Srebrenican kansanmurhan näyttelyssä on kuvat komentajista
Bosnian sodan pahimmat sotarikolliset Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić ovat esillä Srebrenican uhrien muistohuoneessa. Karadžić ja Mladić saivat elinkautisen vankeustuomion, Milošević ehti kuolla kesken oikeusprosessin.

Sotarikokset jättivät pysyvät arvet – Tältä näyttää Srebrenicassa 25 vuotta kansanmurhan jälkeen

Bosnia toipuu hitaasti 1990-luvun sodasta, jossa tehtiin kammottavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Uhrien omaiset ovat viimein alkaneet saada oikeutta.

Teksti: Olli KoikkalainenKuva: Olli Koikkalainen

PitkätHätätilaMuuttoliike ja pakolaisuusRauhaTurvallisuusSerbiaBosnia ja Hertsegovina

Silmien ohi vilisee kumpuilevaa kuusimetsää, aamuauringon säteissä kylpevää peltomaisemaa ja uneliaita maalaiskyliä loivaliikkeisine lehmineen.

Ellei kantturoita käyskentelisi myös autoliikenteen seassa, voisi kuvitella ihailevansa Kainuun vaaramaisemia. Olemme kuitenkin yli 2 000 kilometrin päässä Suomesta Balkanin sydänmailla, Bosnia–Hertsegovinan itäosan Serbitasavallassa.

Kuvankaunis maisema kätkee alleen ikäviä muistoja Bosnian sodasta (1992–1995). Konkreettisimpia ovat etsijöiltä piiloon jääneet maamiinat, joista varoitetaan taajaan. Miinoihin on kuollut sodan jälkeen lähes 700 ihmistä, viime vuonnakin kaksi.

Serbijoukot kylvivät erityisen suurta tuhoa näillä strategisesti tärkeillä seuduilla. Täällä joukot syyllistyivät myös suurimpaan joukkotuhoon Euroopan maaperällä sitten toisen maailmansodan, Srebrenican kansanmurhaan.

Siitä tulee kuluneeksi nyt heinäkuussa 25 vuotta.

Srebrenican kylä
Srebrenican kylä näyttää yhtä viehättävältä kuin mikä tahansa pieni bosnialaistaajama moskeijoineen ja kirkkoineen. Sodan ja etnisen puhdistuksen seurauksena seudun asukasluku on romahtanut – kertojasta riippuen – joko kolmas- tai kymmenesosaan. Kuva: Olli Koikkalainen

Srebrenican naapurikylässä Potočarissa, runsaan parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Sarajevosta, toimii vuonna 2017 avattu kansanmurhan uhrien muistokeskus. 

Vaikka turismi lisääntyy kovaa vauhtia koko Balkanilla, täällä saa yleensä liikkua kaikessa rauhassa. Kansanmurhan muistopäivä 11. heinäkuuta on kuitenkin räjähdysherkkää aikaa Potočarissa.

Muutama päivä ennen vuoden 2005 muistopäivän tilaisuutta alueelle oli tuotu kaksi pommia. Vuonna 2015 muistotilaisuuteen saapunut Serbian pääministeri, nykyinen presidentti Aleksandar Vučić puolestaan sai niskaansa bosnialaisten vihat ja joutui pakenemaan paikalta kivi- ja pullosateessa. Vučić kuului Bosnian sodan aikaan kansallismieliseen radikaalipuolueeseen.

Nyt on tavallinen arkiaamu, eikä muistokeskukseen ole tutustumassa kuin jokunen koululuokka. Hiljaisuus lisää paikan aavemaisuutta, mutta tekee siitä tavallaan piristävän poikkeuksellisen verrattuna esimerkiksi turistimassojen täyttämään Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiriin Puolan Oświęcimissa.

Potočariin saapuessa huomio kiinnittyy valtavaan tehdashallin rämään, joka pysyy hädin tuskin pystyssä. Täällä piti päämajaansa surullisenkuuluisa hollantilainen YK-pataljoona, jonka vastuulla oli Srebrenican alueelta suojaa hakeneiden pakolaisten turvallisuus.

Pataljoonan tiloihin on remontoitu moderni museo, joka kertoo korutonta tarinaa Srebrenican ja muun Bosnian sota-arjesta. Esillä on ahdistavaa kuva- ja videomateriaalia, mutta ääneen pääsevät kiitettävän paljon myös kansanmurhasta selviytyneet ihmiset. Heitä toimii myös oppaina.

Tehdashallin toinen pääty on nimetty muistohuoneeksi. Pimeä ja karu osa hallia on samassa kunnossa kuin 25 vuotta sitten. Turvaa hakeneiden ihmisten hätä huokuu yhä seinistä.

 

YK:n arvion mukaan Bosnian sodan jäljiltä on selvittämättä ainakin 50 000 raiskaustapausta.

 

Seinille on ripustettu valokuvia ja muita dokumentteja kansanmurhasta – osa symbolisesti, osa hyvin suoraan uhrien kohtaloita ja reaktioita peilaavia. Monesta paistaa oikeutettu katkeruus kansainvälistä yhteisöä kohtaan.

