Ghanalainen mies ripustaa pyykkiä rapistuneen kartanon patiolla.
Ghanalaistaustainen Moro levittää pyykkiä kuivumaan Villa Rothin terassille.

"Miksi meidän pitäisi palata takaisin kontteihin?”

Etelä-Italiassa sijaitseva kartano Villa Roth toimii hätämajoituksena maahanmuuttajille ja paikallisille kodittomille.

Teksti: Alessia ManziKuva: Giacomo Sini

PitkätHallintoIhmisoikeudetSiirtolaisuusHätätilaMuuttoliike ja pakolaisuusVähemmistötHumanitaarinen apuEriarvoisuus

Kartanon suurella sisäpihalla lapset uhmaavat heinäkuisen iltapäivän tukahduttavaa kuumuutta pelaamalla jalkapalloa.

”Pane se puhelin pois ja tule pelaamaan!” yksi lapsista huutaa.

Hetken päästä joku lapsista onnistuu potkaisemaan pallon improvisoidun jalkapallokentän maaliin.  

1800-luvulla rakennettu huvila Villa Roth sijaitsee San Pasqualessa, yhdessä eteläitalialaisen Barin kaupungin suosituimmista asuinalueista. Muinoin aatelissukujen asuttama rakennus toimii nyt hätämajoituksena neljällekymmenelle kodittomalle ihmiselle.  

Historiallisesti ja taiteellisesti arvokas rakennus julistettiin suojelukohteeksi vuonna 1990. Se oli kuitenkin hylättynä viisitoista vuotta. Sittemmin joukko opiskelijoita, maahanmuuttajia, pätkätyöläisiä ja taiteilijoita valtasi rakennuksen joksikin aikaa, mutta heidät häädettiin talosta vuonna 2015.  

Tämän jälkeen Barin keskustan telttakaupungissa jumissa olleet maahanmuuttajat ottivat kartanon haltuunsa. Barin kaupunki on sittemmin jättänyt paikan rauhaan ja antanut sen asukkaille mahdollisuuden autonomiseen ja keskinäisen avunannon kokeiluun.

 

"Muutettuani tänne en ole enää vaarassa joutua viettämään öitä kadulla."

 

Villa Roth tarjoaa jokaiselle asukkaalle mahdollisuuden raivata oman kolkan kartanosta. Yhteisiä tiloja hallinnoidaan asukaskokouksissa. Toimintaan osallistuu eri aloitteiden ja yhdistysten kautta kymmeniä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, jotka sitoutuvat Villa Rothin yhteisön periaatteisiin. 

"Muutettuani tänne en ole enää vaarassa joutua viettämään öitä kadulla. Ilman työpaikkaa on vaikea saada vuokra-asuntoa”, sanoo ghanalaistaustainen Moro

Hän pakeni Libyasta vuonna 2011 ja ylitti Välimeren kumiveneellä. ”Sodan vuoksi Libyassa oli vaarallista. En ollut enää turvassa siellä.”

Kaksi afrikkalaista miestä ja yksi poika pelaavat jalkapalloa. Taustalla näkyy rapistunut kartanorakennus.
Omar ja Nuru Burkina Fasosta ja Gambiasta sekä nuori nigerialainen Solomon asuvat kaikki Villa Rothissa. He kaikki tykkäävät pelata jalkapalloa huvilan pihamaalla. Kuva: Giacomo Sini

Vuonna 2011 elettiin Arabikevättä. Tuhannet ihmiset Pohjois-Afrikasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta nousivat huteriin veneisiin paremman elämän toivossa. Perille päässeet eivät kuitenkaan löytäneet luvattua maata. Satoja sotaa pakenevia ihmisiä sullottiin busseihin ja lauttoihin ja kuljetettiin paikasta toiseen heille tuntemattoman maan, Italian halki.  

”Minut vietiin Barissa toimivaan CARA:an, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen. En ole Libyan kansalainen, joten Eurooppa ei ole myöntänyt minulle minkäänlaista suojelua”, Moro sanoo.  

Vastaanottokeskuksessa asuu vähintään 750 turvapaikanhakijaa. Heille annetaan päivittäin 2,50 euron taskuraha, joka heidän tulee käyttää keskuksen sisällä.  

”Pyysimme todistusta, jonka avulla voisimme liikkua, mutta kukaan ei vastannut pyyntöömme. Niinpä toukokuussa 2011 valtasimme lähistöllä olevan rautatieaseman”, Moro kertoo. 

