Artikkelikuva

Korona kiihdytti entisestään kotisynnytysten renessanssia

Nykysynnyttäjille on entistä tärkeämpää tulla kuulluksi. 2020-luvulla synnyttäville ei enää riitä argumentiksi, että pääasia on se, että äiti ja lapsi jäävät henkiin.

Iltapalaa tehdessäni tunsin lapsiveteni valahtavan lattialle. Minulla ei ollut aavistustakaan, että alle tunnin kuluttua jo tapittaisimme vauvani kanssa toisiamme silmiin. Olimme huojentuneita, että tapasimme vihdoin toisemme – ja että hän oli turvassa sylissäni.

Olin soittanut kotikätilölle, että jotain varmasti tapahtuisi illan aikana. Hän oli lähtenyt matkustamaan luoksemme. Vauvani ehti kuitenkin syntyä pienessä kylpyhuoneessamme minun ja mieheni vastaanottamana, ennen kuin hän ehti paikalle.

Dramaattisesta maailmaantulosta huolimatta vauvani voi hyvin ja nukahti pian syliini. Kotikätilö tuli paikalle tarkastamaan vointimme ja paperityöt tehtyään hän lähti kotiin. Kävin suihkussa, tilasin pizzan ja katsoimme mieheni kanssa elokuvan. Välillä pysähdyimme ihailemaan uutta tulokastamme.

Illan lopuksi menimme nukkumaan omaan sänkyyn vauvan kanssa. Esikoisemme tapasi pikkusisaruksensa aamulla. Oloni oli taianomainen, ja tunsin olevani voimakas ja voittamaton. Ammensin kokemuksen tuottamasta endorfiinihuurusta voimaa koko seuraavan vuoden.

Esikoiseni synnytys oli täysin päinvastainen. Se päätyi avustettuun synnytykseen, jossa minulle tehtiin toimenpiteitä, joihin en ollut antanut suostumustani.

Jälkeenpäin ajateltuna se oli traumaattinen kokemus, koska en kokenut tulevani kuulluksi. Kesti kauan, että sain rämmittyä itseni ylös kuopasta, jonne olin vajonnut. Vaikka kaikki synnytykset ovat erilaisia, en voinut olla pohtimatta, mikä rooli ympäristöllä oli synnytyskokemuksissani.

Kotisynnytykseen liittyy paljon stigmaa ja pelkoa etenkin Suomessa, vaikka sairaalassa synnyttäminen oli harvinaista vielä 1950-luvulla.

Kotisynnytykset ovat olleet kasvussa Suomessa viime vuosina. Myös koronaviruksen tuomat sairaalarajoitukset ovat kannustaneet synnyttäjiä tutkimaan vaihtoehtoja perinteiselle sairaalasynnytykselle.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että ihmisellä on oikeus valita synnytyspaikkansa, ja hänellä tulee olla oikeus synnyttää missä tahansa. Silti kotisynnytykseen liittyy paljon stigmaa ja pelkoa etenkin Suomessa, vaikka sairaalassa synnyttäminen oli harvinaista vielä 1950-luvulla.

Vastoin yleistä kuvitelmaa, kotisynnytykset eivät useimmiten ole saunassa yksin ponnistamista. Paikalla on yleensä kaksi kätilöä, jotka ovat seuranneet raskautta ja avustavat synnytyksen aikana aivan samalla tavalla kuin sairaalassakin. He tarkkailevat synnytyksen kulkua ja ehdottavat sairaalaan siirtymistä, jos synnytys ei syystä tai toisesta etene toivotulla tavalla. Kotisynnytyksiä myös suositellaan vain sellaisille ihmisille, joiden raskaus on edennyt normaalisti, eikä riskitekijöitä komplikaatioihin ole havaittu.

Suomessa vuonna 2019 synnytyksistä 99,4 prosenttia tapahtui sairaaloissa. Suunniteltuja kotisynnytyksiä oli syntymärekisteriin tulleiden ilmoitusten mukaan 38. Sairaalaan matkalla syntyneitä rekisteröitiin 102.

Monessa maassa, kuten Saksassa, Hollannissa, Englannissa, Islannissa, Tanskassa, Uudessa-Seelannissa ja nyt myös Tukholman alueella, terve synnyttäjä voi valita kotisynnytyksen yhtenä vaihtoehtona osana julkista terveydenhuoltoa. Suomessa julkinen terveydenhuolto ei osallistu kotisynnytyksen kustannuksiin, eikä siitä saa Kela-korvausta. Yksityisestä terveydenhuollosta hankittuna kotisynnytys maksaa Suomessa noin 2 500 euroa.

Brittiläisen laajan Birthplace-tutkimuksen mukaan matalan riskin uudelleensynnyttäjälle tilastollisesti turvallisin paikka synnyttää on kotona.

