Nainen makaa näppäimistöjen ja hiirimattojen keskellä
Ekaterina Prusakova viettää koodauskoulu Hivessä kymmenen tuntia päivässä. Viikonloppuisin opiskelijat tekevät ryhmätöitä. Opettajia koulussa ei ole. ”Me opimme yhdessä ja toisiltamme.”

Teknologia-ala yllätti kolme naista positiivisesti

Moni nainen vieroksuu miehistä teknologia-alaa. Niin tekivät myös Ekaterina, Esmée ja Johanna, kunnes he päättivät tunnustella, mitä teknologiamaailma voisi heille tarjota.

Teksti: Kaisa ViitanenKuva: Eeva Anundi

PitkätTyöKoulutus ja kasvatusDigitalisaatioTeknologiaTasa-arvoNaisetSuomi

Pitkästä aikaa aivoni toimivat! Kun helmikuussa tulin tänne helsinkiläiseen koodauskoulu Hiveen koekuukaudelle, ajatteleminen pitkästä aikaa aiheutti melkein kipua.

Kaipasin muutosta, koska olin tehnyt liian pitkään aivottomia apinahommia. Olin Fennovoiman ydinvoimalan rakennustyömaalla johdon assistenttina ja työmaadokumenttien valmistajana. Turhautuneena ajattelin, että ne työt olisi kannattanut automatisoida. Yritin vaihtaa työpaikkaa, mutta kymmenistä hakemuksista huolimatta minua ei valittu.

Olen kotoisin Moskovasta. Kilpailin nuorena lumilautailun halfpipessä Venäjän maajoukkueessa ja matkustin ympäri maailmaa. Muutin Suomeen 18-vuotiaana ja opiskelin Kajaanin ammattikorkeakoulussa kansainvälisen kaupan tutkinnon.

 

"Iso osa koodaamista on yhteistyötä, eli se sopii tosi hyvin minunlaiselle sosiaaliselle tyypille, joka rakastaa shakkia, tanssimista ja höpöttämistä."

 

Kun pääsin tänne koodauskouluun, mielikuvani teknologia-alasta ja start up -maailmasta mullistui. Aiemmin ajattelin, että IT-alalla on vain outoja miehiä, sisäänpäin kääntyneitä metsurin näköisiä koodareita ja pelinkehittäjiä. Oli mahtavaa huomata, että iso osa koodaamista on yhteistyötä, eli se sopii tosi hyvin minunlaiselle sosiaaliselle tyypille, joka rakastaa shakkia, tanssimista ja höpöttämistä. Meidän ryhmästä naisia on puolet.

Suomalaisia on eniten, mutta ulkomaalaisiakin on paljon.

Opiskelemme poikkeuksellisella tavalla. Meillä ei ole opettajia emmekä pänttää teoriaa. Joka päivä meitä odottaa uusi haaste, jota ryhdymme ratkaisemaan. Jos 20 harjoituksesta yhdessä on virhe, kaikki hylätään. Tässä saa hakata päätä seinään ja tajuta, miten vähän osaa. Mutta sellaista työ teknologia-alalla on ja siihen on hyvä tottua. Ongelmanratkaiseminen on addiktoivaa, ja se tuottaa minulle suurta tyydytystä.

Lähiaikoina perehdyn algoritmeihin, koneoppimiseen ja peleihin. Uskon, että työnantajat tulevat kilpailemaan meistä, mutta olemme puhuneet siitäkin, että perustamme vuosikurssin kanssa yhteisen yrityksen. Olisi mahtavaa työskennellä tämän porukan kanssa jatkossakin.

Nainen istuu tuolissa läppäri sylissään
Esmeé Xavier on vakuuttunut siitä, ettei olisi nykyisessä työpaikassaan ilman The Shortcutissa saamaansa kokemusta. ”On hyvä, että kynnys it-alalle madaltuu.” Kuva: Eeva Anundi

Humanistina ajattelin aiemmin, että ohjelmointi ja peliala ovat vastakohta sille, mitä osaan. Opiskelin Los Angelesissa toimittajaksi ja tein vuosia töitä monietnisessä yhteisössä järjestöviestinnässä. Nautin ihmisten kohtaamisesta ja heidän tarinoidensa kertomisesta. Minulle työn merkityksellisyys ja arvot ovat tärkeitä. 

Elämä yllättää, ja Kolumbiassa tutustuin suomalaiseen mieheen. Kaksi vuotta sitten muutimme tänne. Ihmiset kertoivat, että ilman suomen kieltä ulkomaalaisille työtä on lähinnä kasvualan teknologiafirmoissa ja start upeissa. Silloin alkoi jännittää.

