja eri taustaisia ihmisiä. 

Mutta samalla Lindströmin mukaan syrjinnän ehkäisy tulisi leipoa mukaan teknologian kehityksen prosesseihin riippumatta siitä, kuka kehitykseen osallistuu. Missään tiimissä ja työpaikassa ei näet koskaan voi olla ihan joka ihmistyyppi mukana.

”Kun kehitetään tuotetta, on mukana oltava sellaisia prosesseja, jotka tsekkaavat, että tuote ei ole syrjivä. Mieluummin vielä, että se edistäisi tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia”, hän sanoo.

Vielä paremmaksi maailma muuttuisi, jos samalla tekoälyn algoritmeja kehitettäisiin nykyistä avoimemmin. 

”Ideaalitilanteessa teknologia ei tekisi päätöksiä, vaan tukisi päätöksentekoamme. Kun teknologia tekee päätöksiä, sen tulisi olla avointa ja sitä tulisi voida myös kyseenalaistaa.”

Jottei kaikesta huolimatta teknologian vaikutuksista tasa-arvoon jäisi liian synkkää kuvaa, ratkaisuja voidaan saada aikaan myös kehittämällä parempaa teknologiaa. 

Esimerkiksi sellaista kuin Planin lanseeraama Sheboard-näppäimistö, joka on ennakoiva tekstinsyöttöapplikaatio. Kun sen ladattuaan puhelimella kirjoittaa jotain liittyen tyttöihin tai naisiin, se ehdottaa esimerkiksi vähemmän stereotyyppisiä adjektiiveja. Applikaatio auttaa siis käyttäjäänsä välttämään stereotyyppistä kieltä.

Näinkään kauas ei tarvitse lähteä. Jos vaikka ajatellaan maailman tyttöjä, matkapuhelimet voivat merkittävästi lisätä heidän turvallisuuttaan kodin ulkopuolella: niillä pääsee soittamaan jollekin, jos on hätä. 

Joskus ratkaisut ovat vielä tätäkin enemmän nenämme edessä. Criado Perezin kirjan loppusanoja mukaillen, tasa-arvoisemman teknologian ja maailman luomiseksi ”ihmisten” ei tarvitse muuta kuin muistaa välillä kysyä naisilta.

 

Juttua on päivitetty 11.1.2020. Applen terveysapplikaatiota käsittelevään osioon on lisätty sana "julkaisuajankohtanaan". Sittemmin applikaatiota on päivitetty ja nykyään sillä voi mitata myös kuukautiskiertoa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!