Talonvaltaus antoi kipinän seuraavien kuukausien aikana puhjenneille mielenosoituksille.  

”Se oli suuren kuohunnan aikaa. Elokuun ensimmäinen oli tärkeä päivä: CARA:n maahanmuuttajat pysäyttivät Barin liikenteen ja tukkivat rautateitä. Nardòssa työntekijät järjestivät lakkoja ensimmäistä kertaa”, Villa Rothin yhteisöön kuuluva Gianni kertoo. 

CARA:n kapinan seurauksena 44 henkilöä pidätettiin. Joukko maahanmuuttajia, järjestöjä ja kollektiiveja järjesti solidaarisuuskampanjan vastauksena pidätyksille. Mielenosoittajat tuomittiin kotiarestiin CARA-keskuksiin.  

"Vasta vuonna 2013 meille myönnettiin vuoden oleskelulupa, joka piti uusia Barin pääpoliisiasemalla", Moro sanoo.  

Monet päättävät jäädä Etelä-Italiaan ja päätyvät asumaan appelsiini-, oliivi- ja mandariiniviljelmien ympärillä syntyneille ghettoalueille.  

Väsyneinä kohteluunsa, turvapaikanhakijat rikkoivat hiljaisuuden valtaamalla entisen Santa Chiaran luostarin Barin sataman lähellä. Luostari tunnettiin jo ennestään nimellä Casa Rifugio, ”suojapaikka”, sillä se toimi 1950-luvulla turvapaikkana noin kahdellesadalle viidellekymmenelle diktatuuria paenneelle kreikkalaiselle.  

"Tuotimme iltaisin sähköä generaattorilla, kunnes menimme nukkumaan", Moro kertoo.  
 
”Vaikka kylpyhuoneita oli vain yksi ja hygieniataso huono, rakennus toimi kohtaamispaikkanamme. Casa Rifugio antoi kodittomille yöpymispaikan lisäksi yhteisön. Kaikki oli väliaikaista.”

Kaksi afrikkalaista miestä kantavat tomaattilaatikoita pakettiautoon.
Villa Rothissa asuva nigerialainen Adham ja ghanalainen Hardy lastaavat tomaattisatoa Solidaria-järjestön pakettiautoon Solidarian ja Orto Circuiton hallinnoimalla pellolla Japigiassa, Barin kaupungissa.
Kuva: Giacomo Sini

Kun entiseen luostariin syttyi tulipalo, Barin kaupunki päätti häätää talon asukkaat.  

"Häädöstä sovittiin kaupungin kanssa, mutta vaihtoehdoksi tarjottiinkin vain telttakaupunkia", Moro huomauttaa.  

Viranomaiset valitsivat vanhan varastorakennuksen Libertàn alueella paikaksi, jonne Italian siviilipuolustusviraston lahjoittamat teltat pystytettäisiin. Telttoja oli 19, ja kussakin oli kahdeksan vuodetta. Yhteensä 150 ihmistä tarvitsi vuoteen.  

Yli puolet telttakaupunkiin siirretyistä ihmisistä päätti lähteä. Olosuhteet muistuttivat heitä YK:n tarjoamasta humanitaarisesta avusta Kenia-Libya-reitillä, jolloin he kokivat syrjintää ja kärsimystä.  

Kuukausien ajan kymmeniä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden suojelujärjestelmää paennutta maahanmuuttajaa saapui kuitenkin telttakaupunkiin jäätyään kadulle ilman suojaa kylmyydeltä. 

Teltat ovat karuja paikkoja. Talvella niissä ei ole lämmitystä ja kesällä sisälämpötila nousee 50 asteeseen, jolloin on pakko nukkua ulkona. Jopa muukalaisvihamieliset äänet vaimenevat telttakaupungin epäinhimillisten olosuhteiden edessä. Näin on käynyt myös aiemmin. Kun kaksikymmentätuhatta Balkanin sotaa pakenevaa ihmistä saapui Bariin 1990-luvulla, paikalliset osoittivat solidaarisuutta ja tuomitsivat tulijoiden epäinhimillisen kohtelun.  

Barin kaupunki tarjoutui nyt uudessa tilanteessa investoimaan 1,6 miljoonaa euroa pienten puutalojen rakentamiseen.  