Kotisynnytysten turvallisuutta kyseenalaistetaan säännöllisesti. Kuitenkin huhtikuussa The Lancet -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että maailmanlaajuisesti niillä puolella miljoonalla naisella, jotka synnyttivät kotona, oli 40 – 55 prosenttia pienempi todennäköisyys joutua keisarileikkaukseen, välilihan leikkaukseen tai instrumentaalisynnytykseen kuin sairaalassa synnyttäjillä.

Kotisynnyttäjillä todettiin myös vähemmän vaikeita synnytysrepeämiä sekä synnytyksen jälkeisiä tulehduksia. Tutkimuksen mukaan kotisynnyttäjillä todettiin 40 prosenttia vähemmän synnytyksen jälkeistä vakavaa verenvuotoa kuin sairaalassa synnyttäneillä.

Toinen The Lancetin julkaisema tutkimus paljasti, että matalan riskin synnyttäjillä ei myöskään ollut suurempaa todennäköisyyttä vastasyntyneen tai äidin kuolemaan kuin sairaalassa synnyttäjillä. Matalan riskin synnytys tarkoittaa syntymää, joka etenee ilman riskitekijöitä ja synnytyksen jälkeen sekä äiti että vauva voivat hyvin.

Suomessa ei ole laadittu virallista määritelmää matalan riskin synnytykselle, mutta osa Suomen yliopistollisista sairaaloista on laatinut sille omat kriteerit ja määritelmät. Suomen Kätilöliiton mukaan synnyttäjien kanssa työskentelevien tulisi puuttua synnytyksen kulkuun mahdollisimman vähän silloin, kun on kyse tavallisesta, matalan riskin synnytyksestä. Synnytykseen puuttumineen lisää toimenpiteiden todennäköisyyden tarvetta.

Maailmanlaajuisesti on vahvaa näyttöä sille, että tuttu ja turvallinen ympäristö avustaa synnytyksen fysiologista kulkua. Lisäksi kotona synnyttäjä on useimmiten kahden kätilön tarkkailtavana, kun taas sairaalassa kätilö saattaa olla vastuussa useasta synnyttäjästä.

Esimerkiksi brittiläisen laajan Birthplace-tutkimuksen mukaan matalan riskin uudelleensynnyttäjälle tilastollisesti turvallisin paikka synnyttää on kotona.

”Kätilöiden ja lääkärien koulutuksessa pitäisi olla lähtökohtana se, että tunnistetaan normaali synnytyksen fysiologia.”

Kätilö Enni Huisman oli aiemmin töissä sekä lapsivuode- että synnytysosastolla, mutta toimii nyt kotikätilönä sekä sairaalasynnytyksissä doulana.

Huisman kokee synnytyksen keskittymisen sairaaloihin haasteelliseksi, sillä siellä usein hoidetaan kaikkia synnyttäjiä saman kaavan mukaan.

“Sairaaloissa synnytyksen hoitaminen on riskikeskeistä, vaikka on vahvaa näyttöä, että tiettyjen kriteerien täyttyessä, kotisynnytykset voivat olla yhtä turvallisia kuin sairaalasynnytyksetkin. Kätilöiden ja lääkärien koulutuksessa pitäisi olla lähtökohtana se, että tunnistetaan normaali synnytyksen fysiologia. Tällä hetkellä siitä on liian vähän puhetta.”

Hänenkin mukaansa Suomessa on paljon puhetta kotisynnytysten vaarallisuudesta, mutta etenkin kätilökunnassa alkaa näkyä neutraaliutta negatiivisuuden sijaan.

Huisman kertoo kyselyjen kotisynnytyksistä kasvaneen korona-aikana, etenkin sen jälkeen kun maaliskuussa 2020 valtioneuvosto antoi ohjeen, jonka perusteella kiellettiin ulkopuolisten vierailut sairaaloihin. Pian sairaanhoitopiirit koko maassa rajoittivat tukihenkilön mahdollisuutta olla mukana alatiesynnytyksen aktiivista eli ponnistusvaihetta lukuun ottamatta.

Sektion jälkeen tukihenkilö sai tulla kahdeksi tunniksi heräämöön tapaamaan vastasyntynyttä. Tukihenkilörajoitukset koskivat myös ultraäänitutkimuksia ja neuvolakäyntejä.

Suvi Lähteenkorvan neljäs raskaus sai alkunsa juuri ennen koronakriisin alkua. Kevään koronarajoitukset ja poikkeustilat toivat paljon stressiä etenkin alkuraskauteen ja erityisesti häntä harmitti miehensä puolesta, sillä häntä ei päästetty mukaan ultraääneen.

”Tuntui todella kurjalta, että vanhemmat asetettiin eriarvoiseen asemaan”, hän kertoo.