Katse hakeutuu kunniapaikalle nostettuun nuorta naista esittävään julisteeseen. Se julistaa isoin kirjaimin: ”No teeth…? A mustache…? Smel like shit…? Bosnian girl!” 

Halventava teksti kirjoitusvirheineen on hollantilaisten YK-joukkojen Srebrenican tukikohtaan jättämä seinäkirjoitus. Alkuperäisen tekstin voi edelleen nähdä museon yläkerran seinällä. 

Kuvan nainen on bosnialainen taiteilija Šejla Kamerić. Ikonisella teoksellaan hän halusi kiinnittää maailman huomion naisvihamielisyyteen, jonka muodot vaihtelevat rasistisesta ”läpästä” aina vakaviin sotarikoksiin.

YK:n arvion mukaan Bosnian sodan jäljiltä on selvittämättä ainakin 50 000 raiskaustapausta.

Srebrenica näyttelyssä juliste
Srebrenican YK-joukkojen törkeä seinäkirjoitus sai uusia merkityksiä, kun bosnialainen taiteilija Šejla Kamerić yhdisti sen kuvaansa. Ikonen ja paljon kopioitu teos koristaa Srebrenican uhrien muistohuoneen seinää. Kuva: Olli Koikkalainen

Muistokeskusvierailun pysäyttävin kokemus on jättimäinen hautausmaa. Sinne avautuu suora näkymä tehdashallista maantien yli.

Tragedian musertavan mittasuhteen tajuaa viimeistään nähdessään yli 6 500 valkoisen hautakivipylvään tasaiset rivistöt. Jokaisen kiven alla makaa etnisen puhdistuksen uhri – tavallinen isä, poika tai vaari, jonka kohtaloksi koitui olla taustaltaan bosniakki eli Bosnian muslimi.

Jokaisen uhrin nimi on hakattu hautakiven lisäksi yhteisiin nimitauluihin, jotka muodostavat lähes satametrisen puolikaaren. Tiettyjä sukunimiä näkyy kymmenittäin.

 

Uhrien tunnistaminen jatkuu yhä.

 

Joukossa on myös yksittäisiä naisia. Syntymävuodet paljastavat, että viitisensataa murhatuista oli alle 18-vuotiaita.

Yli 1 500 uhrin jäänteitä ei ole löydetty tai tunnistettu. Serbit yrittivät tuhota ruumiita muun muassa polttamalla ja hautasivat niitä kymmeniin joukkohautoihin eri puolille seutua. 

Uhrien tunnistaminen jatkuu yhä, ja dna-näytteet tuottavat jatkuvasti tulosta. Tästä muistuttavat Potočarin hautakivimeren seassa siellä täällä erottuvat tuoreet hautausjäljet ja väliaikaiset muistokilvet. 

Srebrenican hautausmaa
Potočarissa sijaitsevalla hautausmaalla lepää yli 6 500 Srebrenican kansanmurhan uhria. Yli 1 500 uhrin jäänteitä ei ole vieläkään löydetty tai tunnistettu. Kuva: Olli Koikkalainen

Kansanmurhan haavojen umpeutuminen on vielä pahasti vaiheessa. Viime vuosien merkittävät oikeusratkaisut valavat kuitenkin uhrien omaisiin uskoa, että oikeus toteutuu lopulta.

Srebrenican verilöylyn pääarkkitehdit, Bosnian serbiarmeijaa komentanut Ratko Mladić ja Serbitasavallan entinen presidentti Radovan Karadžić, istuvat nyt elinkautista tuomiota sotarikoksista.

Eräs toivonkipinöistä konkretisoituu paluumatkalla Sarajevoon Konjević Poljen pikkukylän kohdalla. Kylässä asuu lähes 80-vuotias bosniakkirouva Fata Orlović, jonka taistelu oikeuksiensa puolesta on tehnyt hänestä maailmankuulun.

 

Kotitalon tontille oli rakennettu suuri ortodoksikirkko merkiksi siitä, että alue oli ”puhdistettu” muslimeista.

 

Vuonna 1993 Orlović sukulaisineen joutui pakenemaan serbijoukkoja YK:n turva-alueelle Srebrenicaan. Pari vuotta myöhemmin hän menetti kansanmurhassa peräti 22 sukulaistaan.

Päästyään palaamaan kotikyläänsä vuonna 2000 Orlovićia odotti karu näky: kotitalon tontille oli rakennettu suuri ortodoksikirkko merkiksi siitä, että alue oli ”puhdistettu” muslimeista ja serbialaistettu.

Alkoi vuosien oikeustaistelu, joka huipentui viime syksynä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätökseen. Sen mukaan kirkko on siirrettävä pois Fata Orlovićin pihalta.

Päätös voi olla merkittävä ennakkotapaus.

Srebrenicassa kirkko on määrätty siirrettäväksi
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi viime syksynä, että tämä Srebrenican lähistöllä sijaitseva ortodoksikirkko on siirrettävä, koska serbit rakensivat sen bosniakeilta anastamalleen maalle. Kuva: Olli Koikkalainen

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!