Kuvituskuva: valkoihoinen ja tummaihoinen käsi lähestyvät toisiaan.
White Savior complex eli valkoisen pelastajan kompleksi tarkoittaa ilmiötä, jossa etuoikeutettu valkoinen henkilö ottaa tehtäväkseen auttaa huono-osaisempia ei-valkoisia ihmisiä. Kuvituskuva: Matheus Viana, Pexels.

Hyväntekijyys ja kolonialismin taakka

Tarina kehitysmaissa avustustyötä tekevästä valkoisesta pelastajasta on yhä suosittu aihe mediassa. Oikeasti vapaaehtoisturismi tukee harvoin kestävää kehitystä, kirjoittaa tohtorikoulutettava Martta Kaskinen AntroBlogin uutiskommentissa.

Teksti: Martta Kaskinen

UutiskommentitKehitysyhteistyöKehitysyhteistyön laatuSuomiKenia

Helsingin Sanomatkirjoitti marraskuussa henkilökuvan suomalaisnaisesta, joka päätti 19-vuotiaana perustaa lastenkodin Kenian maaseudulle. Pian Yle teki samasta naisesta ihannoivan jutun, ja lukuisat muut lehdet seurasivat perässä. Kriittistä näkökulmaa omatoimisesta hyväntekemisestä ei tuotu esiin, vaikka tutkimukset osoittavat kritiikin tarpeen.

White Savior complex eli valkoisen pelastajan kompleksi tarkoittaa lyhyesti ilmiötä, jossa etuoikeutettu – yleensä valkoinen – henkilö ottaa tehtäväkseen auttaa huono-osaisempia – yleensä ei-valkoisia – ihmisiä.

Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta pitkän tähtäimen vaikutukset voivat olla haitallisia. Yksittäiset hyväntekeväisyysaloitteet tukevat paikallista apuriippuvuutta, vaihtuvat vapaaehtoiset lastenkodeissa luovat epävakautta lasten arkeen, ja käsitys kehitysyhteistyöstä yksinkertaistuu sääliperformanssiksi, jossa keskeisin toimija on valkoinen pelastaja. Auttajan on vaikea havaita oman asemansa ongelmallisuutta, sillä avun antaminen ja siitä saatu huomio tuottavat hänelle itselleen mielihyvää.

Valkoisten pelastajien nostaminen mediassa ihailun kohteiksi toimii vapaaehtoisturismin kannustimena. Mary Mostafanezhad on tehnyt etnografista tutkimusta vapaaehtoisturismin ongelmallisuudesta Thaimaassa, jossa orpokotien turismibisnes kukoistaa. Hänen mukaansa lyhyt ”apu” on kuin kaiken huomion vievä laastari. Se peittää rakenteelliset haavat, joissa muutostyön pitäisi tapahtua. Vapaaehtoisturismi tukee harvoin kestävää kehitystä, vaikka työ voi tuntua tärkeältä.

Valkoisen pelastajan näennäinen kyvykkyys ongelmien edessä saattaa myös saada traagisia mittasuhteita, kuten Ugandassa paljon kohua aiheuttanut Renee Bachintapaus osoittaa. Bach on yhdysvaltalainen lähetystyöntekijä, joka vuosikausia hoiti ugandalaislapsia klinikallaan ilman terveydenalan pätevyyttä.

Valkoisen pelastajan narratiivi toisintaa vanhaa koloniaalista näkemystä takapajuisesta Afrikasta, jonka sivistäminen nähtiin “valkoisen miehen taakkana”.

Moniin turhiin kuolemiin johtanutta ”avustustoimintaa” puidaan tällä hetkellä Ugandan oikeudessa. Tapaus on herättänyt keskustelua länsimaalaisten vapaaehtoisten kyvyttömyydestä arvioida omaa pätevyyttään samoilla mittareilla kohdemaissa kuin kotimaissaan.

Antropologisesti merkittävää on myös paikallistason kritiikin kuulematta jättäminen. Esimerkiksi No White Saviors on suurta suosiota saavuttanut ugandalaiskampanja. Se kritisoi kovin ottein meidän lahjoittajamaiden hyväntekijöiden tapaa sijoittaa itsemme Afrikan avustustyön keskiöön – samalla kärjistäen kurjuutta ja tehden laajoja yksinkertaistuksia vauhdilla keskiluokkaistuvasta mantereesta.

Valkoisen pelastajan narratiivi toisintaa vanhaa koloniaalista näkemystä takapajuisesta Afrikasta, jonka sivistäminen nähtiin “valkoisen miehen taakkana” ja yhtenä imperialismin oikeutuksista.

Yksittäisen hyväntekijän glorifiointi talloo alleen pitkäjänteistä ja rakenteisiin kohdistuvaa kehitysyhteistyötä. Monesta voi tuntua houkuttelevammalta mennä vapaaehtoiseksi suomalaisen pitämään orpokotiin Keniaan, kuin tukea järjestöä, jossa hallintokuluilla katetaan koulutettujen ammattilaisten koordinoimia yhteistyöprojekteja.

Suomalaisten mediatalojen kritiikitöntä näkökulmaa on ihmeteltävä, sillä jutut eivät varmasti läpäisisi esimerkiksi kenialaisen mediatalon eettistä seulaa. Vaikka koloniaalisen ajan “valkoisen miehen taakka” käsittää nykyään myös valkoiset naiset, jää narratiivi edelleen kauas globaalin tasa-arvon edistämisestä.
 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

antroblogi-logo

AntroBlogi

Maailman Kuvalehden julkaisemat uutiskommentit ovat AntroBlogin uutistoimituksen tuottamaa sisältöä. Pääosin vapaaehtoisvoimin toimivan AntroBlogin toimintaa voi tukea liittymällä kannatusjäseneksi.