Rajoituksista huolimatta Lähteenkorva oli jo suunnitellut synnyttävänsä kotona. Tämä olisi hänen toinen kotisynnytyksensä. Pandemian iskiessä ja sairaaloiden rajoitusten kiristyessä, kynnys siirtyä sairaalaan synnytyksen aikana kuitenkin nousi.

“Ajattelin, etten siirtyisi sairaalaan ainakaan ‘varmuuden vuoksi’. Suostuisin menemään sairaalaan synnytyksen aikana vain äärimmäisessä hädässä, sillä ajatus siitä, ettei puolisoni saisi olla tukenani oli niin kamala.”

”Tuntuu usein siltä, että kätilöiden ammattitaitoa vähätellään eikä meihin luoteta.”

Äitiysneuvolan lääkärikäynnillä Lähteenkorva ei kokenut tulleensa lainkaan kohdatuksi. Lähteenkorvan mukaan lääkäri suhtautui negatiivisesti ja pelokkaasti kotisynnytykseen, eikä hän suostunut myöntämään Lähteenkorvalle esimerkiksi synnytykseen tarvittavia reseptejä mahdollisten repeämien tikkaukseen, vakavan verenvuodon tyrehdyttämiseen tai vauvan K-vitamiinipistosta varten.

Toisaalta syynä tähän saattaa olla ajatus, että yksityiseltä terveydenhuollon puolelta järjestettävään synnytykseen tulee hakea reseptit yksityiseltä puolelta.

Syyksi lääkäreiden vastahakoisuuteen nostetaan usein epätietoisuus ja väärät uskomukset. Moni ajattelee, että kotona ollaan, tapahtui mitä tahansa – vaikka todellisuudessa kotikätilöt suosittelevat sairaalaan siirtymistä, jos näyttää siltä, ettei synnytys etene toivotulla tavalla.

Lähteenkorvan synnytys sujui lopulta ongelmitta syyskuussa. Jälkikäteen äitiysneuvolan lääkäri myönsi olleensa vastahakoinen omien pelkojensa takia. Hän pyysi Lähteenkorvaa kertomaan tarkemmin, miten synnytys sujui, ja pyysi häntä kertomaan kokemuksestaan myös neuvolassa, jotta kotisynnytyksestä saataisi ensi käden tietoa.

“Meillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite. Haluamme kaikki äidin ja vauvan parasta”, Lähteenkorva kuittaa.

Tasaisesti kohoavat synnytyksen interventiot, eli toimenpiteet sekä useat tutkimukset osoittavat, etteivät sairaalat aina tarjoa optimaalisia olosuhteita matalan riskin synnyttäjille, eivätkä ne aina pysty täyttämään synnyttäjien yksilöllisiä tarpeita ja toiveita.

Kätilö Enni Huisman kokee, että Suomessa voitaisi hyötyä matalan riskin kätilöiden johtamista synnytysyksiköistä, joissa kätilöt ovat ensisijaisesti vastuussa hoidosta. Esimerkiksi Tanskassa kätilöyksiköt tarjoavat hoitoa synnyttäjille, joiden raskaus on edennyt ongelmitta ja joilla ei ole todettu riskitekijöitä.

”Tuntuu usein siltä, että kätilöiden ammattitaitoa vähätellään eikä meihin luoteta — vaikka meillä kätilöillä on kotona aivan samat taidot ja sama ammattietiikka kuin sairaalassakin. Voisimme miettiä, miten voimme paremmin tukea synnyttäjiä ja heidän perheitään”, Huisman toteaa.

”Ajatus siitä, että naiset tulevat aina hankkimaan lapsia tapahtui mitä hyvänsä, ei enää päde.”

Suomessa on viime vuosina ollut nähtävissä kasvava määrä synnytysaktivismia ja erilaiset ryhmät ovat alkaneet järjestäytyä etenkin sosiaalisessa mediassa. Vuonna 2019 Suomeen rantautui Minä Myös Synnyttäjänä -kampanja, joka toi esille synnytysväkivaltaan liittyviä kokemuksia #MeToo -liikkeen kirvoittamana.

Kaisa Kuurne on tutkija ja sosiologian dosentti, joka johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa yhteiskuntapoliittista nelivuotista tutkimushanketta ”Kamppailu synnytyksestä – Suomalaisen synnytyskulttuurin murros” Helsingin yliopistossa.

Tutkimukseen on tähän mennessä kerätty 115 synnytyskertomusta, joiden avulla nostetaan synnyttäjien moninaiset äänet esiin ja tuodaan esille Suomessakin tapahtuva kulttuurinen muutos, jossa synnyttäjän itsemääräämisoikeus on noussut uudella tavalla keskiöön.

Kuurneen mukaan Suomessa vallitsee vahva julkisen terveydenhuollon järjestelmä, josta olemme ylpeitä ja johon luotetaan, joskus lähes varauksetta.