TE-keskuksen virkailija vinkkasi minulle helsinkiläisestä The Shortcuts -nimisestä keskuksesta, joka tarjoaa maksuttomia koulutuksia start up -maailmasta ja teknologia-alasta kiinnostuneille. Vietin siellä kahdeksan kuukautta ja pääsin järjestämään Slushin aikana pidettyä tapahtumaa, jossa työntekijät ja työnantajat kohtaavat. Tuosta tapahtumasta tulikin hyödyllinen työnäyte, jonka avulla pääsin työhaastatteluun.

 

"Pelkoni teknologia-alan vaikeaselkoisuudesta osoittautui turhaksi."

 

AppGyver on suomalainen teknologiayritys, jonka tuote on helppo applikaatioalusta. Sitä voi käyttää osaamatta koodata. Vastaan markkinoinnista, somesta ja kirjoitan blogiartikkeleita.

Pelkoni teknologia-alan vaikeaselkoisuudesta osoittautui turhaksi. Ihan ensimmäiseksi keskustelin seuraajien kanssa Twitterissä, missä tapahtuu paljon toimintaa. Haastattelen applikaatiomme käyttäjiä, joita on 300 000 ympäri maailman. Pian julkaisen myös firman podcastin. 

Vaikka korona-aikana kotona työskenteleminen on välillä yksinäistä, rakastan työtäni. Olin firman ensimmäinen ulkomaalainen, mutta minun jälkeeni on palkattu jo toinenkin. Moninaisuuden lisääntyminen on hieno juttu!

Nainen istuu työhuoneessaan ja esittelee kasvomaskikaavaa
Ammattikorkeakoulussa opiskeleva Johanna Koski on valinnut kursseja eri oppilaitosten tarjonnasta. 3D-kurssin hän suoritti etänä Jyväskylän ammattikorkeaan. Kuva: Eeva Anundi

Mieheni hankki meille 3D-tulostimen ja teki sillä keittiönkaappiin kätevän stopparin, joka estää kattilan kansia putoamasta. Tee sinäkin jotakin, hän kannusti. Ensin ajattelin, että maailma ei lisää roskaa tarvitse. 

Olen ensimmäiseltä ammatiltani ompelija, ja tein vuosia myyjän töitä. Nyt opiskelen kolmatta vuotta tradenomiksi Laurea-ammattikorkeakoulussa.

Kun huomasin ”Kehity 3D-tulostusosaajaksi” -kurssin, päätin ottaa homman haltuun. Kurssilla paneuduttiin syvällisesti tuotesuunnitteluun. 

Sitten iski korona ja tekemäni kasvomaskikaava oli ajankohtainen. Laitoin sen myyntiin käsityöläisten verkkokauppaan Etsy.comiin, ja tilauksia alkoi tulla ympäri maailman. Pakkasin ja postitin niitä satoja, mutta samalla mietin, onko tämä nyt niin ihmeellinen asia. Uskoin vasta, kun lasertyöstön ja 3D-tulostuksen professori Heidi Piili kehui keksintöäni.

 

 "Tapahtumassa puhujat, yleisö ja yritysten esittelijät olivat suurimmaksi osaksi naisia tai muunsukupuolisia. Siitä syntyi turvallinen tunnelma."

 

Seuraavaksi aloin mallintaa ja tulostaa neulomisessa tärkeitä silmukkamerkkejä.

En vielä tiedä, mitä teen seuraavaksi. Jotain IT-alaan liittyvää se on. Silmäni avautuivat Mimmit koodaa -seminaarissa vuosi sitten. Teknologia-alalla on kova pula naisista, ja tapahtumassa puhujat, yleisö ja yritysten esittelijät olivat suurimmaksi osaksi naisia tai muunsukupuolisia. Siitä syntyi turvallinen tunnelma. Oli mielenkiintoista kuulla, millaisia töitä naiset softa- ja ohjelmistoaloilla tekevät. 

Kenenkään nimikyltissä ei ollut titteliä, joten suuryritysten johtajat ja aloittelijat olivat keskusteluissa samalla viivalla. Työpajassa kuulin, että IT-alalle voi päästä jopa puolen vuoden täsmäkoulutuksella, tai suoraan firmaan, jossa työnantaja kouluttaa. 

Uskon, että olisin hyvä sellaisena IT-portaan ja tilaajan välisenä henkilönä, koska ymmärrän molempien ajattelua.  Tällä hetkellä laajennan verkkokauppani johannas.vilkas.shopin tuotevalikoimaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!