”Kieltäydyimme ja kerroimme heille omista ideoistamme. Miksi meidän pitäisi palata takaisin kontteihin”, Moro sanoo.  

”Meidät jaoteltiin kahteen vastaanottokeskukseen: osuuskunnan hallinnoimaan Villa Ataan ja Villa Rothiin, jossa asun tällä hetkellä. Taistelumme ei kuitenkaan loppunut tähän ja vuonna 2019 nostimme kanteen Barin kaupunkia vastaan. Haluamme, että kaupunki perustaa rekisteröintijärjestelmän ja järjestää turvapaikanhakijoille asuinpaikat.” 

Telttakaupunki toimii vertauskuvana toimimattomalle vastaanottojärjestelmälle. Se paljastaa, kuinka heikosti institutionaaliset strategiat täyttävät ihmisten perustarpeita.  

Villa Roth antaa paikallisen Former Set -järjestön kautta hätämajoituksen maahanmuuttajien lisäksi myös avun tarpeessa oleville italialaisille ​​perheille. Vanhassa kartanossa vastakkainasettelu ”meidän” ja ”heidän” välillä murenee.  

”Minut häädettiin kodistani vuonna 2012. Sen jälkeen asuin sisareni luona ja lopulta telttakaupungissa”, 57-vuotias Mimma kertoo.  

Myöhemmin Barin sosiaalivirasto myönsi Mimmalle paikan Villa Rothista. Nyt hän asuu siellä työttömän miehensä ja tyttärensä kanssa.

 

"Mitä meidän pitäisi tehdä? Tulomme eivät riitä asumiseen.”

 

Mimma on sisutanut kokonaisen asunnon yhteen huoneeseen, joka on yksi huvilan suurimmista. Seinällä roikkuvat valokuvat läheisistä, pöydällä höyryävä kahvipannu ja huoneen huolella valitut yksityiskohdat kielivät halusta jatkaa elämää. Mimma ei vielä seitsemän vuoden jälkeenkään ole päässyt kunnan tukemaan asuntoon. 

”Onko kahvi hyvää?” hän kysyy. ”Näetkö tämän sängyn? Se on tyttäreni Lisan. Saan valtiolta perustukea, mutta se ei riitä maksamaan vuokraa ja laskuja. Mitä meidän pitäisi tehdä? Tulomme eivät riitä asumiseen.” 

Lisa, 26, työskentelee baarissa viisi päivää viikossa ja ansaitsee 50 euroa.  

”Ensin minulle maksettiin 70, sitten sata ja nyt vain puolet. Koronakriisi oli viimeinen pisara”, Lisa sanoo.  

Villa Rothin asukkaat ovat yhteydessä kunnallisviranomaisiin ja organisoivat yhteisönsä asioita omissa asukaskokouksissaan. Itsehallinto ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä periaatteita.  

Paitsi katon pään päälle, huvila tarjoaa yhteisön ja julkisen tilan, joka kuuluu koko Italian kattavaan verkostoon.  

Yhteisö suhtautuu myönteisesti myös muiden kuin Villa Rothin asukkaiden tekemiin aloitteisiin. Villa Roth tuki muun muassa 2014 järjestettyä tomaattikastikeprojektia Sfruttazeroa ja Barin vastaanottokeskuksen asukkaiden aloittamia mielenosoituksia yhdessä aiemman vallattu talo -projektin Socraten kanssa.  

Projektit tarjoavat tekemistä Villa Rothin asukkaille. Samalla kun viranomaiset keskittyvät kohtelemaan ihmisiä kuin eläimiä pystyttämällä aitoja ja estämällä heidän vapaan liikkumisen, Villa Roth toimii muistutuksena siitä, että esteet voidaan ylittää vain vahvistamalla solidaarisuuden siteitä ja tasa-arvoon perustuvia yhteisöjä.

Keski-ikäinen nainen istuu sängynsä laidalla. Taustalla näkyy valokuvia ja tauluja seinällä.
Barin kaupungista kotoisin oleva Mimma, 57, on asunut tyttärensä ja miehensä kanssa Villa Rothissa viisi vuotta. Saatuaan häädön asunnostaan vuonna 2012 hän asui ensin siskonsa luona ja sitten kodittomien telttakaupungissa. Mimma on odottanut kaupungin vuokra-asuntoa seitsemän vuotta. Kuva: Giacomo Sini

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!