“Vaikka äiti- ja lapsikuolleisuus on täällä alhainen, meidän pitäisi havahtua siihen, että systeemi ei automaattisesti tuota hyviä tuloksia, vaan siihen pitää panostaa”, hän sanoo.

Suuri osa hoitokertomuksista on myönteisiä, mutta merkittävässä osassa synnytyskertomuksia synnyttäjä ei ole tullut kuulluksi. Murros suomalaisessa synnytyskulttuurissa on Kuurneen mukaan on tapahtunut siten, että vanhakantaiset ja autoritääriset hoitokäytännöt eivät tunnu enää käyvän uudelle sukupolvelle.

“Moni synnyttäjä päättää huonon synnytyskokemuksen jälkeen, ettei enää ikinä halua olla samassa asemassa ja he etsivät muita vaihtoehtoja. Heistä osa menee kotisynnyttämään. Ja osa saattaa päättää, ettei enää ikinä halua lapsia. Ajatus siitä, että naiset tulevat aina hankkimaan lapsia tapahtui mitä hyvänsä, ei enää päde”.

Erilasten synnyttäjien kokemuksia olisi tärkeää tutkia myös suhteessa eriarvoisuuteen ja sosiaalisiin kategorisointeihin, kuten luokkaan, varallisuuteen, etnisyyteen ja ns. rotuun. Esimerkiksi Englannissa Five x More -kampanja lisää tietoisuutta hälyttävästä tilastosta, että mustien synnyttäjien kuolleisuus on viisinkertainen valkoisiin synnyttäjiin verrattuna.

Suomessa henkilöistä ei tilastoida etnistä tietoa kuten ihonväriä, joten rakenteellista rasismia ja muita epäkohtia on vaikea todistaa. Terveysrekisteriin voi liittää taustatietoja synnyttäjien sosiaalisesta taustasta, koulutuksesta, synnyinmaasta ja äidinkielestä — mutta nämä tiedot eivät anna kokonaiskuvaa tilanteesta.

Tilastoista kuitenkin selviää, että Suomessa asuvien afrikkalaistaustaisten naisten vastasyntyneillä esiintyy suurempaa kuolleisuutta kuin suomalaistaustaisilla.

Kolmasosa Iso-Britanniassa synnyttäneistä kertoi kokeneensa synnytyksensä traumaattiseksi.

Potilaslaki velvoittaa terveydenhoidon ammattilaisia hoitamaan potilasta yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja raskaana olevilla ja synnyttäjillä on oikeus tehdä omat päätöksensä kehostaan ​​samalla tavalla kuin kaikilla muillakin.

Silti huolestuttavan usein synnyttäjien kokemuksista ilmenee, etteivät he ole tienneet voivansa kieltäytyä esimerkiksi sisätutkimuksesta, välilihan leikkaamisesta tai muista toimenpiteistä.

Brittiläisen Birthrights-järjestön vuonna 2013 tekemässä tutkimuksessa todettiin, että kolmasosa Iso-Britanniassa synnyttäneistä kertoi kokeneensa synnytyksensä traumaattiseksi.

Neljäsosa instrumentaalisynnytyksen eli pihdeillä tai imukupilla avustetun synnytyksen kokeneista, ei ollut antanut suostumustaan heille tehtyihin toimenpiteisiin. Kolmasosa Iso-Britanniassa synnyttäneistä kertoi kokeneensa synnytyksensä traumaattiseksi.

Ennen ajateltiin, että niin kauan kuin äiti ja vauva ovat terveitä, millään muulla ei ole väliä. Se kuitenkin mitätöi synnyttäjän kokemusta, eikä ota huomioon huonon synnytyskokemuksen mahdollisia pitkäaikaisia seurauksia esimerkiksi synnyttäjän mielenterveyden kannalta.

Jos synnytyskokemus on traumaattinen, synnyttäjä saattaa altistua masennukselle tai ahdistukselle. Äidin ja vauvan hyvinvoinnin ja myönteisen synnytyskokemuksen ei pitäisi sulkea toisiaan pois.

Niin itsemääräämisoikeudesta kuin ihmisoikeuksista synnytyksissä on alettu puhua enemmän. Synnytyskulttuurissa on tapahtumassa maailmanlaajuisesti suuria muutoksia ja myllerryksiä.

“Nykysynnyttäjät nostavat synnytyskokemuksen keskiöön ja sen on aika saada enemmän huomiota. Meillä on ollut alhainen äiti- ja lapsikuolleisuus jo niin pitkään, että tavoitetaso pitäisi asettaa korkeammalle, kuin että äiti ja vauva pysyvät elossa”, Kuurne kiteyttää.

Tilaa Maailman Kuvalehti